Heippa, liikunta-aiheisia juttuja on toivottu, joten postailen nyt yhden tällaisen... Vaikka suoraan sanottuna mulle tulee näistä jotenkin aina sellainen pikkasen saarnaaja/intoilija -olo, koska inohan itse lukea kaikenmaailman näkkileipä -vinkkejä. Kuka nyt pitää näkkäriä laukussa nälän varalta ja vielä syö sitä? No, mulla on kyllä aina pähkinöitä ja melkein aina joku hedelmä laukussa, että on näissä joku peräkin ;) Laitoin sit sen näkkärinkin tohon listaan -voihan kuitenkin ehkä olla et joku toinen tykkää näkkäristä enemmäin kuin pähkinöistä.

Mutta toi pasiionhedelmä-jogurtti-mysli on ihan sairaan hyvää. Vaikka se vähän sammakonkudulta tossa näyttääkin ;)

Joo ja ihan viimeiseen vihreään kuvaan kirjoittelin vieläpä tollaisen pienen ihan hyvän treeniohjelman, koska mun mielestä näissä asioissa konkreettisuus on aina plussaa. Treenissä on ihan perusperus juttuja, mutta se on siitä hyvä, että sen pystyy tekemään kotonakin aika pikku ajassa -ei voi keksiä oikeastaan mitään tekosyitä. Itse lisäisin tohon pienen lenkin alkuun tai edes jonkun sadan metrin ylämäen juoksun kotiovelta lämmittelyksi, mutta halusin nyt pitää tän ohjeen mahdollisimman yksinkertaisena. 

Ja kaikki tämä siis kolme kertaa. Ja kolme kertaa viikossa kans. Ei luulis olevan mahdoton juttu? Pitäisköhän ihan ottaa loppukuukauden projektiksi? Valita maanantai -keskiviikko -perjantai. Tehdä oikein hyvä soittolista Pitbullia & co. niin ettei tsemppi varmasti pääse loppumaan. Mainittakoon nyt vielä selvyyden vuoksi, ettei tää oo mikään mun vakkariohjelma, mutta jos nyt alkaisin valmistautumaan kesäkuntoon, niin tekisin jotain tällaista. Nythän mulla on periaatteessa vain kaksi viikotuntia kunnon treeniä, loppu liikkuminen tulee hyöliikkumisesta ja satunnaisista juoksulenkeistä. Että tällainen ohjelma mahtuisi kyllä viikkoagendaan eikä olisi pahitteeksi kesäkurveillekaan ;)

***

Tai sit tehdään niinkuin brasilialaiset ja muistetaan että parhaalta biitsillä näyttää se, joka ylpeimmin kurvinsa kantaa :)))

***

Okei, sitten se olisi arvottu se Odd Mollyn Chiffon -mekkokin. Se meni Stellikselle:

 Vierailija 14.5. klo 8:45

Oi-oi-oiii, mikä kesäillan, ja miksei päivänkin unelma! Ihanan romanttinen ja ylellinen kesämekko. Saadapa se ja olla onnellinen! :)

t.Stellis

Laitathan mulle s-postia Stellis! Tarvitsen koon ja osoitteen :)

Ps. Hyvinvoinnista puheenollen, muille arvontaan osallistuneille lohdutukseksi ja Patyka -tuotteista kiinotuneille... mutta niiden hintaa kauhisteleville ;) Nyt TE saatte Patyka -tuotteita Jolie.fistä -10% alennuksella sunnuntaihin 19.5. asti koodilla "kalastajanvaimo". Hyvä tilaisuus kokeilla jos ootte harkinneet :)

Ps. houmasin että tekstit mun neliöissä ovat aika pieniä. Tiesittehän, etta näyttöä saa suurennettua ctrl ja + -näppäimistä painamalla? Tällaisia tilanteita varten :)

Kommentit (56)

Vierailija

Hej, ihana tää sun blogi kun aina tulee jotain uutta kuten nyt nää motivoivat jumppaohjeet ! Täsmennätkö vielä miten teet istumaannousut ja mitä noi 20 x selkää pitää sisällään ?

