Jaa jaa, jatketaan näillä pinnallisilla ulkonäköasioilla kun hyvään vauhtiin ollaan taas päästy ;) Ja mikäpä olisi pinnallisempaa ja turhamaisempaa kuin... tsadaa... itseruskettavat voiteet! ;)

Siis oikeasti itseruskettavilla voiteilla on aivan liian huono maine ja ne tarvitsevatkin pienen puolustuspuheen. Niitä raukkojahan käytetään aina esimerkkinä kaikkein turhimmasta, naurettavimmasta ja jopa epäonnistuneimmasta kosmetiikasta -niin epäreilua!


Näin pimeän talvikauden alkaessa on itseruskettava voide yksi mun tärkeimpiä ehostusvälineitä -jollei tärkein. Mun ois pitänyt laittaa teille ennen ja jälkeen kuvat, sillä ero on suuri siitä läpikuultavan vaaleanpunaisesta neonväristä tähän mun mielestä ihan hyvinvoivan ja tasaisen väriseen lopputulokseen.

Mun mielestä muutenkin siisti arkimeikki alkaa ihosta; kun iho on terveen kuulas ja tasaisen värinen, hehkuu koko kasvot eikä muuta meikkiä tarvi paljonkaan. Ja ei, tarkoitus ei ole ruskettua... :S ei missään nimessä... Haa, itseruskettavilla onkin väärä nimi! Ei niillä ole tarkoitus värjätä naamaa muuta kroppaa tummemmaksi, vaan saada aikaan terve, lähes väritön hehku. Itseruskettavien nimi pitäisikin olla tervehehkuvoide :P Nykyään (hyvät) voiteet ovat sen verran laadukkaita ja mietoja, ettei niillä edes voi saada sitä kamalaa oranssinruskeaa naamaria aikaiseksi. Haalean vaalea iho on erittäin jees ja itseruskettavilla senkin voi saada kauniiksi -me, joilla ei luonnostaan ole se kaikkein kaunein ihonväri ;)


"-Mitä oikein kuvaat mamma? Hei mitä tää on? Voidaanko me syödä tätä?"

Ja pikku vinkit kauniin lopputuloksen saavuttamiseksi: 1) puhdistaa ja kuoria iho ensin. 2) Voidella kasvot tavallisella kosteusvoiteella ennen itseruskettavaa tasaisen lopputuloksen takaamiseksi. 3) Huolellinen levittäminen kauttaaltaan kasvoille; myös huulten ympärille ja kaulalle.


Hehkeää marraskuun jatkoa :)

Kommentit (99)

sunshine girl

Nyt kyllä puhuit asiaa! Juuri noita 2 itseruskettajaa käytän itsekin, ja sun perustelut niiden käytöstä oli kuin suoraan mun suustani. Olen itse ihosävyltäni tosi kalpea,ja monet sanovatkin, että näytän aneemiselta ja jopa sairaalta, ilman salaista asettani...
Tuntuu, että löysin ihanan sielunsiskon susta, sillä niin yhteet ajatukseni näistä rasvoista käyvät! Kun illalla voitelen kasvoni ja kaulaniitseruskettavalla, niin aamulla peilistä tosiaan katsoo terveen värinen, hehkuva-ihoinen nainen. Ja juuri nämä mainitsemasi tuotteet ovat todella hyviä, hoitavia ja kosteuttavia, ja ihanan tuoksuisia myös. Mukavaa löytää näin samanhenkinen ihminen, en nimittäin tulisi ilman näitä enää toimeen..;

Millis

Tämä on ihan hyvä näkökulma. Varmaan aika moni sinunkin lukijakunnastasi ajattelee nyt lähteä itseruskettavaostoksille, itsekin jopa harkitsin. Bloggaajien olisi hyvä muistaa myös tämä puoli kirjoituksissaan.

