luettua

 Ivana Helsiki toppi saatu Fabista

 

Viikonloppuna luin kaksi ei-kovin-merkityksellistä, mutta kuitenkin jotenkin just silloin ihan kyyneliin asti koskettavaa juttua. Tai varmaan oli joku herkkyysvaihekin päällä taas. :P

Onko kukaan teistä nähnyt kuvien kiharahiuksista naista ennen? Kyseessä on norjalainen Cecilie Skog; ammattiseikkailija, pohjoisnapavalloittaja ja vuorikiipeilijä. Sairaanhoitaja, joka on kuitenkin kiipeillyt koko elämänsä maailman hurjimmilla vuorilla ja menettänyt aviomiehensä K2:n valloituksellaan. Sellainen hirmuista intohimoa ja rauhaa säteilevä nainen, josta kertovat jutut luen aina lehdistä.

Kun nyt näin kuvan ja luin että Cecilie on löytänyt uuden rakkauden ja odottaa lasta, kostui silmät vähäsen. Tai ensireaktio oli kyllä, että noiden on pakko saada kiharatukkaisia lapsia! :D Ja sinisilmäisiä. :)

Toinen koskettava juttu oli kirje Planilta. Olen ollut kummi kai jonkun nelisen vuotta ja nyt Plan kertoi kirjeitse vaihtavansa mun kummilasta. Ihmettelin vähän, että voiko noin tehdä, mutta syy oli huippukiva.

Kummilapseni alueella on Planin tukemana perustettu ja rakennettu 20 terveysasemaa ja 72 koulua sekä koulutettu opettajia ja terveydenhuoltohenkilökuntaa. Kaupungin olot olivat siis kohentuneet niin paljon, että Plan siirsi voimansa naapurikylään, josta sain uuden kummilapsen; Ainon ikäisen tytön :'). Mikä sopii sinänsä oikein hyvin, että edellinen oli Ompun ikäinen poika. 

Tämä yhtenä hyvänä esimerkkinä jos joku vielä epäröi eikä oikein tiedä meneekö lahjoitetut rahat oikeaan tarkoitukseen. Planin toiminta on ainakin ollut tosi asiallista ja luottamustaherättävää. -Ja aika usein kokettavaa. :) Tällaisia uutisia on kiva kuulla.

Sellasia tällä kertaa.

Ja iltalueskelua ja -rentoilua terassilla. :)

Näistä mulle tuli hyvä mieli. Hyviä juttuja.

Kommentit (62)

Vierailija

Olen nähnyt Ceciliestä kertovan dokumentin, muistaakseni tuli Yle Fem:ltä reilu vuosi sitten, ja hänen tarinansa kosketti. Ihana kuulla tätä kautta, että hänelle kuuluu hyvää! Olen samaa mieltä kanssasi, että ihme3 on jos lapsella ei ole kiharat hiukset ja siniset silmät. Cecilien kiharat ovat aivan upeat!

Vierailija

Nopeasti kun vilkaisin, C näytti ihan Jennifer Anistonilta ja luulin että kyseessä oli joku leffan mainos :)

Vierailija

Mä olen nähnyt vissiin parikin dokkaria Ceciliestä, mun mielestäni symppiksen ja söpön (mutta määrätietoisen!) näköinen nainen. Hymy tulee hänellä silmistä asti. Ja mä olen kyllä kade hänen hiuksistaan, vaikka luonnonlaineikkaat hiukset omaavana tiedänkin, ettei noiden kanssa voi aina olla helppoa...:D

Vierailija

Kivat housut! Mukavan rennon oloiset, mutta kuitenkin siistit :) Minäkin olen nähnyt jonkin dokumentin Ceciliestä. Hänellä on kyllä tosiaan aika mahtava tukka :) Minä olen niin laiska hiusten hoitaja, että mulla olis varmaan vakavia ongelmia noin kiharan tukan kanssa :D

maiju

Vierailija

Kyllä täälläkin on katsottu dokkari Ceciliestä ja siitä kohtalokkaasta reissusta. Oli hirmuisen koskettava tv- ohjelma, mutta kyllä hänen määrätietoisuus ja asian hyväksyminen saivat nostamaan hattua. Ihanaa kun on löytänyt uuden onnen<3 kiva kun jaoit tuon uutisen, ei varmaan täällä Suomessa olisi tullut esiin missään mediassa.

