lehtikorvikset Accessorize / Lana -villamekko* ChillNorway / huivi Samsøe & Samsøe / bootsit Laura Bellariva

Loppusyksy. Pimeys. Marraskuu. Yksinäisyys. Mun mielestä yksinäisyys ei kyllä oikeastaan ole mikään todellinen olotila. Se on tunne. Yksinäiseksi voi tuntea itsensä melkein helpommin keskellä isoa iloisesti nauravaa kaveriporukkaa kuin yksin kotona istuessaan. Yksinäisyys riippuu ihan siitä miten sen kokee. Että kokeeko yksinäisyyden negatiivisena tunteena vai osaako yksinolosta nauttia. Mutta se on varmaa, että yksinäisiä on paljon. Ihan oikeasti yksinäisiä; jotka sekä tuntevat itsensä yksinäisiksi että ovat sitä. Kaikkialla. Et siis todellakaan ole ainoa -ihan samalla tavalla saattaa tuntea se nauravan kaveriporukan keskellä istuva. Et todellakaan ole ainoa yksin vieraassa kaupungissa, ei sinussa ole mitään vikaa. Olet sitäpaitsi ihan varmasti pikkasen onnellisempi ja pikkasen lähempänä uutta kaveria jollet häpeile yksinäisyyttä -se ei oo sun vika eikä sun heikkous.

Multa kysytään aika usein et miten olen sopeutunut uuteen kotipaikkaan. Miten olen saanut kavereita. Olenko yksinäinen.  Mun parhaan kaverini tapasin jumpassa, joten sanoisin, että jumppa on meille tytöille loistopaikka tututsua uusiin kavereihin :D No, mikä vaan harrastus, mut liikunta on tietty siksi hyva että siinä kunto ja kroppa kohenee kaveria odotellessa :D Kaverini kävi mun jumpassa ja kerran vaan juteltiin, että alettaisko käymään lenkilläkin yhdessä. Ja sitten he tulivat yhtenä perjantaina meille istumaan iltaa. Ja toisena. Lenkit ollaan lopetettu jo aikoja sitten, mutta ystävyys säilyy :)

Eli varmasti kannattaa aloittaa etsimällä iloa ja ajankulua jostain muusta tekemisestä -niin ne samanhenkiset ja samoista asioista kiinostuneet ihmiset usein tulevat ihan huomaamatta kaupan päälle! :)

Ja kannattaa uskaltaa kutsua tuttavia kotiin kahvikuppisille. Se on ehkä aika pelottava, mutta suuri askel kohti uutta ystävyyttä. Ja ilahduttaa kutsun saajaa takuulla hurjasti! :) Ajatella miten kiva tulla kutsutuksi; että joku haluaa tutustua sinun. Yksinäisyyden tunnetta ihan arkielämässä vähentää myös hymyily ja tervehtiminen. Naapurit, lähikaupan myyjät -kaikki arkiset kasvot, joiden kanssa voi vaihtaa muutaman sanan... Eipä tunnu kovin yksinäiseltä kun heti kotiovesta ulos astuessasi törmäät hymyihin ja tervehdyksiin! :)

Iloista ja ei-yksinäistä alkuviikkoa kaverit <3

Muita ei-yksinäisyyvinkkejä otetaan tietysti ilolla vastaan; miten Te ootte löytaneet ystäviä aikuisiällä?! :)

Ps. Kurkatkaa facebookista minkälaisen takin kuvasin myyntiin päivän asun yhteydessä, aarre <3

Kommentit (32)

maria

Oih kun i h a n i a kuvia niin kauniista sinusta <3
Really!
Ja ihana kirjoitus. Kiitos rakas aarre!
Eilen seurakunnassa keskustelin miehen kanssa, joka oli menettänyt vaimonsa 35 avioliitto vuoden jälkeen äkillisesti. Hän kertoi, että vaimon vielä eläessä hän nautti yksinolosta kotona, kun vaimo oli esim iltavuorossa.
Mutta nyt, kun häntä ei enää ole, yksinäisyys on tuskaa ja ahdistusta. Kipua ja kyyneleitä. Ikävää.
Voi kuinka sydämeeni koski.