New England Rose

Itseruskettavat voiteet on ihan jees, varsinkin silloin kun ei voi olla auringossa koska palaa joka kerta. Aina ei kuitenkaan huvita olla "kalkkilaivan kapteenina", joten voiteet tuovat sitä kaivattua vaihtelua :D

Ainoa asia, mikä mua risoo noissa itseruskettavissa voiteissa, on se karmivan vahva haju, joka haisee metrien päähän ja päiväkausia, ainakin mun ihollani. Onko muilla samaa ongelmaa?

ryppymekko

Hei,
täällä kans yks vannoutunut naamansa itseruskettaja!
Mulla juttu menee siten, että joka suihkun jälkeen (kevyesti) naamaan, ja suunnilleen joka toinen kerta kaula/decoltee alueelle.(jos joka kerta laittaisin myös kaulan niin mulla tulee liian tumma,ei nääs kai kulu niin nopeasti kuin naama-alueelta)
Teetkö sä "rajan" (eli mihin voide loppuu ja "puhdas iho" alkaa) jotenkin häivytystaktiikalla vai miten?

Rusketusvoide on tosi hyvä jutska ja kuten sanoit loisto "meikkipohja" ja antaa naamaan hehkua,
välillä kyllä ärsyttää olla niin "koukussa" ko.tököttiin koska ajattelen vähän tyylillä että mitä vähemmän riippuvuuksia sen parempi :)

Valoa ja lämpöä,
kiitos posteista :)

Jiikoo

Olen niin samaa mieltä! Itse omistan possun vaaleanpunaisen ihon ja itseruskettava tasoittaa ihon väriä kivasti! :) Koko purkkia ei kannata naamaan tunkea vaan hieman vain sävyä antamaan! Silloin ei tuu mitään viiru kriisejäkään!

Minsku

Itseruskettavat on ihan jees, jos ihon pohjasävy on keltainen. Jos pohjasävy on sininen, niin nassu näyttää rusketusvoiteiden käytön jälkeen likaiselta ja se ei ole kaunista.
Itse en ole vielä uskaltanut purkkihehkua kokeilla, kai mäkin joku päivä sen teen ;) Ja sit ku mun naama on kirjavankukertava laitan sulle kuvan ihan vaan siksi että yllytät ;D

Tiedän muuten monta kaunista "posliininukke" ihoista, joiden kannattaa välttää "rusketustapurkista"

Oot kyllä mun lempparibloggari!

sanna

....jaahas, ei sit näköjään toiminu linkki. Mut tuote on siis
Garnier Ambre Solaire Natural Bronzer Light kuivasumute kasvoille,
hinta n. 11?-13?.

pompula

No, Tanskassa ympäristöministeriö suosittelee, etteivät naiset käyttäisi raskaus- ja imetysaikana kosmetiikkaa. Suomessa professori Jorma Toppari esittää, että tarpeeton kosmetiikan käyttö tulisi täällä kotimaassakin karsia kokonaan odotusaikana.
http://www.ts.fi/online/kotimaa/174088.html?forumid=9&topicid=53664&pare...

Vertailun vuoksi todettakoon, että DDT oli aikoinaan yleisesti käytetty suosittu hyönteismyrkky, jota löytyi siivouksen yhteydessä jopa mieheni mummolan liiteristä... ;-) Nykyään DDT on kielletty useimmissa maissa ympäristövaikutustensa takia. DDT vaikuttaa häiritsevästi ihmisten ja eläinten hormonitoimintaan, kertyy maksaan ja munuaisiin sekä aiheuttaa syöpää.

Uuden Kuun Emilia

Oi, niin samaa mieltä! Mutta näiden voiteiden maine on tosiaan kovilla, kun on olemassa myös niitä yliruskettajia :)
Mutta oma ihoni on juurikin noita neonpunaisen ja räikeän sävyjä, jos en sitä hiukan freesaa, ja siksi feikkaan mielelläni hiukan pirteyttä. On myös aljo mukavampi käydä vaikka jumpassa, kun on sellainen suojaväri nassussa :)

Löysin itse nyt uuden lempparin Sensailta. Kevyesti sävyttävä päivävoide, hiukan geelimäinen, mutta samalla hiukan moussemainenkin. Just täydellinen meikin alle! Suosittelen!

