Ainolla on sellanen mun äitin neuloma angorapipo, jota me mun siskoni kanssa ollaan pieninä käytetty... Ihana. Sitä ei melkein raaski käyttää, mut Aino oli tänään hienona päiväkodin valokuvauksissa. Me käytiin siellä nopeasti ja sit metsään tutkimaan pari vuorokautta jatkuneen syysmyrskyn tuhoja. Pari sen verran pelottavan näköisesti kaatunutta puuta löydettiin, et Ollin mielestä oli parasta pitää Ainoa kädestä.

Ja mulla on syystakki, jota etsin vaatimuksilla vihreä, parkas, ja helppo heittää päälle. Mieluusti vähän karvakaulusta. Kysäisin sit kerran myös yhteistyökumppaniltani ChillNorwaylta olisiko heillä jotain tän tapaista ja sain tän superpehmeän, ihanasti (pikkuisen) oversizen Toronto -mallin. Tää on oikeasti tosi reilu -sellanen mihin oikein uppoutuu <3 Ja huomasin muuten, yhteistyökumppaneista puheenollen, että Putiikki Rannalla myy kanssa tätä Toronto -parkaa vaalean värisenä. Jos joku kiinostui :)

Niin ja ajattelin vinkata myös noista mun Eccon nilkkureista, kun viime syksynä moni kyseli ja taisivat olla lähes kaikkialla loppuunmyyty... Suosittu malli; Ecco onkin tuonut ihan saman nilkkurin takaisin tänä syksynä. Sävy vain on pikkasen konjakkisempi -tosi kaunis nahan sävy siis siinä uudessakin mallissa. Että jos joku vielä näitä miettii niin nyt varmaan taas löytyy :) Voin ainakin suositella oman, runsaan käyttökokemukseni perusteella, et näissä on vähintään yhtä hyvä kävellä kuin korottomissa kengissä. Kaivoin ilolla taas esille.

Oikein kaunista syystorstaita <3

 

Kommentit (77)

Tiina

Ostin just nuo Eccot viime talvena blogisi innoittamana ja voin vain kiittää, kun vinkkasit. Ovat todella hyvät jalassa ja niin monikäyttöiset, että nyt jopa mietin niiden konjakinväristen ostamista. Onko tuo neule taas se ihana neule, jonka ohjetta jo aikaisemmin sinulta kinusin : )

Mukavaa päivää!
Tiina

Stinde

Henkilökohtaisesti pidän kummallisena paheksuntaa siitä, että kertoo avoimesti saavansa tavaran ilmaiseksi ja pyytäneensä sitä. Meillä jokaisella länsimaalaisella, bloggasi tai ei, on jo niin paljon tavaraa ja vaatteita, että luultavasti meidän ei juurikaan tarvitsisi oikeaan tarpeeseen edes ostaa enää mitään. Me vain haluamme niitä. Jos jokaisella on jo kaapit väärällään, eikö ole hyvä, että pyytää ilmaislahjansa juuri sellaisiksi kuin haluaa, eikä hamstraa turhia kamoja itselleen, ottaen vastaan jokaisen tarjotun jutun? Ihan oikeasti, minusta ahneutta on pikemminkin se, että "kyllä jokainen ilmainen tarjottu asia pitää ottaa vastaan". Ei pidä. Miettikääpä omaa käytöstänne, sillä aika paljon me taviksetkin saadaan manoskamaa ilmaiseksi. Tarvitsetko sen kaiken itse?

*Minna*

Olipas erikoisia nuo muutamat kommentit...

Kiva nähdä tuollainen parkatakki sinulla! Hankin itsekin Inwearin parkan ja mietin, että tykkäänkö vai en, mutta tykkään kuitenkin!

Minusta on mukavaa saada pukeutumisvinkkejä oikealta ihmiseltä eikä vaan jostain nettikaupan mallikuvista. Eihän siellä ole mitään käyttäjäkokemuksia tai jos kysyt asiakaspalvelusta, niin ei ne osaa sanoa mitään millainen joku vaate on käytössä! Ja mitä tuohon hintaan tulee, niin tarviiko se sitten olla just samanlainen 419 euron takki, jos pitää tyylistäsi?!? Onhan niitä edullisempiakin jotka ovat saman henkisiä. Minun takki oli päälle 200e, se on jo puolet ChillNorwayn hinnoista, paljon edullisempiakin vaihtoehtoja löytyy. Huuto.netistä voi löytyä merkkitakkeja edullisesti ja kirppareilta vielä edullisemmin! Olen sitä mieltä, että tyyliäsi voi "kopioida" edullisemminkin kun nappaa vain sen jujun siitä ;)

Ja jälleen kerran tulee mieleen, että miksi tänne pitää tulla ellei ole kuin negatiivista sanottavaa??!