Mipa

Ihan totta joka sana :)

Mutta sitten on myös sitä toisenlaista yksinäisyyttä. Sitä, kun kaipaa kumppania ja omaa perhettä. Ne joilla ne asiat on, ei usein tajua, että se ei ole mitenkään itsestään selvää tai että sitä ei anneta kaikille.

Mulle ei ole ongelma löytää kavereita ja saada niistä ystäviä, mutta paraskaan ystävä ei voi koskaan korvata sitä mitä rakkaudesta saa.

kalamuija

Kiva postaus:) Onko sulla yhtään suomalaisia kavereita siellä missä asut?
Itse olen käynyt jumpissa täällä jo monta vuotta ja futiksenkin aloitin tänä syksynä. Mutta sitä kautta en ole saanut ystäviä. Ehkä siksi, että tämä on pieni paikka.. kaikki ovat tunteneet toisensa jo pitkään ( ja olen ulkomaalainen) ja sitten tulee tällainen uusi tyyppi kuvioihin:) Mutta näistä muista suomalaisista täällä olen saanut hyviäkin ystäviä. Joidenkin kanssa nähdään ja kahvitellaan vaikkei ole paljon muuta yhteistä kuin tämä Norjassa asuminen. Mutta kesällä tänne muutti perhe jonka äidin kanssa meistä on tullut hyviä ystäviä. Samat intressit. Nytkin meillä on työnalla, että mennään joulumyyjäisiin myymään ja nähdään käsitöiden ja askartelun merkeissä monta kertaa viikossa. Ja mikä parasta. Miehet ja lapsetkin tulevat hyvin juttuun keskenään:)

Päivänsäde

Moikka! Olen välillä itsekseni pohtinut samaa aihetta ja juuri siltä kantilta että mistä vanhempana löytäisi uusia ystäviä. Mun pitkäaikaiset ystävät ovat ihania mutta olen ainut jolla on jo kaksi lasta ja elämä aika mallillaan. Töissä ovat kivoja, mutta välillä tuntuu ettei kuitenkaan olla ihan samalla tasolla ajatusten kanssa. Juuri kun olin ajatellut erään tyttöni kaverin äitiä pyytää kahville ( kuinka voi jännittää tuollainrn niin kovasti) hän huikkasi minulle että saattaa kuulostaa tyhmältä, mutta haluaisinko joskus lähteä kahville :) niin tosi kiva juttu. Lapselta tutustuminen sujuu niin luonnostaan , että ehkä joskus voisi heiltä ottaa oppia.

Maria

Päivänsädettä kompaten otin todella lasten tyylistä mallia ja aloin vaan ehdottaa treffejä puolitutuille "mammoille" kun jäin toisesta lapsesta uudelleen kotiin. Silloin tiesin, etten saisi vanhoista kavereistani seuraa päiviksi ja muistissa oli yksinäisyyden tunteet esikoisen vauva-ajalta.

lala

Voi kun ihana teksti :) Viime aikoina olen miettinyt näitä asioita paljon nyt kun opiskelut alkavat olla loppuvaiheessa. Koulussa näkee enää harvoin kavereita ja kohta edessä odottaa työelämä ja uudelle paikkakunnalle muutto, jolloin täytyy luoda uudet ympyrät. Minulle kovia vaikeuksia tuottaa aina tuo tapaamisen ehdottaminen, vaikka itse olen aina innoissani jos minua pyydetään jonnekin. Ehkä sitä jotenkin pelkää torjutuksi tulemista, vaikka mitäpä sekään haittaisi. Ainahan voi sitten ehdottaa tapaamista jollekin toiselle :)

Erin

Google-tilin kautta voit lukea tätä ainakin bloggerin lukulistan avulla. Painat vaan sieltä lukulistalta lisää ja kopioit tämän blogin osoitteen :) mulla ainakin toimii näin!

