Tällaisissa täällä joulukuun arkihässäkässä. Äitin tekemä villapaita, Niken lenkkarit ja Zaran vanhat farkut. Tällaiset asut ovat ihan parhaita, mut annas kun työpaikalla tulee ensimmäinen vastaan kynähameessa ja korkkareissa. Tunnet itsesi N I I N röntöksi. Ja vannot ettei näin ikinä enää töihin. 

Ja sit taas mennään.

Nyt tiedätte senkin, miten uskomattoman viehättävä olen iskiessäni silmää. (Yrittäessäni. Jostain syystä itseasiassa kaikki yritykset kääntyvät aina nauruksi. Se ei niinku tuu mulla ihan luonnostaan...)

Tänään on ollut Ainon päiväkodin joulujuhlat, joissa Aino esitti Mariaa. En nähnyt livenä, mies filmasi. En oikein onnistunut saamaan sijaista zumbaan. Ja hyvä oikeastaan, sali oli ihan täynnä (juhuu, mikä energia-annos). Tai paljon enemmän täynnä kuin koskaan joulukuussa. Yleensä hiipuu tässä vaiheessa kovasti nuo osallistujamäärät muden kiireiden tieltä. Nurinkurista, sillä itse huomaan ainakin tarvitsevani kaiken mahdollisen ekstraenergian tässä pimeydessä (phuuh)... Ja treenihän on parasta ekstraenergiaa just nyt! Ilmeisesti monelle muullekin.

Eilen mulla oli muuten kaksi (jumppa) tuntia työpäivän päälle. Niiden välissä EI tuntunut niin energiseltä kuin nyt hihkun... Ja olin sata kertaa kuolleemman näköinen.

 

Huomenna pitäis pätkästä hiukset. Kattoo nyt miten paljon uskallan. Odotan innolla. Koko perjantai on itseasiassa just nyt niin tervetullut. En tee mitään. Paitsi glögiä illalla.

 

 

Kommentit (14)

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012
16/14 | 

Juu siitä tulee varmaan tosi kiva. Hyväksi vastapainoksi blogille jossa on (melkein) vain kauniita juttuja eikä juuri arkisia treenejä ym. Niin tuolla näkyy nyt sitten miten arki oikeasti menee hehe :D

Suvimaaria
17/14 | 

Oooooo! Kiitti linkistä ja vinkistä! Täytyy alkaa seuraamaan itsekin!! Hauska nähdä Johannaa sit tv:stä! 😊

-HeidiK-
18/14 | 

Minä pätkäisin juuri pitkät hiukseni pitkähköksi polkaksi ja oon ihan super tyytyväinen. Mukavaa vaihtelua, helppoa hoitoa. Kampaaja osasi vielä leikata superkauniisti paksun luonnonkiharani ja nyt se on niin suorana, laineilla kuin kiharalla kaunis. Toiset on kysyneet, kuinka maltoin. Mutta toistaiseksi itselläni hiukset ovat vielä kasvava luonnonvara ja silloin pitää kokeilla kun on mahdollisuus.
Hyvää joulun odotusta Johanna!

marjok
19/14 | 

Iik ohjelmaa alan seurata :) :) jee hyvä sä ♡

Eeaa
20/14 | 

Voi kun ilahduin kun näin uutisen että sä oot uus fitnespäiväkirjassa!! En malta odottaa :) :)

Ella
21/14 | 

Minä myös ilahduin, niin pitkään on tullut tätä blogia seurattua! :)

anninainen
22/14 | 

Kiva blogi sinulla ! On niin ihanan talvisen näköinen tuo teidän olohuoneen matto, onko hankittu sieltä Norjasta ja löytyykö verkkokaupasta, joka voisi toimittaa Suomeenkin,  mistä ? Oikein hyvää joulun odottelua sinulle ja perheellesi, Johanna !

-Mikaela
23/14 | 

Oi vitsit kiva nähdä sut fitnesspäiväkirjoissa!!! :)

Maiju
24/14 | 

Oi vau, onpa mahtavaa nähdä sinut tuossa sarjassa! :) Tykkään kovasti tavastasi suhtautua liikuntaan ja elämään yleensä. Jee!

Pia
25/14 | 

En ole vähään aikaan käynyt blogissasi ja nyt kiinnitin huomioni tuohon teidän olohuoneen pöytään. Onko se uusi? Saako udella onko mistä ostettu tai minkä merkkinen? :)

jiitee
26/14 | 

Näytät Tanja Karpelalta kuvassa. Kaunis ja upea nainen sekä päältä että sisältä olet.

elli
27/14 | 

vau ihanaa jee, superia jee jee jee. ihanaa kun oot fitnesspäiväkirjassa. jihuu.

krista
28/14 | 

Mun mielestäni Johanna on paljon kauniimpi kuin Tanja Karpela.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Johanna kirjoittaa elämästään Norjassa kahden söpöliinin äitinä. Blogissa pohditaan, miten arki voi olla kaunista, esitellään päivän asuja ja ihania sisustusasioita – sekä välillä pohditaan syvällisiä.

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010