Muutenkin olet viime aikoina ilahduttanut mukavilla hyväntuulisilla kesäkuvilla:)) Aurinkoisia päiviä koko perheelle!

Vierailija

Kummius on parasta! Voit pienellä avulla saada jonkun lapsen ja yhteisön elämän muuttumaan paremmaksi. Kummina olen itsekin saanut enemmän kuin antanut. Olen päässyt myös itse tapaamaan maailmalle kummilapsiani. Omat kummilapseni ovat Fida Internationalin kautta. Voin vain suositella kummiutta!

Ja omien lasten ikä tuo varmasti asiaa lähemmäksi <3

Kiitos, kun kerroit tästä!

Vierailija

Samoin olen katsonut Cecilien dokkarit, ja samalla äimistellyt että häneltä riittäisi hiuksia neljälle ihmiselle! ;)

Vierailija

Minäkin katoin, et kylläpä on Jennifer Anistonin näköinen nainen!

 

Ei mulla muuta  :)

t. Karo

Vierailija

MInäkin olen nähnyt dokumentin Ceciliestä ja koskettavasta ja kohtalokkaasta kiipeilyreissusta. Ja aika hauska sattuma nuo ihanat Cecilien kiharat sillä ole menossa ylihuomenna laitattamaan pitkästä aikaa permanentin (laineet). Ja arvaapa mistä sain idean :)?! Sinun postauksesta jossa oli siskosi ihanat kiharat ja vinkkasit permiksestä :) Kiitos siitä :)

 

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Jee :)) Tota kihara-asiaa siis :) Permis on tosiaan hyvä pohja monille kampauksille; saa paljon runsaamman näköisiä juttuja. Täytyy vaan muistaa hoitaa hyvin. Onnea uusien kiharoiden kanssa <3

Vierailija
Vierailija

Samoin olen katsonut Cecilien dokkarit, ja samalla äimistellyt että häneltä riittäisi hiuksia neljälle ihmiselle! ;)

Jep...:) nainen on tosi ihana! Kunnioitan suuresti ja ihailen hänen elämän asennettaa ja tsemppiänsä. Mutta, mutta.....valitettavasti tuosta järkystä hiuspehkosta olen kyllä erimieltä!

Ihan kamala! Tekee kauniista naisesta aivan jonkun menninkäispeikon näköisen...huoh!

Kaunis leikkaus tuohon päähän ja nainen olisi todella kaunis sinisine silmineen.

Vierailija

Täh?? Onko permis tehnyt comebackin? Mä kun luulin, että mummelit enää laitattavat.

Vierailija

No nyt minäkin näen tuossa vain Jennifer Anistonin:D

Tuota kummiusasiaa olen pohtinut kovasti viimeaikoina ja miettinyt että mikä olisi luotettava taho. Hiljattain meiltä ja monilta muilta täältä päin lähti aika läjä vaatetta erään naisen kummille ja muille lapsille, Afrikan mantereelle, fb-keräyksen kautta. Auttamisesta tulee hyvä mieli. Voihan se jonkun mielestä olla itsekästä:)

http://sannamamainprogress.blogspot.fi/2014/07/onnellisia-asioita_29.html

Vierailija

Nyt on pysynyt kommentit kivasti plussan puolella. Ollaan siis hyvällä mielellä ja nautitaan elämästä ja huippukesästä! Vaikka työt on alkaneet, ei se kesä siihen lopu.

Vierailija

Kiitos kivoista kesäartikkeleista! Minun pitkä kesälomani on vajaan kahden viikon kuluttua päättymässä ja nyt olen etsinyt loppulomalle kivaa neuleohjetta... Sinun ohjeitasi olen pitkin viime vuotta neulonut, ne ovat niin hienoja; rentoja ja trendikkäitä, mutta asiallisia! Olisiko sinulla tuohon alkusyksyyn sopivaa neuletta mielessäsi, jonka voisit meille jakaa? Syksyn trendit? Sormet syyhyävät...