Leonida

Aloitin bloggaamisen hoitovapaalla ollessani saadakseni hiukan omaa aikaa ja omaa kaistaa pikkulapsielämän keskellä. Aiheeni vaihtelivat (kuten edelleen tekevät) arkielämän jutuista askarteluihin, leipomuksiin ja aiemmin enemmän myös tekemiini koruihin. Blogimaailma on antanut todella paljon uusia tuttuja, joiden kanssa synkkaa hyvin.

Mutta paras anti on ollut, että uskaltauduimme tapaamaan noin viiden naisen kesken askartelumessujen merkeissä ja erään meistä luona messujen jälkeen, mikä johti siihen, että yhteydenpito jatkuu edelleen. Kaikilla synkkasi yhteen hyvin, ja lähimpänä asuvien kanssa tapaan muutenkin kuin askartelujen merkeissä.

Eräs heistä sattuu olemaan samassa (isossa) työpaikassa, ja sattumalta pääsimme samoihin tiloihin istumaan, joten tapaamme monta kertaa viikossa. Ihan mahtavaa!

Tämä oli onnenkantamoinen, jota en todellakaan odottanut aloittaessani blogin pitämisen. Ihan loistojuttu, että nelikymppisenäkin voi löytää hengenheimolaisia ja vieläpä netin kautta!

Anne

Mulla olisi myynnissä Eccon Liege nilkkurit, joita tämän blogin kommenttiboksissa on usein kyselty. Huuto.netistä löytyy haun kautta jos jotakuta kiinnostaa :-)

Anteeksi mainostus, voi toki poistaa jos on ihan asiaton viesti tämä Johanna :-)

Pau

Olen saanut paljonkin kavereita aikuisena. Ehkä osittain siksi että olen muuttanut paljon ja semmoinen sama tuttu porukka puuttuu ja sitä on avoin uusille ihmisille. Olen tavannut ystäväni yhteisten kiinnostusten kautta, juuri liikunta, opiskelut, itseä kiinnostavat asiat. Ja juuri kuten sanot, jos synkkää niin rohkeasti vaan keksimään yhteistä tekemistä. Myös johonkin vanhoihin kavereihin suhde on lämmennyt uudella tavalla nyt aikuisena kun on enmmän oma itse.

Marre

Aikoinaan muutin miehen perässä pääkaupunkiseudulta pienempään kaupunkiin, kun saimme lapsia niin lasten kautta sain ystäviä. Äitilapsi-kerho oli tosi ihana. Meitä oli naisporukka ja vietimme välillä naisteniltoja ,hauskaa oli ja illat venyivät. Nyt lapsemme ovat jo isoja ja tapaamiset ovat harvenneet miltei olemattomiin, kaikki ovat kiireisempiä kuin silloin kun lapset olivat pieniä ja oltiin kotiäitejä.

heidi

Hei! Miten villapaitasi edistyy? :D Yksi asia ohjeessa jäi vielä mietityttämään... Neulotko hihat ensin tasoon ja ompelet ne vasta sitten putkiloksi? Vai neulotko ne suoraan putkiloksi?

Elina

Kivoja ajatuksia! Me muutettiin 3 vuotta sitten tänne Suomeen, olin silloin esikoisen kanssa äitiyslomalla. Meni varmaan noin 1,5 vuotta ennen kuin muutama pysyvä "mamma"-kaveri löytyi vaikka olen käynyt todella aktiivisesti muskareissa, avoimessa päiväkodissa jne. Ihmiset vaikuttaa aika varautuneilta ja kiireisiltä... tavallaan ymmärrän myös että kun lapset on pieniä ja sen lisäksi vielä rakennetaan taloa tms. niin ei helposti löydy aikaa eikä voimia tutustua uusiin ihmisiin.

Olen kanssasi samaa mieltä että olemalla itse aktiivinen voi asiaan vaikuttaa. Ja tosiaan, kannattaa kutsua ihmisiä kahville :)

Harvoin kommentoin, mutta halusin nyt myös sanoa, että vaikutat todella mukavalta ja ahkeralta ihmiseltä! Tykkään blogistasi paljon ja otat mielettömän tunnelmallisia ja ihania kuvia!

