& muutama pikkuinen vinkki

Draaman neule on saatu; kirjoittelen siitä vielä myöhemmin :)

Voi mistä sitä aloittaisi. Köpenhaminassa on niin paljon nähtävää ja tehtävää. Nyt me ei edes ehditty rantaan -sinne missä on rivi niitä värkkäitä puutaloja ja loistavia smørrebrød -kahviloita. Eikä käyty rannassa sijaitsevassa kirjastossakaan, vaikka sekin on u-p-e-a. Eikä edes kurkkaamassa Pientä Merenneitoa. Ette siis taida saada kuvaa yhdestäkään perinteisestä turistinähtävyydestä. Niin ja yksi maailman parhaista erotiikkamuseoistakin oli suljettu, hitsi vie. Jo viisi vuotta sitten kylläkin. Se oli muistikuvieni mukaan loistava. 

Merkkasin karttaan meidän hotellin punaisella ympyrällä, koska sitä voin sijantinsakin puolesta suositella; suoraan hotellin kulmalta lähtee ostoskatu , reitti keskustaan ja Strøgen ja vastapäätä on kiistatta kaupungin kaunein kohde; Tivoli (joka sekin oli nyt suljettu ja pysyy kiinni huhtikuulle asti). Myös ihan hotellin kulmilla on Nationalmuseet, jossa on helppo käväistä vaikka aamupalan jälkeen (ja josta miehet saivat tuliaisiksi "viikinkiverta" -oluen tapaista vahvaa, vanhaa viikinkijuomaa). Ainiin, hitsi mulla on ikävä sitä aamupalaa. Hienossa salissa, hyvää musiikkia, kahvit tarjoillaan pöytään... Yöpyisin muutenkin uudelleen, ehdottomasti. Tilavat huoneet ja historiallinen miljöö... HUOKAUS.

Ruokapaikkoja on tietysti vaikka millä mitoin, mutta jollemme olisi hakeneet (puhkipoikkiväsyneinä) lähimmästä kiinalaisesta takeawayta hotellihuoneeseen, olisimme varmasti yrittäneet Kiin Kiiniä; Michelin tähdillä palkittua aasialaista ravintolaa, jonka tarjonnasta kuulee pelkkää ylistystä. Höh, se jäi nyt kokeilematta. Mutta kyllä se kiinalainen&shamppis maistui ihan taivaalliselta siellä sängyssäkin! :P 

Laitan varmaan vielä kuvia iltatunnelmista -ajasta takeawayn ja shamppiksen jälkeen.

Ihan super reissu. Voisi lähteä ensi viikonloppunakin... ;) Kyllä nää tekee vaan ihmeitä... -eikä ole muuten mikään huono ajankohta vierailla suurkaupungeissa tammikuun puolessa väleissä talvialeiden aikaan! Voisi ottaa tavaksi, vai mitä sisko? :)))

Kommentit (30)

Vierailija

Köpenhamina on yksi mun ihan lemppari kupungeista!

Ihanat takit teilla molemilla. Mistas ootte hankkinut?

Katja

Vierailija

Kööpenhamina on ihana ja siskollasi on todella nätti mekko! Matkakuume on täällä kova!

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Se on sisustusshoppailun nr 1 eli Illium Bolighus -ihan must käydä katsomassa kaikki Skandinaaviset sisustustrendit ja designit. Plus valikoima skandinaavisia vaatemerkkejä kuten Filippa K ym. ihan must käydä katselemassa :)

Vierailija

Mä rakastuin tuohon maahan toissa kesänä! Olisin voinut jäädä sinne asumaan, heti.

Kivoja erilaisia reissukuvia sulla :)

Madicken

Vierailija

Kiitos Kööpenhamina-postauksesta. Tulen aina niin iloiseksi, kun joku suomalainen kertoo elämyksistään Kööpenhaminassa. Tämä on ollut kotikaupunkini useamman vuosikymmenen ja rakastuin siihen (ja yhteen toiseenkin ei tosin kaupunkiin:-)) ensi silmäyksellä. Ja tämä voin sanoa tuntematta itseäni uskottomaksi ihanaa syntymäkaupunkia Helsinkiä kohtaan, joka on minusta aivan ihana, tosin ihan toisella tavalla.On todella mukavaa lukea sinun blogiasi, joka aika ajoin tuo omat alkuvuoteni täällä Tanskassa mieleen. Pienet lapset, kaksikielisyyden pohtiminen, kotiikävä aika ajoin jne.Ja sitten titetysti myös sinun arkipäivä-postauksesi jotka ovat lämminhenkisiä ja ihanan "tavallisia".

Terveisin

Veronica

 

Vierailija

Siskoaika on ihan parasta aikaa <3 (omia siskoja Suomessa ikava..)

Kopis on ihana! Tuollaiset reissut talven keskella piristavat varmasti :)

 

Katja

Vierailija

Kiitos ihanasta postauksesta! Kööpenhamina on ihana, ja näköjään talvellakin mahtava paikka. Sulla upeat farkut! Tahtoo tuollaiset!

Sirkkutäti.