Mukavaa kesän jatkoa! 

Terveisin Anne-Maria

Vierailija

Tollaiset hiukset sekä naisella, että miehellä on järkyttävät!! Miten ei itse tajua, kun katsoo peiliin, että kampaajalle/parturille ja sassiin.... !!!!

Vierailija

celineä on tullut seurattua samoin karine hollekimiä ja hänen uskomatonta toipumista onnettomuuden jälkeen. Tässä kaksi sitkeetä norjatarta

Vierailija

Kyllä mulle kelpais Cecilien hiukset (nimim. littana lattana hiuspehko) :) ja mieskin näyttää tosi veikeältä hiuspehkonsa kera. Mahtaa siinä huushollissa kulua aikalailla hiustenhoitoainetta...heh!

Vierailija

Kiitos tästä postauksesta. Olen itsekin harkinnut ryhtyväni Plan-kummiksi. Tämä kirjoitus varmisti minulle, että homma toimii ja apu löytää varmasti perille asti.

Ihanaa kesän jatkoa sinulle Johanna!

Vierailija

Eikö kenenkään muun mielestä ole epäasiallista, että näiden ihmisten hiuksia ja sen myötä ulkonäköä arvostellaan täällä??

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Joo, onhan se ulkonäön arvostelu aina vähän epäasiallista. Kenen tahansa. Hmm, hassua ettei tätä kysymystä oo muistaakseni koskaan aiemmin esitetty täällä kommenttiboksissa :P

Vierailija

Niin, miksipä arvioida toisten hiuksia, tekemisiä, blogia, vaatteita jne. Kannattaa keskittyä omaan elämään.

Vierailija

Niin, miksipä arvioida toisten hiuksia, elämää, blogia, vaatteita jne. Kannattaa keskittyä omaan elämään.

Vierailija

Ihan Meg Ryan!

 

Herkkyydestä tuli mieleeni ehdottaa postausaihetta. Muistan, kun pitkin blogiasi sinun on epäilty olevan raskaana, milloin mistäkin syystä :) Lapsesi ovat jo aika isoja ja itse olet vielä nuori. Millaista pohdintaa olette käyneet lapsiluvusta ja mitä mieltä sinä aiheesta olet? Onko perhe jo koossa vai onko kolmannelle vielä optiota? Millaisia ajatuksia aihe herättää? Lukisin todella innolla! Mukavaa kesää!

 

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Tätä silloin tällöin kysellään juu... En sano mitään varmaa asiasta :) Todennäköisintä on, että perhe on koossa, mutta eipä tässä oo mitään lopullista päätetty :)

Vierailija

Moi vaimo! :D Mä rakastan sun hiuksia ja olenkin menossa kampaajalle sun kuvan kera :D Kertoisitko miten sun hiukset on leikattu? ilmeisesti ei kauheasti kerroksittain? vais? :) Sori komentti ei liittynyt tähän sun postaukseen nyt mitenkään, mutta tässäkin postauksessa sun hiukset on kivat,itse ehkä 5cm lyhyemmäksi ajattelin :) -L

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

No moi! :D Kyllä mun hiukset on aika kerroksittain leikattu; sen verrran löytyy massaa multakin, että tasapitkä tukka olisi kamalan raskaan näköinen. Pakko vähän keventää. Kiitos kysymästä ja sorry myöhäisestä vastauksesta! :)

Vierailija

[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 12:04"]

Eikö kenenkään muun mielestä ole epäasiallista, että näiden ihmisten hiuksia ja sen myötä ulkonäköä arvostellaan täällä??

[/quote

]Jösses, miten tekopyhää. Jatkuvastihan täällä arvostellaan "hiuksia ja sen myötä ulkonäköä". Ei se oo sulle ongelma??