Eveliina

hei, minulla on ihan muuta asiaa kuin postauksesi aihe. voinko liittyä lukijaksesi enää ollenkaan google-tilin kautta? en löytänyt sivultasi tätä kohtaa. facebookissa olen tykkääjänä kyllä. olen lukenut blogiasi vuosia ja nyt kun minulla on google-tunnukset ja oma blogi, olisin halunnut liittyä lukijaksesi.

Hanne

Kiitos kivasta blogista, olen seurannut tätä jo jonkin aikaa mutta olen ensimmäistä kertaa täällä kommentoimassa:).

Minulla on kokemusta muuttamisesta uuteen kaupunkiin Suomessa ja nyt myös muuttamisesta vieraaseen maahan (Norjaan) ihan näin keski-ikäisenä, ja olen just miettinyt tätä samaa asiaa... Vieraaseen suomalaiseen kaupunkiin muuttamisen jälkeen meni useampi vuosi "vain" tuttavien ja kavereiden varassa, vaikka lopulta sain sielläkin oikein tosi sydänystäviä. Nyt olen ollut tosi onnekas ja koen saaneeni täällä jo reilun puolen vuoden asumisen jälkeen ihan oikeita ystäviä kielimuurista huolimatta.

En ole mikään supersosiaalinen ja viihdyn hyvin yksinkin, mutta toisaalta olen hyvin avoin uusien ihmisten edessä. Kun ottaa riskin ja avaa vähän omaa sydäntään ja uskaltaa avautua myös omista heikkouksistaan (vaikkapa ujoudesta tai yksinäisyydestä), niin kas kummaa, yleensä myös vastapuoli alkaa avautua ja sinulla on uusi ystävä... Tämä ei tarkoita siis sitä, että vuodattaa kaikki omat ongelmansa toisen niskaan heti ensimmäisellä tapaamisella...

Tärkeintä on kai olla aito ja oma itsensä, hyvässä ja huonossa, se herättää ihmisten luottamuksen. Ja pitää myös arvostaa itseään niin paljon, että jos joskus tuleekin torjutuksi, niin ei anna sen masentaa. Kaikki vie aikansa - joskus ystävän löytää ja ystävyys syvenee hyvin nopeasti, toiset taas jäävät tuttaviksi, eikä sille voi mitään. Tuttavatkin ovat arvokkaita ja tärkeitä.

Täällä ulkomailla kielimuuri hankaloittaa varsinkin alussa kanssakäymistä ja oma "kielipuolisuus" saattaa turhauttaa tosi paljon, mutta sitäkin pitää vain sietää aikansa ja hyväksyä oma ulkomaalaisuutensa ja ulkopuolisuutensa. On kai turha kuvitella, että sitä heti sujahtaa sisälle uuteen kulttuuriin ja uuteen yhteisöön.

Ja aina kannattaa myös muistaa ne vanhat ystävävyydet, niitäkin pitää hoitaa ja voi kysyä itseltään, että olenko minä ollut hyvä ystävä? Nykyään on ihan mahdollista pitää ystävyysuhteita yllä myös netin ja puhelimen välityksellä - eihän se korvaa henkilökohtaista kontaktia, mutta ei sitä kannata vähätelläkään.

Paulina

Hei, ihana teksti ja ihanat kuvat!!!

Osaatko neuvoa, minulla olisi mm. yksi kerran käytetty ChillNorwayn Oxford dress myytävänä, enkä uskalla sitä kirpputorille viedä. Missä niitä kannattaa laittaa myyntiin?