Minna

Harmillista, että molemmat mun lemppari bloggaajat on joutunut selittelee tätä samaa asiaa..kuten Maj niin hyvin sanoi, mikään ei ole ilmaista!Me muuthan ei tietenkään otettaisi vastaan yhtään lahjaa jos meillä olisi näin suosittu blogi..hmm..;)
Kiitos että jaksatte silti kirjoittaa inspiroivia ja piristäviä juttuja ja nähdä vaivaa negatiivisista kommenteista huolimatta! Se mikä ei tapa vahvistaa, eiks ni :)
Ihanaa syksyä sinulle ja perheellesi!

Sanna

Moi,

Vielä noista kengistä... Itse keikun 38 ja 37 välillä niin tässä mallissa olikin 36 sopiva. Helsingissä on siis mustia ja vaaleita (minusta ei ihan konjakkia), mutta ainakin City Centeristä ja Kampista ei löytynyt 38 pienempää.

Mukavaa syksyä!

Joanna

Hieman hymyilyttää tuo ilmaisten tuotteiden saamisesta johtuva piikittely. Sitten jos vaikka täälläkin on joku arvonta, niin tulee satoja osallistujia. Kyllä se ilmainen tavara näköjään lukijoillekin kelpaa :)

Amelie

Mun mielestä bloggauksessa "pahinta" ei ole sen eteen nähty vaiva, vaan sen myötä tietyllä tavalla menetetty yksityisyys. Kai siitä on reiluakin saada jokin korvaus;) Vaikka miten itse rajaisikin blogin aiheita tai kuvia, onhan se hämmentävää kuinka paljon me lukijat "tiedämme" bloggaajasta. Itse en luopuisi yksityisyydestäni/perheeni yksityisyydestä ja samalla myös asettuisi julkisen arvostelun kohteeksi (kuten täälläkin on nähty). Jos mietitte tätä puolta niin tuskinpa muutama vaate vuodessa korvaisi sitä monellekaan meistä?

Markkinarako

Kaikki on kaupan. Yksityisyys,koti,lapset,lapsuus.

Aiemmin kun blogit olivat "julkisia yksityisiä" päiväkirjoja oli niissä inhimillinen ote elämään,iloineen ja suruineen. Mielipiteineen. Nykyään bloggaajilla ei ole mielipiteitä vaan bloggaajista ja heidän perheistä on tullut markkinamiesten mallinukkeja.
Hajuttomia,mauttomia,värittömiä blogikoteja ja blogiperheitä.
Sääli.

Siiri

Ihanaa , kun jaksat piristää päiväämme mukavavalla blogillasi. Kuvat tunnelmallisia ja taidolla otettuja.
Ihan oikein jos saat välillä siitä hyvästä ilmaisia tuotteita.
Tuo Chillnorwayn takki on kiva! Onko se enemmän syys- vai talvitakki? Tarkeneeko sillä myös kovilla pakkasilla?

pool duck

Ihana takki, mutta valitettvasti minulle saavuttamattomissa. Tarvitsisin juuri tuollaisen rennon takin, ja juuri oversized, koska olen hieman vankempaa tekoa :). Joskus tuollaiset takit ottavat kiinni hartioista ja käsivarsista ja pyllynkin kohdalta kirraa, vaikka en nyt kuitenkaan mikään jättiläinen ole.

Tykkään myös kengistä. En yhtään pane pahakseni tällaista mainontaa, koska toisten ihmisten käyttökokemukset ovat tärkeitä, ja ainakin näin blogeissa voisi ajatella, että näihin kokemuksiin voi luottaa.