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Joo ja ennen jouluahan tää on valtavan kaunis; markkinoita joka puolella ja tivolI valaistu jne., silloin kannattaisi tulla jos talvella tulee! Mut ei aletkaan huono aika oo tulla ;)

Vierailija

Ihanalta näyttää! Mies ja esikoisemme olivat pitkän viikonlopun Kööpenhaminassa pari vuotta sitten, me muut emme pääseet kun lapsellamme oli vielä leukemiahoidot kesken ja matkalupaa ei herunut. Edelleen mussukkamme muistelee eläintarhaa, tivolia ja hotellia:) Oli hyvä poikien reissu! Ens kerralla lähtee kaikki kuusi!

http://mamainprogess.blogspot.fi/

Vierailija

Köpis on upea paikka, olen ollut siellä messuilla ja samalla saanut hieman tutustua kaupunkiin. Ne värikkäät talot ja vanha miljöö ovat vaikuttavia ja tulee upea fiilis....

Mikä sun mielstä on Pohjoismaiden paras kaupunki??

Kiitos jälleen

Soile

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Hmm.... Paha kysymys. En ole koskaan viihtynyt Helsingissä erityisen hyvin... Enkä Oslossa. Reykjavikissa en ole käynyt ja kyllä Tukholmakin taitaa ihan himpan hävitä Köpikselle..... :) Eli pakko sanoa Köpis! Se on jotenkin niin välitön ja rento! :)

Vierailija

Hei Johanna,

haluaisin lukea sinun aikaisempia kirjoituksiasi, niitä ennen me naiset lehteä...

En pääse niitä lukemaan mitään kautta ? :( Olen kyllä yrittänyt, mutta mitääan kautta en ole löytänyt. Voitko ystävällisesti auttaa?

Vierailija

Uskomatonta materialismia, olette melko pinnallisia. Kuvia lähinnä jostain kaupoista ja aina esitellään uusia vaate- ja ties mitä hankintoja.

Vierailija

Viestiin nro 13....

Se mikä tässä netissäkin on hyvä puoli on se, että voi itse valita millaisia ja miten syvällisiä, kevyitä tai vakavia aiheita, kuvia, ajatuksia haluaa seurailla. Ei muuta kuin Googleen hakusanaksi vaikka sote-uudistus, lähi-idän rauhanneuvottelut, syöpähoitojen kehittäminen, Afrikan sisällissodat, työvoiman liikkuminen euroalueella, "näin opin Piin likiarvon tuhannen desimaalin tarkkuudella", muinaisugrilaisten kielten leviäminen, amalgaamipaikkojen vaikutus hermostorakenteeseen, valtion tulospalkkaus.... onhan noita ei-niin-pinnallisia-ja-vähemmän-materiaalisia aiheita.
Minä hakeudun tälle kyseiselle sivustolle juuri nimenomaan siksi, että HALUAN välillä myös katsella kauniita valokuvia, olen kiinnostunut vaatteista, kaupoista ja kaikesta suloisesta hömpästä. Olen ihan merkannut selaimeni kirjanmerkkeihin tämän sivuston, tarkoituksella. En usko että kukaan tänne vahingossa joutuu aina uudelleen näkemään, kun "esitellään uusia vaate- ja ties mitä hankintoja" .....;) Tuon täytyi olla trolli minun kaltaisiani tosikkoja varten ;))

 

Vierailija

Ihanaa kun sä olet kiinnostunut vaatteista, kaupoista ja kaikesta suloisesta hömpästä! Ei kuulosta tosikolta ollenkaan. Etsiskelinkin informaatiota sote-uudistuksesta ja päiväni meni pilalle kun ajauduin vahingossa näiden kauniiden vaatevalokuvien pariin. Ensi viikolla teen kansalaisaloitteen näiden ostostenesittelyblogien pysyvästä kieltämisestä. Haluamme tietää piin likiarvosta emme OddMollysta ja Henry whateveristä. 

Vierailija

 

Täytyy vain ymmärtää, että kaikki eivät pysty hyväksymään sitä, että joku nauttii elämästään ja kokee asiat myönteisesti. Onneksi pientä helpotusta tuo se kun oksentaa vähän myrkkyään tänne toisten luettavaksi.

 

Vierailija

Mahtavia kuvia, taas kerran! Ihmettelen vaan että miksi joidenkin ihmisten täytyy tulla tänne kirjoittelemaan asiattomuuksia. Tulee ihan paha mieli Johannan takia! 

Vierailija

Ihana viesti nro 14, ja niin hauska että hohottelin täällä töissä ihan äänneen. Työskentelen juurikin tuon sote-uudistuksen parissa =), ja siksi niiiiin nautin piipahduksesta tällä Johannan sivulla. Kaunista, inspiroivaa, elämänmakuista, lämmintä...Ja nyt on varmaan pakko varata kesälomasta reissua Köpikseen =), onneksi on Oulusta suorat lennot! Kiitos Johanna kivasta ja monipuolisesta blogista, jälleen kerran ja aina vaan =).

Vierailija

Olipa kiva postaus! Olemme menossa parin viikon päästä Kööpenhaminaan viikonlopuksi; nyt odotan entistä innokkaampana matkaa. Kiitos vinkeistä, tulivat juuri sopivaan aikaan! :)

Seuraa 

Johanna kirjoittaa elämästään norjalaisen kalastajan vaimona ja kahden söpöliinin äitinä. Blogissa pohditaan, miten arki voi olla kaunista, esitellään päivän asuja ja ihania sisustusasioita – sekä välillä pohditaan syvällisiä.

 

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Instagram