Minny

Uusien ystävien saaminen aikuisiällä on kyllä hankalaa. Varsinkin, jos ei ole kauhean sosiaalinen. Itse oon ehkä vähän erakkoluonne -usein tykkään olla kotona itsekseni mieluummin, kuin lähteä johonkin meluisaan baariin esim. huutamaan kuulumisia puolitutuille. Harrastusten kautta tutustuminen on kyllä varmasti helpointa -mutta myös vaikeaa, kun monilla on jo ne "omat ympyränsä" kasassa ja pelkää ettei toista kiinnosta tutustua enemmän, ja sitten onkin vaivaantunut tunnelma seuraavissa treeneissä.. Ulkomaille muutettuani oon toisaalta oppinut arvostamaan ihan itsekseen oloa ja omien ajatusten kuuntelua, lukemista, kirjoittamista, piirtämistä... Otapa nyt sitten selvää, mitä tässä ristiriitaisessa tekstintyngässä koitin sanoa ;) Kiitos postauksesta, tämä oli jollain tavalla rohkaiseva ja huojentava :). <3

Joanna

Salilta myöskin olen uusimman aikuisiän ystävän löytänyt. Oltiin aiemmin hetki samassa työpaikassa, sitten nähtiin salilla. Huomattiin, että käydään usein samalla tunnilla. Toinen laittoi kaveripyynnön facebookiin. Alettiin laitella viestejä jumpista ja ollaanko menossa. Lopulta alettiin käydä kahvilla jumpan jälkeen. Sitten toinen pyysi syntymäpäivilleen jne.

Heidi

Voi ihanaa, että toit aiheen esiin :) Kuvatkin sopivat tekstiin herkän tunnelmansa vuoksi erinomaisesti, kuten ne sopivat aina muutoinkin :) Olen pyöritellyt tätä asiaa hyvin paljon mielessäni menneinä viikkoina, kun selvisi, että olen muuttamassa jälleen kerran ulkomaille. Mielestäni kavereiden ja ystävien löytäminen on ulkomailla helpompaa kuin Suomessa. Olen muuttanut myös Suomen sisällä ja omasta kokemuksesta voi sanoa, että kaveruuksien sitominen on paljon hankalampaa.

Ulkomailla olevat suomalaiset tai muun maan kansalaiset kun ovat jo valmiiksi hyvin samanlaisessa tilanteessa kuin itse on vieraassa maassa, mutta muutoinkin on hyvin todennäköistä, että samankaltaisia kiinnostuksen kohteita löytyy jos esim. työskentelee ulkomailla. Kiitokset hienosta ja ajatuksia herättävästä blogista! :)

Johanna

Mulla on samanlaisia kokemuksia ulkomailla ystävyyksien luomisesta. Helpoimmalla pääsee lasten koulukavereiden vanhempien kanssa. Jos oma lapsi tykkää jostakin lapsesta, niin todennäköisesti perheessäkin on jotakin samaa. Kotiin kutsuminen jos jännittää, niin aina voi tavata kahvilassa tms, neutraalissa paikassa ensin ja sitten vasta pyytää kotiin. Ja synttäreiden jälkeen voi aina ilmoittaa että aikuiset on hakiessaan tervetulleita kahvikupilliselle tms. Itse olen yllättynyt siitä, miten paljon ihmiset oikeasti haluaa ystävyyttä, jos itse vaan uskaltautuu olemaan sellainen. Syvempiä ystävyyssuhteita taas syntyy kun syntyy, minusta niistä kuitenkin suurin osa kehittyy tuollasista pikkututtavuuksista ajan kanssa. Eli noista pikkujutuista on aloitettava, että juttelee niitä näitä ihmisten kanssa joita tapaa luonnostaan ja sitten siitä lähtee rakentamaan verkostoa... Syvällistä ystävyyttä ei synny aikuisiällä itsestään, vaan on useimmiten sen tulos, että on noita pikkujuttuja kerryttänyt ihan rauhassa ja sitä myôtä tullut tarpeelliseksi jonkun elämässä.

Lisa

olen jäämässä vuoden vaihteessa äitiyslomalle ensimmäistä kertaa ja vähän samat asiat siis täälläkin mielessä. Moni kaveri on muuttanut töiden perässä täältä suunnalta pois opiskeluaikojen jälkeen ja itsekin asun nyt vähän uudelle paikkakunnalla ja siten en tällä hetkellä ketään tuttua tunne ns. lähiympäristöstä. toivon että mammakavereita löytyisi ajan myötä ettei aina tarvitsisi lähteä kauas päästäkseen juttelemaan kaverin kanssa.