garner

jep, DHA ei ole vaarallinen (ruskettava aine), mutta kirjoitinkin parabeeneistä (säilöntäaineista). ne onkin sitten asia erikseen...

garner

yle lähetti pari vuotta sitten hyvän dokkarin parabeeneista, haittavaikutuksena raskaana oleville mm. vaikutus poikasikiön siittiöiden tuotantoon (liiallinen estrogeenin saanti). tämä samoin kuin rintasyöpäasia tietenkin kyseenalainen, syystä että esim juuri itseruskettavia on ollut käytössä vasta kohtuullisen lyhyen aikaa eikä pitkäaikaisesta, jatkuvasta käytöstä ole voitukaan tehdä tutkimuksia. sen takia esim hus:n tms terveydenhotopuolen vastaukset (joita löytää netistä) ovat hyvin ympäripyöreitä tyyliin "kohtuukäytöstä ei ole haittaa" - mutta miten se kohtuukäyttö siis määritellään..

Päivi

hei, mä kanssa mielelläni käyttäisin itseruskettaavaa; erityisesti jos on talvisin päässyt aurinkoon ja lämpimään tai aurinkoisille lumille, on kiva jatkaa päivetyksen "kestoa" voiteilla. Mutta: mua kans ärsyttää se haju. Se vaan tuntuu sitten nenässä niin, että pitää päästä pesemään naama.

Osaisiko joku suositella hyväntuoksuista/tuoksutonta?

kalastajanvaimo

:D
Hauska kuulla toi kelta- ja sinisävyisten ero! Mulla on nimittain ehdottomasti punaiseen taittava ihonväri -ei siis ainakaan siniseen ;) Joten ehkä senkin puolesta mulle sopii nää voiteet...
Ja joo ei niiden kannata käyttää, joilla on supertasainen ja kaunis ihonväri, ei varmaan kaunista... :)

PN

Muistaakseni kahden ekan kanssa kävin silloin tällöin solkussa, jotenkin vaan nyt komannen kanssa jäänyt :)

Tottahan tuo on, tuskin siitä kasvojen alueelta kovinkaan paljon imeytyy, jos lainkaan :D Kaipa mä jotenkin ajattelin, että hölvää koko kropalle ja joka päivä :D

Tiia

Kyllä ruskettunut iho on kaunis, oli se sitten aito tai purkista. Toisinaan näkee niin övereitä tekorusketuksia, ettei huonoa mainetta sikäli voi ihmetellä. Sun tapauksessa taas lopputulos on mun mielestä tosi tyylikäs ja terve kun rusketus taitaa tulla sulle helposti luonnostaan kesäaikaan.. Ois joskus ihana kokeilla kuvassasi näkyviä laatutuotteita. En oo käyttäny mitään ruskettavia vuosikausiin kun en luonnostanikaan oikein rusketu, oon tämmönen kalvakka pisamanaama..

naela

Tämä on oiva vinkki näin kalpean talven kynnyksellä. Tosin mua häiritsee itseruskattaville tyypillinen tuoksu... en tiedä onko sitä vain omalla kohdalla, mutta en pidä siitä tuoksusta jonka ne jättävät iholle tai sitten olen käyttänyt vain huonoja voiteita :P

jensba

Jep! Mä kans käytän melkein joka päivä ylläpitämään edes pienen pientä sävyä kasvoilla, koska muuten olen siis todella todella vaalea. !

Piritta

Minä myös kiitän muistutuksesta :) Käytätkö muuten muuta meikkiä enää tuossa päällä? Itse käytän mineraalimeikkejä ja mietin, että miten tuo hehkuvoide toimii sitten, jos laittaa vielä meikkiä päälle...?

champagne

Minulla on tuo Diorin voide joka antaa kyllä hehkua muttei rusketa enää valmiiksi päivittynyttä ihoa. Sitä voisin itsekin suositella, tuoksu on hyvä eikä lainkaan itseruskettaville ominainen. Muisatn että äidilläni oli sama tuote jo 80 luvulla ja sain sitä laittaa kun pukeuduin naamiaisissa intiaaniksi;) Tosin väriä vahvistettiin vielä aurinkopuuterilla...