katriina

Mikä siinä blogien kaupallistumisessa loppujen lopuksi niin kummallista on? Eihän kukaan valita esim. naistenlehtien kaupallisuudestakaan, samalla tavallahan niissä yhdistyy esim. ihmissuhdeartikkelit, ajankohtaiset asiat, muotikuvat ja tuote-esittelyt. Tietenkin ymmärrän pointin siinä, että ns. kaupallistumisen myötä blogin pitäjiin ei ehkä ole lukijan enää niin helppo samaistua, mikä taas on osa blogien viehätystä. Mutta itse luen blogeja vähän niin kuin naistenlehtiä, tai kuten katson vaikka tv-sarjaa, en oleta sen olevan jokin suora ja objektiivinen ikkuna bloggaajan todellisuuteen ja elämään. En näe myöskään mitään moraalisesti väärää siinä, että bloggaaja tekee yhteistyötä mainostajien tai tuotteiden valmistajien kanssa (niinhän media-alalla ylipäätäänkin tehdään). Yhteistyö toimii molempiin suuntiin - mielestäni bloggaajalla on oikeus myös ehdottaa yhteistyötä tai ideoida sen laatua yhteistyökumppanilleen, eli mainostajalle. Mainostajathan hyötyvät bloggaajien avulla saamastaan julkisuudesta, joten totta kai bloggaaja saa odottaa palkkiota panoksestaan. Eri asia taas sitten on, millaisia tuotteita esitteleviä blogipostauksia on mielenkiintoista ja mielekästä lukea - puhtaat Nellyn tms. tuotekollaasit ovat mun mielestä aika tylsiä, kun taas esim. tämän blogin postauksia on selkeästi mietitty ja niiden eteen nähty vaivaa niin, että lopputuloksena on lukijaa esteettisesti miellyttävä ja innostava lopputulos. Tosin itsekin olen sitä mieltä, että toivon blogien säilyttävän kuitenkin jonkin verran sitä muutakin sisältöä kuin pelkkien tuote-esittelyjen varaan rakennettuja postauksia. NIitä on tässä blogissa mun mielestä oikein hyvässä suhteessa, ja JOhanna myös kommunikoi lukijoidensa kanssa.
Kiitos Johanna sinulle kivasta blogista, olen monivuotinen lukijasi. Onnistut inspiroimaan ja piristämään arkeani tosi usein - tämän takia blogiasi luenkin. :)

kalastajanvaimo

Kiitos ja kumarrus :)
En oikein tiedän mistä tätä saisi vihreänä, miinto.no taitaa kyllä myydä myös tätä takkia :)
Kivaa loppuviikkoa sinne myös <3

Aava

Heips!

Palaan vielä tuohon Missoniin, joka on aivan ihastuttava vaikka ymmärrän oikein hyvin etteivät kaikki siitä pidä ja jos menee vielä sahalaidat niin liila väri ja kimalle voi jo olla ihan liikaa!

Minulle Missonin vaatteet toi jotenkin mieleen Audrey Hepburnin ja Grace Kellyn ja 60-luvun ja ihanat leffat (melkein vanha kun olen).

Ja ne väritkin olivat luonnossa kauniit jopa se liila (josta en itsekään yhtään pidä!) ja jopa se kimallelanka oli ok (enpä juuri pidä blinblingistäkään).

Mahdoitko sinä, Johanna, ostaa niitä, sillä ne ovat jotenkin hyvin tyyliäsi?

No, haha, tulipa pitkä novelli tästä ;)

Eipä muuta kuin ihanaa syksyn jatkoa kaikille ja erityisesti Johannalle!

kalastajanvaimo

Vautsi, hauska kuulla! Kuvaaminen on vieläkin vähän hakusessa tällä kameralla, mut kyllä se siitä pian... ja kovasti innostaa kyllä tällaset kommentit :)))

kalastajanvaimo

Joo pyysin :) Kivempi sanoa suoraan mistä tykkää kuin vain saada turhaan ison kasan vaatteita joista ei niin tykkää. Aika harvoin pyydän kuitenkaan mitään, joten mieluusti silloin lähettelevät. Enkä muuten esittele täällä blogissa mitään, mitä en itse olisi halunut. Siis ilmaisia lahjoja, joita mulle lähetellään. En itseasiassa edes halua ottaa vastaan mitään turhuuksia.

kalastajanvaimo

Kiitos kuule itsellesi tästä jo aika pitkästä kommenttien vaihdosta :)) Ilo on ihan mun puolella :D
Näinhän se on et ihan molemminpuolinen hyöty tällaisesta takin saamisesta on -ja mahdollisesti tosiaan hyöty vielä lukijallekin jollei uuden ostosvinkin niin ihan vaan pukeutumisinspiraation muodossa... Sitähän tää bloggaaminen on :)

kalastajanvaimo

Täytyy suomentaa se Skappel -neule huomiseksi niin saatte uuden neuleen alkuun viikonloppuna! Lupaan :))
Ihania vesisateita.... Sisällä jollei muuten ;)

kalastajanvaimo

Niin muistelinkin, että jokunen niitä kaipaili ja nyt kun näin niitä kenkäkaupassa, mietin heti et pakko kertoa teille :)) Loistokengät!