Huippuarvonnat myös vaiks niissä onkin tietysti vaikea voittaa ottaen huomion tämän blogin uskomattoman suuren lukijakunnan !!

ps Innostuin sun taco-illoista niin paljon että tänä pe teen tacoja & guacamolea meidän perheelle myös.. ;-)  Syökö teidän lapsetkin tacoja vai teetkö pienille omat herkut ?

Soliga dagar, Mary

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Hei Mary, hyvä kysymys!
Teen istumaan nousut itseasiassa seuraavalla tavalla: YLÖSNOUSU) rutista polvet ja kyynärpäät yhteen, lapaluut irti lattiasta, ALASNOUSU) laske yläkroppa rennoksi maahan ja ojenna vuorojalka lattiaa myöten alas. Toinen jalka jää siis aina koukkuun vatsan päälle. Nää on hyvia. Tai sitten saatan tehdä tavallisia istumaannousuja kiertäen kädellä vastakkaiseen polveen.

Selät teen usein joko konttausasenosta ojentaen vastakkaisen käden ja jalan oikein pitkälle ja vetäen kunnolla vatsan alle. Selät saatan myös tehdä kiertäen päinmakuulta kädet niskan takana ja kurkoitten kädellä kohti takapuolta.

Meillä pienet syövät kanssa tacoja, joskus tosin vain täytteet :D

Vierailija

Tästä sai taas lisämotivaatiota kesäkroppaurakkaa varten, kiitos! :)

- Emilia

Vierailija

Olipa kiva postaus, kiitos vinkeistä! t. valvoja joka tietää et pitäis nukkua enemmän mutta ei malta mennä ajoissa nukkumaan

Vierailija

Kiitos hyvästä treeni-ideasta, tämän minäkin ehkä kykenen suorittamaan, ei ole liian pitkä eikä liian monimutkainen :)

Vierailija

Hyvän kuuloinen ohjelma! :) Viime viikkoisessa MeNaisissa oli myös tosi kiva kuuden kohdan kahvakuulailu-ohjelma. Nuo kaksi kun soveltaen yhdistäisi, niin saisi aika hyvän setin!

Ansku

Vierailija

Hyviä vinkkejä! Näitä löytyy paljon myös Pinterestitstä ja tykkään niitä katsoa ja siitä soveltaa sitten itselle. Ja melkoista soveltamista se onkin kun ei saa syödä pähkinöitä eikä hedelmiä allergian vuoksi... Et vissiin pitäis sitä näkkäriä sitten oikeesti syödä!:D

Vierailija

Hei, OT:na kysyisin millä kuvankäsittelyllä olet tehnyt nuo piirrosjälkikuvat? Hyvä tehokeino. Aurinkoista viikonloppua.

Alli

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Moi Alli, ne löytyy Photoscapen Filteristä :) Siellä pitäis olla sellainen Maalaus -filtteri ja siellä "lyijykynäpiiros" , mutten ole ihan varma minkälaisin termein nämä ovat suomenkielisessä versiossa. Toivottavasti löytyy :)

Vierailija

Treenatko itse ollenkaan painoilla?olet niin hentonen, että lihakset tekisi mukavasti pyöreyttä kroppaan.Ja syömisesi liikunnan määrään on olematon, että eipä tuo hoikka ulkomuoto ihme ole.

Blogisi on kiva ja tykkään kovasti tyylistäsi, niin sisustus kun vaaterintamallakin.

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

I know... lihakset tekisi tosi hyvää ulkonäölle, mutten ole ollenkaan painonnostelija -tyyppi ;) En siis vaan löydä oikein mitään motivaatiota siihen. Mulla on senkokoiset lihakset, että pärjään ihan hyvin ;)

Vierailija

Ööh... kaksi tuntia viikossa kunnon treeniä ja olet liikunnanohjaaja!? Ehdottomasti mahdollisimman painavat painot mukaan tuohon laatimaasi kunto-ohjelmaan.