alma

Minun tulee käytettyä itseruskettavia oikeastaan vain silloin, kun on jo muutenkin ruskea. Näin kalman kalpeana en oikein ole uskaltanut... Pitänee joku perjantai kokeilla, kunhan varmistan että on täysin vapaa viikonloppu tulossa. Just in case.:)

minä

Niinno en tiedä, oletin vain ettei sulla oo kaikissa aiemmissa kuvissa :) Joo nää on näitä asioita josta ei voi kiistellä ü

kalastajanvaimo

Rajoihin tai niiden välttämiseksi auttaa kovasti voidella kasvot ensin tavallisella kosteusvoiteella! Tuloksesta tulee myös miedompi. Huolellinen voitelu ja tosiaan kaulalle asti haivyttäminen ovat hyviä niksejä :))
OO, zumbaa, toivottavasti nautit!!!! <3

kalastajanvaimo

Totta, raskaus on pikkuaika ja se kannattaa käyttää niin ettei kaduta! Kuka mitenkin <3

kalastajanvaimo

Mun mielestä noissa kahdessa (Chanel ja Dior) on ihan siedettävä mieto haju... en voi luvata täysin hajutonta, kyllä niistäkin saattaa poimia sen itseruskettajille tyypillisen vienon vivahteen ;)

kalastajanvaimo

Joo hei Sensaita mullakin oli kerran..! mihinköhän se on joutunut. Kivaa kuulla sinusta Emilia <3

kalastajanvaimo

Joo en olisi minäkään kovin huolisani... parabeeneja sitäpaitsi löytyy monista kuistakin voiteista, kannattaa olla kaikkien kanssa ihan yhtälailla tarkkana. Raskaudelle vaarallisempia aineita on varmasti monia ;) Siis aika pieniä määriä tosiaan tällaisia voiteita kasvoille laitetaan. En koe todellisena vaarana.

Pia

Itse hyvin vaaleaihoisena sekoitan itseruskettavaa toisinaan yövoiteeseen, ihan perus Garnieria olen kaupasta ostanut ja ajaa asiansa! Näin välttyy ainakin liialta ruskettumiselta. Kiitos muistutuksesta, otan taas keinon käyttöön kun talvi lähestyy :)

kalastajanvaimo

Joo Chanelin itseruskettavat ovat mun mielesta parhaita. Mulla on ollut jo monta vuotta tota Precision Soleil identite -voidetta. Nyt en saanut sitä paikallisesta kaupasta, joten ostin Dioria -tosi hyvä toikin!

kalastajanvaimo

Voi jee sulla on sellainen kauniinsävyinen vaalea iho ;) Mulla ei -usko pois :)) Ei niin, että ruskeaksi olisi tarkoitus ryhtyä, kunhan toivon itsellekin sellaista kaunista vaaleaa sävyä :)

kalastajanvaimo

Voi en kyllä varmaan olisi ollut raskaanakaan ollenkaan huolissani... tosi pieniä määriä tosta itseruskettavasta pari krt viikossa siirtyy haitallisia aineita kroppaan... tai siis aika nollatoleranssilla saisi kaiken kanssa olla jos vauvaa pelkäisi vahingoittavansa.
Mutta kerran sitä vain raskaana ollaan, älä ihmeessä käytä jos yhtään epäilyttää <3

kalastajanvaimo

Ootkohan nähnyt minua ilman :P
Joo no, kyllä minä ainakin olen kauniimpi kevyellä meikillä kuin ilman. Mun mielestä. Mielipidekysymyksiä tietty :)

kalastajanvaimo

Joo, ihan hyvä. No, käytän about 2(-3) krt viikossa ja aika pieniä määriähän tota tulee laittettua kasvojen alueelle. Muuten tosiaan suosin aika luonnonmukaisia juttuja, mutta mikään fanaattinen en juuri missään asiassa ole, joten veikkaan et ihan hyvin tää menee. En varmaan olisi ollut huolestunut edes raskaana tai imettäessäni... Mutta siis en ole mikään fanaattinen luonnontuotteiden käyttäjä... Nollatoleranssilla tää ei tietty onnistuis.