kalastajanvaimo

Joo ja ChillNorway on jo mulle sellanen läheinen yhteistyökumppani -tullut tutuksi monellakin tavalla. Merkin takana on aivan ihanat ihmiset.... Niin siihen mulla on vähän sellanen spesiaalisuhde.
Kiitos kauniista kommentista Tiina -toivon sulle ihan samaa -eli siis tunnelmallista syksyä <3

kalastajanvaimo

Joo toi on se neule :S Hitsi vie kun ei mulla oo minkäänlaista aavistustakaan tosta mallikuviosta -muut silmukkamäärät voisi vielä jotenkin laskea... Huoh :/
Ja ihan sama kävi mulla mielessä kenkien suhteen; siis et pitäiskö ostaa toinenkin pari...! Nää on kuitenkin kokoa 37 ja ihan pikkusen isot, joten 36 ostaminen ois ihan perusteltua... ;)

kalastajanvaimo

Moni kuitenkin toivoo (ja vaatii) mainittavan ilmaistuotteista ja peräänkuuluttaa rehellisyyttä... Koskaan ei voi kaikkia miellyttää ;) Mutta siis periaatteesahan aina pitäisi mainita kun joku tuote on ilmaiseksi saatu, jottei postaus yhtäkkiä ole piilomainontaa. Ja silloin sitä sanomista vasta tuleekin ;)

kalastajanvaimo

Niin no, blogeissa ei siltä voi välttyä. Periaattessahan ihan kaikki maininta ja esittely on mainostusta... vai vainko ilmaiseksi saadut tuotteet? Siinä tapauksessa mun blogi ei ehkä ole oikea paikka kyllästyä mainontaan...

kalastajanvaimo

Piristävää et on vähän vipinää ja kipinää täällä? ;) Hihi, kyllähän keskustelua aina välillä täytyy olla!
Kivoja syyspäiviä :)

kalastajanvaimo

Joo totta, kyllä kaikki suosituimmat blogit saavat aika paljon ja uskallan väittää et moni ottaa vastaankin paljon enemmän kuin minä.
Kiitti kommentista Ella ja kivaa syksyn jatkoa sinne kans!

kalastajanvaimo

Loistojuttu -tällaiset postaukset on tarkoitettu ihan yhtälailla inspiroimaan jo vaatekaapista löytyvien vaatteiden käyttöön kuin uusien ostoon; armynvihreä parka on kuitenkin jokasyksyinen klassikko ja varmaan löytyy jo monen vaatekaapista!
Ihanaa syksyä :)

kalastajanvaimo

Ja sit tulee aina tälläinen vastaveto ;) Saahan sitä kyseenalaista niitä kyseenalaistajiakin, eikö? Kritisoida kristisoijia? Ihan luonnollistahan se on ilman että tarvitsee tulla kutsutuksi perässähiihtäjäksi? Hmm...

kalastajanvaimo

Niin siis meillä on ChillNorwayn kanssa ollut monenlaista yhteistyöprojektia ihan blogin ulkopuolellakin ja olen saanut käskyn pyytää jos jostain vaatteesta pidän. Ei tää mikään ilmainen ollut vaan ihan ansaittu juttu ;) Töitä on tehty ;)

kalastajanvaimo

Joo kerran kun s-posteiltiin satuin kysymään onko heillä vihreää parkaa. Oli ja sain :) Harvoinpa mitään kysyn... en ole mikään suuri ilmaislahjojen kerääjä, harmi jos sellaiselta vaikutan ;D

kalastajanvaimo

Voi hitsi :( Noita mainoksia on kyllä tälla hetkellä aika hyökkäävä määrä... :S

kalastajanvaimo

Niinpä... Kaikessa on aina puolensa. Kyllä tää bloggaaminen varmasti on maksanut enemmän kuin parit ilmaisvaatteet jos sitä niin lähtee ajattelemaan... et ei tätä ilmaisjuttujen vuoksi voi tehdä.

kalastajanvaimo

Niin.... Aika kyyninen näkökulma ;)
En tiedä kuinka kauan/ paljon oot esimerksi juuri mun blogia seuranut, mutta sillä, että kirjottelen yksityisistä asioista nykyään aika vähän on syynsä.
Sun mielestä mun blogi on ehkä hajuton, mauton ja väritön... jos kirjottelisin kaikki yksityisasiani tänne saisin sit taas toisenlaista kritiikkiä... ;) Koskaan ei voi tehdä kaikkia tyytyväisiksi. Itse yrtitän blogata niin persoonallisella, omalla tyylilläni kuin mahdollista, omana itsenäni enkä markkinamiesten nukkena. Sääli tosiaan, jos tän niin näet.