Vierailija

Yhdyn kyllä aiemman kirjoittajan kanssa samalle kannalle, että arvostelu on epäasialista ja moukkamaista enemmän, kuin tekopyhää elvistelyä. Kiitos, ettei ystäväpiiriini kuulu tällaisia ihmisiä..

Vierailija

Moikka,

Tämä ei liity erityisesti juuri tähän postaukseen - ja olet näitä kommentteja saanut varmaan kyllästymiseen asti vuosien varrella - mutta haluan vaan vihdoin kommentoida, miten paljon hyvää mieltä ja energiaa saan sun blogistasi.

Olen seurannut blogiasi vuosien varrella säännöllisen epäsäännöllisesti - lähinnä piristävinä visuaalisina herkkupaloina. Tämä on oikea kauniista asioista nauttivan ihmisen keidas: kuvia kauniista maisemista, kodista, yksityiskohdista, sinusta ja asuistasi ja kuvat aina kauniisti rajattu ja käsitelty.

Viime aikoina olen myös yrittänyt ehtiä lukea kirjoituksiasi ja täytyy sanoa, että myös niistä tulee hyvälle mielelle. Rakastan myös mutkattomia, herkullisen näköisiä reseptejäsi. Niitä vaan lisää myös.

Toivoisin ainoastaan, että hakutoiminto blogissa toimisi. Ennen se mielestäni toimi, mutta nyt ei löydy tuloksia, jos hakee vaikka "resepti" tai "kampaus" sanoilla postauksia. Saisikohan se vielä toimimaan?

Toivottavasti jaksat vielä pitkään jatkaa ihanaa blogiasi! Kaikkea hyvää sinulle!

K72

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Kiitos, voi tällaiset kivat palautteet ovat niin kullanarvoisia tässä blogihommassa :) Hyvää mieltä ja energiaa toivonkin jakavani...

Hmm, täytyy katsoa toi Haku -juttu... Onpas tyhmää jos siinä on joku vika!! Kysyn fiksummilta apua vielä! :) Kiitti että ilmoitit.

Vierailija

Hei hei!

Olipa ihan huippua saada uutisia Ceciliestä... Olen pari kertaa nähnyt hänestä ja ja miehensä menetyksestä kertovan dokkarin. Molemmilla kerroilla nauliinnuin telkkarin ääreen ja mieleen jäivät myös nuo silmät....

Seurailen blogiasi ja pidän siitä kovasti. Sopivasti terveyttä, kauneutta, vakavampia mielipiteitä, välittämistä ja huolenpitoa unohtamatta pientä hömppää. Kiitos tarinoistasi! Tämä mummi tykkää...

Ihanaa kesän loppua... elokuun pimeneviä iltoja!

 

Vierailija

Hei,

kiva kun jaoit tuon tiedon Ceciliasta. Ihan samoin sanoin kuin edellinen kommentoija, pari kertaa tullut dokkari katsottua ja ihasteltua noita merkillisen vangitsevia silmiä.. Kiva kuulla, että hän on löytänyt onnen elämäänsä :)

Ihanan kodikas tuo teidän kesäterassi!

Mrs T

Vierailija

Moikka,

lueskelen vähän viiveellä näitä postauksiasi. Minua jäi vaivaamaan edellisen kummilapsen kohtalo. Olen ollut luulossa,että kummilapsi saa tukea aikuisuuteen asti. Koulut käytyä. Miten asia on kerrottu hänelle? Tietysti on hienoa, että hänen kylässään asiat on kohentuneet, mutta lapsi on vielä lapsi ja ihan yksilö. Koti-Suomessakin on kaikki koulut ja terveydenhuolto yms, mutta silti on lapsia joiden asiat on huonosti. :(

Yst. ymmärtämätön

 

Seuraa 

Johanna kirjoittaa elämästään norjalaisen kalastajan vaimona ja kahden söpöliinin äitinä. Blogissa pohditaan, miten arki voi olla kaunista, esitellään päivän asuja ja ihania sisustusasioita – sekä välillä pohditaan syvällisiä.

 

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Instagram