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Juu painoja voi tottakai lisätä jos haluaa, itse en ole mikään suuri painonnostelija, joten laitoin nyt tällaisen ohjeen mikä on lähinnä mun liikuntoja :) Ymmärrän tottakai että lihaskunnon täytyy myös olla kohdallaan, mutta mulle riittää oman kehon vastus pitämään hyvää lihaskuntoa yllä. 

Mulla on tosiaan vain kaksi omaa vakituista viikkotuntia liikuntaa, sen lisäksi usein sijaistuksia ja omia lenkkejä, muttei mitään säännöllistä vakirytmiä, jonka tähän voisin kirjata... Ja paljon zumbaharjoittelua kotona :D

Vierailija

Vierailija, eikos siis Johanna ole sairaanhoitaja ja tekee liikuntajuttuja oman tyon ohella - nain ainakin olen ymmartanyt :) 

Kuulostaa kivalle vinkit, itse olen jo aikoja sitten lopettanut "nyt kesakuntoon" ja alkanut pikkuhiljaa kohotella kuntoa lapi vuoden (selkavaivainen) ja muuttamalla ajatusmaailmaa ja syomisia (nyt vege ja maidoton ruokavalio!) 

Viela pitaisi hankkia isommat painot kotia niin avot! 

 

Tsemppia kaikille treenauksiin

Sini / www.bonsbaisersdefrance.blogspot.com

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Tottakai, elämäntapahan se "kesäkroppa" on ja ympärivuotinen valinta eikä mikään toukokuun projekti ;) Ehdottomasti samaa mieltä! Mut jollain saattaa lähestyvä kesä lisätä tsemppiä kummasti ;) Nautinnollisia treenejä toivottelen myös :)

Vierailija

ihana postaus ja kaunis layout! Keep it up Johanna ja aurinkoista loppuviikkoa! :)

<3 heidi

Vierailija

Kuulostipa hyvältä ohjelmalta!! Voisin jopa koittaa. :) Kiitos! Ja JOS menis aikaisemmin nukkumaan iltaisin, ei olisi töiden jälkeen niin väsynyt, ja jaksaisi treenata. JOS. Mut kun ei millään malta, sit kun saa lapsilta vihdoin virran pois, on ihana olla rauhassa monta tuntia...

Vierailija

Hei! Kiitti treeniohjelmasta, tota saattais pystyä jopa noudattamaan, aion ainakin kokeilla, suorastaan innostuin :) Selittäisitkö vielä, mitä nuo 20 selkää käytännössä ovat ja 1 minuutti lankkua? Terv. amatööri :)

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

JEE :)

Selkää voit tehdä vaikkapa konttausasennosta ojentaen vastakkaista jalkaa ja kättä mahdollisimman pitkäksi ja vetämällä sisään vatsan alle. Vaikkapa neljä klp/ puolisko ja sitten vaihdat toiden jalan ja kaden. 

1 minuutti lankkua on pysyä tollaisessa lankkusuorassa asennossa lattian pinnassa, jonka olen kuvanut yhteen piiroskuvaan. Siinä yrität pysyä ihan suorana kyynärnojassa ja varpaiden varassa :D Tosi hyvä ryhdille ja syville vatsalihaksille! 

Lykkyä tykö <3

Vierailija

"Treenatko itse ollenkaan painoilla?olet niin hentonen, että lihakset tekisi mukavasti pyöreyttä kroppaan.Ja syömisesi liikunnan määrään on olematon, että eipä tuo hoikka ulkomuoto ihme ole."

"Ööh... kaksi tuntia viikossa kunnon treeniä ja olet liikunnanohjaaja!? Ehdottomasti mahdollisimman painavat painot mukaan tuohon laatimaasi kunto-ohjelmaan."