kalastajanvaimo

Tällä hetkellä käytän tota kuvassa näkyvää dioria. En muualle vartaloon. Käytän iltaisin noin kolmen päivän välein ja häivytän pikkasen kaulaa pitkin alaspäin. Toivottavasti vastasi kaikkeen mitä tarkoitit :))

kalastajanvaimo

Hih, joo tää on kyllä yksi talviajan riippuvuus :P
Joo häivytän voidetta pikkasen kaulaa pitkin, niin että kaulan alaosalla ei ole enää yhtään voidetta..
Valoa ja lämpöä<3

kalastajanvaimo

Joo mullakin on -lähinnä poskilla ja "kasvojen reunoilla" himpan tummempaa mineraalipuuteria; ohimoilla ja leuan alla :)

kalastajanvaimo

Se on "Precision Soleil identite" -monivuotinen suosikki, mutta nyt toi purkki oli melkein tyhja ja vanhentunut, joten naamassa on Dioria :)

kalastajanvaimo

Chanel on mun lemppari, oikeastaan mikä vain Chanelin itseruskettava. Nyt vaan ei mun "lähikaupasta" saanut, joten otin Dioria -hyvä sekin! :)
Laitan kasvoille aina illalla ja aamulla peilistä katsoo ihan uusi ihminen ;) Noin kolmen päivan välein.

Varovainen myös

Oon myös lukenut kosmetiikan mahdollisista haitoista ja käytön rajoittamisesta raskausaikana. Suomessa tästä(kään) asiasta ei ole annettu suosituksia toisin kuin Tanskassa. Itse olin raskaus-ja imetysaikana varovainen kosmetiikan käytössä varmuuden vuoksi. En värjännyt hiuksia ja karsin muutenkin käytön minimiin. Itseruskettavat tuotteet tms. eivät siis kuuluneet valikoimaani. Meikkasin kyllä, koska siitä en sentään osannut luopua. Mutta monesta tuotteesta kyllä saatoin ihan hyvin luopua, koska ei raskaus- tai imetysajat niin pitkiä pätkiä naisen elämässä loppujen lopuksi ole (ellei sitten esim. uskonnon vuoksi ole raskaana jatkuvasti.) Hysteeristä tai ei, mutta näin toimin anyway.
Ja Johanna: blogisi ilahduttaa aina!

ryppymekko

Ok,joo en tosiaan tiiä asiasta juuri mittän ja asia onkin mielenkiintoinen.Voi tätä tököttien ja tarjonnan määrää ja niitten mahdollisia vaikutuksia :D
Kohtuukäyttö lienee kaikessa paras (tai ainakin varmin)kuiteski,pitäskö sitä muka välillä sitte yrittää valkaista ittensä ;)

Katri

Parabeeneista pitää sanoa sen verran, et pääsääntöisesti ne ovat hyvin siedettyjä eli vähän allergisoivia (muihin haittoihin en ota kantaa, kun en tarpeeksi tiedä). On muistettava sekin seikka, että jollakin aineella parabeenit on kosmetiikkatuotteissa korvattava. Eli ovatko nämä korvaavat säilöntäaineet sitten turvallisempia ja paljonko niitä on ehditty tutkia.

ryppymekko

Noista parabeeneista sen verran, että eikö niitten suurin ongelma oo nimenomaan se allergisointi, sitten taas nämä rintasyöpä jutut on aika kiisteltyjä ja onko niistä oikeaa näyttöä koskaan pystytty antamaan..? En silti siis tietty väitä etteivätkö voisi ollakin kuinka haitallisia, varmasti kun ei tiedä.

ryppymekko

Tulin jatkamaan,kun luin tuossa noita kommentteja.