Toisena asiana olisin kysellyt sinulta valaisimista. Tuossa kuvassa on kaunis valaisin, satutko tietämään mitä merkkiä se on tai myydäänkö tuollaisia edes Suomessa? Muistelisin, että sinulla on myös Octo valaisin? Muistankohan oikein? Olen sellaista miettinyt olohuoneen nurkaan eli olen katsellut lattialamppumallia. Osaatko kertoa mitä kautta ko. lamppu kannattaa hankkia eli huomasitko itse hintaeroja eri liikkeiden välillä? Meillä vaihtehdot ovat sijainnin takia vain Vepsäläisen ja netin välillä. Netistä olen katsellut Finnish design shopista, se olisi ainakin yksi luotettava myyjä. Mutta vinkkejä otetaan vastaan:)

Laura

Olipa osuva kirjoitus. Itselläni tuo yksinäisyys (bonuksena ikävä Suomeen) on nyt hiukan tapetilla ja olen yrittänyt keksiä keinoja sen taltuttamiseksi. Kummallista miten sitä on myös jotenkin vaikea myöntää toisille - etenkin kun muutosta on kulunut vasta pari kuukautta. Munhan pitäisi nauttia elämästä ulkomailla ja seikkailla uudessa ympäristössä!
Jumppaa yritän minäkin kokeilla ja aion tänään huristella jopa 50minuuttia Kristiansandiin asti kokeilemaan potkunyrkkeilyä. Jos se tuntuu kivalta niin sitten uhraan tuon 50 minuuttia jatkossakin - ihan sama vaikka se kuluttaakin bensaa ja kilometrejä ;)

ninni

Ulkosuomalaisena ajattelen, että sopeutuminen uuteen paikkaan olisi erilaista, jos mies olisi paikallinen ja pääsisi tämän perhe- ja tuttavapiiriin. Kaksi introverttia suomalaista täällä maailmalla viettää usein aikaa kahdestaan. Lujittaa toki parisuhdetta, mutta jää paljon kokematta kun ei pääse kulttuuriin täysin sisälle.

Katariina

Niin kaunis ja ajattelevainen teksti. Löysin hyvän ystävän niinkin perinteisesti kuin kaverin tuttujen kautta. Ollaan kuin sielunsiskokset. Lisäksi monista työkavereista on tullut hyviä ystävi myös vapaa-ajalla. On ihanaa kun löytää samanhenkisiä ihmisiä aikuisempanakin:)

Tintti

Minä olen saanut kavereita harrastusten ja työn kautta. Olen kyllä hyvin ulospäinsuuntautunut ja usein se ensimmäinen ottamaan kontaktia ja ehdottamaan "treffejä". Nykyisen parhaan ystäväni kanssa olimme vain työkavereita, kunnes pyysin hänet kanssani reppureissaamaan kuudeksi viikoksi. Sen jälkeen olemmekin olleet kuin paita ja peppu, nyt kun hän on ulkomailla olemme silti melkein päivittäin yhteydessä ja puhelut kulkevat Balillekin saakka. Nyt on sitten ollut aikaa taas herätellä muita kaverisuhteita ja joskus jopa poikaystävällekin riittää hetki ;)

Maria

Ihana kirjoitus, kiitos! Nämä aiheet ovat olleet kovasti mielessäni tänä syksynä, kun muutimme kolme kuukautta sitten Saksaan mieheni työn vuoksi. Välillä olen kokenut täällä sekä yksinäisyyttä että koti-ikävää kielitaidottomana ummikkona. Mutta kirjoituksesi antoi uskoa, että uusia ystäviä voi odottaa ihana kulman kulman takana :)

Seuraa 

Johanna kirjoittaa elämästään norjalaisen kalastajan vaimona ja kahden söpöliinin äitinä. Blogissa pohditaan, miten arki voi olla kaunista, esitellään päivän asuja ja ihania sisustusasioita – sekä välillä pohditaan syvällisiä.

 

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Instagram