En tajuu näitä, jotka sanoo, että pitäis käyttää isompia painoja. Miksi siron ihmisen pitäisi kasvattaa lihaksia isoilla painoilla? Johannalla on tosi timmi, kaunis kroppa. Mihin niitä isoja lihaksia tarvitaan??

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Mulle lihasten kasvattelu ei oo mikään kovin tärkeä juttu treenissä, mutta ymmärrän että siitäkin joku voi saada motivaatiota ja että joku tykkää nostella painoja. Eli tottakai vaan lisäilemään painoja. Tää oli nyt vaan mun treenityyliä ja hyvän lihaskunnon voi saada käyttämällä omaa kehoa painona, todellakin. Ei niitä painoja pakko ole käyttää. Nyt taitaa olla tosi muodissa painot ja lihaksetkin, mutta tosiaan timmin kropan ja ihan ok lihakset voi saada muutenkin; ei munkaan lihakset nyt ihan taikinaa ole hih :)

Vierailija
Vierailija

 

En tajuu näitä, jotka sanoo, että pitäis käyttää isompia painoja. Miksi siron ihmisen pitäisi kasvattaa lihaksia isoilla painoilla? Johannalla on tosi timmi, kaunis kroppa. Mihin niitä isoja lihaksia tarvitaan??

Johtuu tästä nykypäivän fitness-buumista, pelottavan monien mielestä se on ainoa tapa urheilla ja elellä. Todella moni nuori nainen tähtää (omien sanojensa mukaan) bikini fitness -kisoihin ja kulkee 6 pack bagit mukanaan better bodies:n vaatteissa keekoillen. Ja tietty ne sellaiset tyypit ovat ihan vääränlaisia urheilijoita (eivät oikeastaan urheilijoita ollenkaan), jotka eivät tahdo olla ulkonäöltään vaikkapa Anna Virmajoen kaltaisia.

 

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Juu nyt on tosi fitnesbuumi ja tosi hyvä se, että IN -kroppamalli on atleettisempi ja terveellisempi, JEE :) Kannustaa liikkumaan ja treenaamaan eikä lopettamaan syömistä ja laihduttamaan anorektiseksi... :) Se on hyvä.

Vierailija

"En tajuu näitä, jotka sanoo, että pitäis käyttää isompia painoja. Miksi siron ihmisen pitäisi kasvattaa lihaksia isoilla painoilla? Johannalla on tosi timmi, kaunis kroppa. Mihin niitä isoja lihaksia tarvitaan??"

"Johtuu tästä nykypäivän fitness-buumista, pelottavan monien mielestä se on ainoa tapa urheilla ja elellä. Todella moni nuori nainen tähtää (omien sanojensa mukaan) bikini fitness -kisoihin ja kulkee 6 pack bagit mukanaan better bodies:n vaatteissa keekoillen. Ja tietty ne sellaiset tyypit ovat ihan vääränlaisia urheilijoita (eivät oikeastaan urheilijoita ollenkaan), jotka eivät tahdo olla ulkonäöltään vaikkapa Anna Virmajoen kaltaisia."

 

Olen samaa mieltä tästä buumista! Nykyisin liikkumisesta on tullut "treenaamista", vakavaa touhua. Tärkeintä mielestäni on liikunnan ilo, että tekee sitä mikä tuntuu mukavalle. Jollekin se voi olla hiihto, toiselle zumba, kolmannelle uinti. Ei kaikkien tarvitse treenata tavoitteellisesti, vaikka ei siinäkään mitään pahaa ole. Hyvä vaan, että kaikille löytyy jotain!

Unnimai
Liittynyt17.3.2013

Nyt on pakko kommentoida!

Ensinnäkin, Johanna, kiitos hyvästä kirjoituksesta ja vinkeistä kotijumppaan. Itsekin tulee tehtyä silloin tällöin kotitreeniä, käyttäen kehoa vastuksena. On tosi tehokasta!