Hui.Mä oon kyllä hyvin luultavasti käyttänyt myös raskausaikoina (ainakin viimeisessä raskaudessa) jossain määrin ainakin itseruskettavia puteleita, enkä totta puhuakseni oo edes tullut ajatelleeksi voisko siitä jotain haittaa olla.Mut löysin tämmösen

"Keinorusketuksen tehoaine edellä mainituissa kosmeettisissa valmisteissa on dihydroksiasetoni, DHA. Se on kolme hiiliatomia sisältävä sokeri, joka maistuu makealta, ja sitä voidaan käyttää jopa makeutusaineena. DHA-sokeri tarttuu ihon sarveiskerrokseen, keratiiniin, ja värjää sen.

DHA ei ole millään lailla myrkyllinen. Sitä syntyy yleisesti kasvi- ja eläinkunnassa, myös ihmisessä sokeriaineenvaihdunnan välituotteena. Ihmisen ihossa DHA:ta on luonnostaan niin vähän, ettei se ota osaa rusketuksen syntyyn. Joidenkin mainosten mukaan keinorusketusaineiden DHA on peräisin sokerijuurikkaasta tai sokeriruo'osta, mutta todellisuudessa aine lienee tehty glyserolista jossakin kemian tehtaassa. DHA ei ärsytä, mutta kosketusallergiaa sen on kuvattu aiheuttaneen satunnaisesti."

Tämmöistä löytyy täältä:
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00729

Sofianeiti

Heh, hauska lukea miten puolesta ja vastaan ihmiset ovat kun puhutaan itseruskettavista! Mä lukeudun myös niiden käyttäjiin, sekä kesällä että talvella. Sanoit Johanna aivan oikein kun puhuit hehkuvoiteista. Mulla on myös epätasainen ihonväri, itseruskettavalla siitä tulee kaunis ja hehkuva. Mulla on ollut tota samaa Dioria ja nyt Estee Lauderia enkä ole ikinä onnistunut saamaan naamastani oranssia tai laikukasta kun maltilla käyttää :)

Zeta

Täytyykin kokeilla! Käytätkö "tervehehkuvoidetta" päivällä vai yöllä? Tuosta Chanel-purkin tekstistä en saa selvää, sekin lienee itseruskettava? Kumpaa suosittelet? :)

kalamuija

Hyva kun muistutit. Olen ihan unohtanut koko itseruskettavat. Pitaakin penkoa kaappeja ja vahan ruskettua:) Voiteilla en kylla saa ikina tasaista tulosta. Joskus olen saanut jopa katastrofin.. mutta Lumenella on (tai ainakin on ollut) sellainen vaahto ja silla tulee hyvaa ja tasaista jalkea. Mun suosikki:)

Mrs Munster

itse en ole koskaan ymmartanyt ruskettuneen ihon ihannointia. Itse olen aika kalvakka ja pidan siita. Aurinkoa karttelen aika lailla, enka "ota sita" sen kummemin, mita ulkoillessa aurinkoa saan. Siksi ehka ihoni onkin aika hyvakuntoista kasvoissani, koska sita ei ole auringossa karvistelty. Aurinkohan tunnetusti vanhentaa ihoa. Siksi en ymmarra myoskaan itseruskettavien kayttamista. Kalpaemman ihon saa kauniiksi sen savyisilla meikeilla ehostomalla. Reippaasti vaan kalvakkanaamaiseksi suomalaiseksi :)

Tiina

Heissan!

Itseruskettavaa ois kiva käyttää kasvoilla talvisaikaan, kun muuten on niin kalpea. Onneks vielä on etelänmatkalla hankittu rusketus kasvoilla jonkin aikaa. Itseruskettaville tyypillinen haju, jonka joku jo ylempänä mainitsi, ei ole kovin houkutteleva, tosin en ole paljon voiteiden kanssa pelannut, joten en tiedä, oisko sellaisia hajuttomia/hyväntuoksuisiakin versioita. Kiinnostais kans tietää, miten häivytät ettei tule ikäviä rajoja?