Sitten, lihasten kasvattaminen on äärimmäisen vaikeaa - varsinkin naisille. Se vaatisi gramman tarkkaa syömistä ja erittäin kovaa harjoittelua... Monet naiset pelkää treenata painoilla ja varsinkin niillä isommilla lihasten kasvamisen pelossa. Ite olen käynyt salilla vuosia ja kausiluonteisesti treenannut myös niilä isoilla painoilla, eikä mulla ole mitenkään isot tai epänaiselliset lihakset. Kehoa voi treenata niin monella tapaa ja monenlaisia tavotteita ajatellen, ettei siitä voi vetää mitään yksioikoisia päätelmiä tyyliin "isot painot -> isot lihakset". Fitnessbuumiin en ota kantaa, musta on hienoa, että ihmiset liikkuvat vaikka se olisikin joillekin tiukkapipoista treenaamista. 

Johanna, sulla on upea kroppa ja siitä kyllä huomaa, että olet harrastanut monipuolisesti liikuntaa. Kehon omaa painoa käyttäen tehtävät harjoitteet on tehokkaita ja raskaita, kunhan ne tekee kunnolla. Kommentoijan nro 14 kannattaisi myös kokeilla Johannan esittelemää kotitreeniohjelmaa. Varsinkin, kun liikkeet tekee putkeen kiertoharjoittelutyyppisesti ilman taukoja, niin saa myös sykkeen koholle.

Älä Johanna välitä noista ikävistä kommenteista, se on usein vaan kateellisten panettelua....

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Totta joka sana. Oman kehon painolla voi saada tosi hyvän ja monipuolisen treenin ja se on mulle paras ja luonnollisin tapa treenata, siksi laitoin nyt tähän tällaisen. Mulle olisi ollut luonnotonta opastaa painonnostossa kun en sitä itse juuri harrasta :D Teen miellummin käsillekin punneruksia. 

Joo tää ohjelma kannattaa ehdottomasti tehdä putkeen kolme kertaa -ottaa vaikka aikaa ja kisata itsensä kanssa jos siitä löytää lisää motivatatiota!

Kiitti kommentista <3

Vierailija

Kyllä paljon terveempi kauneusihanne on sopivan lihaksikas kun anorektisen laiha.Ja toivottavasti nuoret naiset innostuvat mielummin fittnesbuumista, terveellisestä ruokavaliosta ja treenistä kun aiemmin kauneusihanne on ollut anorektisen laihat luurangot.

 

Vierailija

Selvennettäköön vielä, että en kritisoinut fitnesstä liikuntamuotona tai edes elämäntapana, vaan kritisoin sitä, että nykyään monet pitävät fitnesstä ainoana oikeana tapana. Eli osa niistä, joka itse elää tuolla tavalla, on sitä mieltä, että kaikkien muidenkin pitäisi syödä ja treenata juuri niinkuin he tekevät ja kaikki muu koetaan vääränlaiseksi ja turhaksi.

Kaverilleni juuri huomautettiin joku aika sitten, että hänen pitäisi hankkia enemmän lihasmassaa, kun on niin hoikka. Tilanne oli siinä mielessä erittäin huvittava, että kaverini on MM-tason suunnistaja, joka on lihaksistoltaan vähintäänkin hyvässä kunnossa. :D Joo, ei näytä fitness-kissalta, mutta suunnistuksessa pärjätäkseen hän on kutakuinkin optimaalisessa kunnossa. 

Liikutaan kukin siis tavallamme väheksymättä toistemme tapoja. 

 

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Toi on hyvä toi sun lihasmassaesimerkki.... Kaikki ei ole rakenteeltaan "rotevia" eikä hyvakään lihaskunto silloin välttämättä näy päälle päin. En epäile hetkeäkään etteikö huippusuunnistajilla olisi mieletön fysiikka ja varmasti lihaskunto ihan paikallaan.

Hyvä kommentti, kiitos!

Vierailija
Vierailija

Selvennettäköön vielä, että en kritisoinut fitnesstä liikuntamuotona tai edes elämäntapana, vaan kritisoin sitä, että nykyään monet pitävät fitnesstä ainoana oikeana tapana. Eli osa niistä, joka itse elää tuolla tavalla, on sitä mieltä, että kaikkien muidenkin pitäisi syödä ja treenata juuri niinkuin he tekevät ja kaikki muu koetaan vääränlaiseksi ja turhaksi.

Kaverilleni juuri huomautettiin joku aika sitten, että hänen pitäisi hankkia enemmän lihasmassaa, kun on niin hoikka. Tilanne oli siinä mielessä erittäin huvittava, että kaverini on MM-tason suunnistaja, joka on lihaksistoltaan vähintäänkin hyvässä kunnossa. :D Joo, ei näytä fitness-kissalta, mutta suunnistuksessa pärjätäkseen hän on kutakuinkin optimaalisessa kunnossa. 

Liikutaan kukin siis tavallamme väheksymättä toistemme tapoja. 

 

Kirjoitin siis alunperin viestin numero 20 ja edellinen oli tarkoitettu jatkoksi siihen.

 

Vierailija

Kivoja vinkkejä terveelliseen elämään! Minulla  kulkee aina matkoilla treenikamat ja ohjelma mukana, nyt taas tulossa ensi viikolla Berliinin työmatka ja salihimot on kovat, onneksi hotellista löytyy suht uusi kuntosali! ;)

t. Veera E.

 

 

Vierailija
Vierailija

Kyllä paljon terveempi kauneusihanne on sopivan lihaksikas kun anorektisen laiha.Ja toivottavasti nuoret naiset innostuvat mielummin fittnesbuumista, terveellisestä ruokavaliosta ja treenistä kun aiemmin kauneusihanne on ollut anorektisen laihat luurangot.

No mutta Johanna ei kyllä missään nimessä ole anorektisen laiha, toivottavasti ei kirjoittaja tätä tarkoittanutkaan. Muuten kyllä kirjoittajan kanssa samaa mieltä, että parempi kuin anorektisen laiha vartaloihanne on tuo fitness-suuntaus. Mielestäni Johannan treeni- ja elämäntapa on jollakin tavalla viehättävän vanhanaikainen terveellä tavalla, ei treenaaminen tosiaankaan tarkoita pelkästään sitä, että käydään kuntosalilla. Helposti arjen lomassa tehdystä treenistä tulee helpommin tapa, joka kestää koko eliniän verrattuna kuntosalikuureihin

 

 

Vierailija

Olen aikaisemmin ollut niitä punttisalilla hampaat irvessä treenailevia pumppaajia, mutta nykyään kuntosaleilu ei enää innosta. Olin juuri laatinut itselleni monimutkaisen ja vaativan kotijumppaohjelman, jonka aloittaminen suorastaan ahdisti ja koko homma tuntui ilottomalta puurtamiselta. Tämä sinun postauksesi palautti minut maan pinnalle, tällaisella perusohjelmallakin saa varmasti hyviä tuloksia :) Ja mikä tärkeintä, se sopii paremmin aikatauluihin ja treeni säilyy iloisena ja päivää piristävänä sekä se on ennenkaikkea sopiva tällaiselle 2 kk:n ikäisen poikavauvan äidille. Joten kiitos sinulle tästä jumppaohjelmasta!:)

Vierailija

Kiitos minunkin puolestani tästä hyvästä jumppaohjeesta (ja blogista ylipäätään!) Yksi tarkentava kysymys: onko "istumaan-nousu-liikkeessä" tarkoitus siis istua lattialle ihan kokonaan ja sitten nousta uudestaan ylös, istua alas, nousta ylös jne. SE vasta on rankkaa.. :D