PS. Tilasin just zumbadvd-cd-sykemittari -paketin. Ajattelin kokeilla, koska olen kovin inspiroitunut sun energisestä tyylistä ja olemuksesta täällä blogissa :) Ja mä en oo koskaan tykännyt mistään tanssiliikunnasta esim. koulussa. Mut kokeillaan ensin yksin mörköilemällä miltä tuntuu ;) Kerta se ois ensimmäinenkin, zumbaahan en oo koskaan ennen kokeillut.

Kivaa loppuviikkoa!

Sarushka

Moi! Tulin vaan kertomaan, että tulin tosi iloiseksi eksyessäni tähän blogiin ja luettuani sun juttujasi. Olet sellainen arkipäivän ilo. Oma itsesi, kaunis sellainen ja luonnollinen Ymmärrän hyvin, että sinulla on paljon lukijoita.
Oikein hyvää loppusyksyä!

PN

Ihanan turhaa ja ah, niin tarpeellista :)

Tällä hetkellä täällä mennään äärettömän valjulla naamalla, sillä mä en ole yhtään varma voiko itseruskettavan ja raskauden yhdistää.. Samapa tuo, ehtiihän sitä taas keväämmällä.

minä

Olen sitä mieltä, että olet kauniimpi ilman(: heittokysymys: Eikö ihminen ole aina kauniimpi luonnollisempana?ü

garner

mitä mieltä olet sitten itseruskettavien TERVEELLISYYDESTÄ.. toki niillä saa "terveen näköisen" ihon, mutta mitä kaikkea tuotteet sisältävätkään. mun ymmärtääkseni lähes kaikissa on esim parabeenejä (monissa jopa kolmea erilaista) säilöntäaineina, vaikka niitä onkin nyt kivasti karsittu muista "tavallisista" kosteusvoiteista (vuosi pari sitten niissäkin oli liuta parabeenejä). muista itseruskettavien voiteiden sis.aineista mullakaan ei ole tietoa (enkä tiedä haluankokaan tietää tarkemmin..) mutta parabeenien haitat nyt tiedetään kaiketi nykyään.. sinänsä se estrogeenivaikutus lienee normaalimäärissä käytettynä ok terveelle aikuiselle, mutta esim raskaus/imetysajan käyttöä pohtisin tarkkaan, sikiön/vauvan sukupuolesta riippumatta tuskin on hyvä saada ylimääräisiä "hormoneja" kroppaansa... monimutkainen juttu mun mielestä, yksi asiantuntija sanoo imeytymisestä verenkiertoon/maitoon yhtä, toinen toista, mutta jokainen harkita asian omalla kohdallaan.. ja mikä on kohtuukäyttöä, mikä ei. esim 7x vk käyttö ei kuulosta siltä.

anonyymi

musta ois kans tosi kiva kuulla enemmän nuista sun itseruskettavista, eli mitä käytät, miten häivytät vai teetkö selvän rajan, laitatko yöksi vai päiväksi, käytätkö muualla vartalossa ym :)

Ann-Lis

Itseruskettava voide on minusta se paras lahja. Saan kaikkein kaunein ja tervein ihonväri! ?

ansiedad

My partner and I absolutely love your blog and find most of your post's to be precisely what I'm looking for. can you offer guest writers to write content for you personally? I wouldn't mind publishing a post or elaborating on a number of the subjects you write related to here. Again, awesome site!

holy cow

It's a pity you don't have a donate button! I'd most certainly donate to this excellent blog! I guess for now i'll settle for book-marking and adding your RSS feed to my Google account. I look forward to new updates and will talk about this blog with my Facebook group. Chat soon!

web design

Your job is to have several margaritas and then reenact this scene for everyone. Require pictures.

Nashville roofer

Along with everything that appears to be building inside this particular subject matter, many of your viewpoints are actually rather stimulating. Nonetheless, I beg your pardon, because I do not give credence to your entire strategy, all be it refreshing none the less. It looks to me that your commentary are actually not completely rationalized and in simple fact you are generally yourself not completely confident of the argument. In any event I did take pleasure in looking at it.

roofer Nashville

Hmm is anyone else encountering problems with the images on this blog loading? I'm trying to determine if its a problem on my end or if it's the blog. Any responses would be greatly appreciated.

puls stacja

Thanks for your interesting article. Other thing is that mesothelioma cancer is generally the result of the breathing of material from asbestos, which is a carcinogenic material. It's commonly seen among individuals in the construction industry who have long contact with asbestos. It can also be caused by moving into asbestos protected buildings for a long period of time, Family genes plays a huge role, and some individuals are more vulnerable towards the risk when compared with others.

louis vuitton torino

Very interesting details you have remarked, regards for putting up. ?My work is a game, a very serious game.? by M. C. Escher.

kitchenaid parts

Just thought i would comment and say neat design, did you code it yourself? Looks great.

Luigi Fulk

Zune and iPod: Most people compare the Zune to the Touch, but after seeing how slim and surprisingly small and light it is, I consider it to be a rather unique hybrid that combines qualities of both the Touch and the Nano. It's very colorful and lovely OLED screen is slightly smaller than the touch screen, but the player itself feels quite a bit smaller and lighter. It weighs about 2/3 as much, and is noticeably smaller in width and height, while being just a hair thicker.

prezzi hogan scarpe donna

Absolutely pent written content, thank you for selective information. ?The bravest thing you can do when you are not brave is to profess courage and act accordingly.? by Corra Harris.

RS Schmitt

Naturally I like your internet web site, nevertheless you've got to check the spelling on quite a few of your posts. Several them are rife with spelling issues and I discover it very bothersome to let you know. Nevertheless I will surely come once more again!

car hid kits

Have you ever thought about adding a little bit more than just your articles? I mean, what you say is important and everything. Nevertheless think about if you added some great photos or video clips to give your posts more, "pop"! Your content is excellent but with pics and video clips, this site could definitely be one of the best in its niche. Excellent blog!

wyw&#243;z gruzu legnica

With havin so much written content do you ever run into any issues of plagorism or copyright infringement? My blog has a lot of completely unique content I've either authored myself or outsourced but it appears a lot of it is popping it up all over the web without my authorization. Do you know any ways to help prevent content from being stolen? I'd really appreciate it.

Desert boots

Fulfill up the prominent percentage of process, I show limited stipulations on this internet locale further I trust that your network place is rattling interesting also has rigids of appealing instruction.

movers sc

Attention to detail is perhaps the most important aspect of dealing with priceless items and furniture, and customers simply cannot afford to risk their hard earned belongings with any firm other than Palmetto Specialty Transfer.

Lowell Keiss

This is what happens when women start using this kind of style to GET? WHAT THEY WANT, I'm one of those who WONT GIVE HER WHAT SHE WANTS. No Morals. This style is very classy when not being too provocative. But hey, if some idiot falls for it. Knock yourself out.

make me last longer

Well I sincerely enjoyed reading it. These records procured by you can be quite practical for proper planning.

UK Pension Transfer

I don?t even know how I ended up here, but I thought this post was good. I don't know who you are but certainly you're going to a famous blogger if you aren't already ;) Cheers!

please

choices to select the shape of your brain along with other proportions to be able to notice only those

cosmetic dentist gold coast

You made some first rate factors there. I seemed on the internet for the difficulty and located most people will go along with together together with your site.

schwule

Thank you for your style connected with motive though this details is certain location a new damper within the sale with tinfoil hats.

fitness routines

Iâ??m impressed, I should say. Really rarely can i encounter a weblog thatâ??s both educative and entertaining, and let me let you know, you can have hit the nail towards the head. Your concept is outstanding; the thing is an concern that inadequate consumers are speaking intelligently about. Weâ??re extremely pleased which i came across this inside my search for something concerning this.

Seuraa 

Johanna kirjoittaa elämästään norjalaisen kalastajan vaimona ja kahden söpöliinin äitinä. Blogissa pohditaan, miten arki voi olla kaunista, esitellään päivän asuja ja ihania sisustusasioita – sekä välillä pohditaan syvällisiä.

 

Blogiarkisto

2017
2016
2015