kalastajanvaimo

Kyllä tää on syystakki -ei varmasti tarkene kovilla pakkasilla. Nyt tosin on vielä kovasti lämmin, voisi melkein ottaa ton karvavuorin irti, jollei se ois niin söpö :))

kalastajanvaimo

Niin näen itsekin tämän... en oikein esim. tota kenkäasiaa näe mainostamisena, kun olen ne ihan omilla rahoillani ostanut... :/ Tai sit kaikissa blogeissa ihan kaikki on mainostamista...!

kalastajanvaimo

Ihan samaa mieltä -kiitos tosi hyvästä kommentista.
Mulle on sitäpaitsi ihan hirveän tärkeää vielä sekin, etten ota mitään ilmaistuotteita tänne esiteltäviksi, jollen itse tykkää ihan hirveästi. Te ette tiedä miten monelle jutulle olen sanonut ei! :D Jotta te voisitte luottaa siihen, että täällä näkyy vain ihan mun tykkäämiä ja suosittelemia juttuja! Ja uskon, että se näkyy blogin yleisilmeessä -että täällä on mun näköisiä ja mun tyylille uskollisia juttuja.
KIITOS, ihanaa, piristävää kuulla, et joku "näkee pintaa syvemmälle" <3

Sanna

Hei. Ihana postaus ja kauniita kuvia, taas kerran. Mikä noiden Eccojen malli muuten on nimeltään? Nätit on kengät ja takkikin on kiva. Hyvää syksyä!

isabella

Tosi ihanat nuo Eccon kengät ja haikailisin juuri tuon tyylisiä. Sanoisitko vielä, jos muistat minkä niminen tuo malli on ja tiedätkö saako eccon verkkokaupasta?
Sulla on kaunis blogi:)

Tiina

No nyt neitirouva puhuu asiaa! Juuri tämä yksityisyyden menettäminen ilmaistavaran huumassa jaksaa ihmetyttää minuakin. Mut kyllä mä silti blogeja seuraan ja inspiksiä niistä saan :) enkä ole kateellinen - ostan rahalla ja yleensä aleista (esim. Valentinon mekon juuri tänään!)

Joanna

No toki ei kannata sellaiseen arvontaan osallistua, jonka palkinnosta ei välitä. Itsekin jätän usein osallistumatta, mielestäni on reilua antaa mahdollisuus heille, jotka palkinnosta tykkäävät.

Se vähän kummastuttaa, että jos kuvio on tämä, että välillä saa jotain jostain, niin miksi ei saisi itse kertoa minkälaisen esim. vaatteen haluaisi?

Elina

Melkoinen keskustelu parista kommentista onkin kehkeytynyt...
Itse en hämmästellyt niinkään sitä, että jotakin SAA, vaan sitä, että PYYTÄÄ. Mutta ymmärrän täysin, että bloggaaminen on paljon aikaa vaativaa hommaa ja oikeasti nautin Johannan blogin lukemisesta. On täysin hänen omaa ansiotaan, että blogista on tullut näin suosittu ja hyvä, että siitä nykyään maksetaan myös palkkaa. Ehkä ymmärsin vaan väärin sanojen asettelun, pahoittelut huonosta arvostelusta...

AnnaHo

Moikka, mulla ei valittamista takkiasiaan =) Mutta ihan ajattelin ilmottaa että melkoisen paljon on hankaloitunut sun blogin (ja koko teijän poppoon blogien) lukeminen kun sivut ovat ainakin mulla hirmu hitaat "rullaamaan", vissiin mainosten vuoksi, en tiedä..
Ihanaa syksyä teille!

Saaramaria

Voe tokkiinsa; itse en maininnut mitään kateudesta. Noloa ja jotenkin ehkä säälittävääkin on se, että ihan ääneen pitää ihmetellä, että joku SAA jotain. Ihan ilmaiseksi. (Niin kuin maailmassa nyt "ilmaisia lounaita" olisikaan)

Mua jaksaa ihmetyttää, että joku (kai aikuinen ihminen?) jaksaa vinkua julkisesti (enkä tarkoita tätä blogia nyt pelkästään, vaan yleisesti), että kun bloggarit saa tavaroita tai vaatteita. Kuten joku tuolla yllä mainitsi "..niiden muutenkin sinulle annettavien vaatteiden ynnä muiden lisäksi.." Joku ilmeisesti jaksaa pitää kirjaa siitä, mitä joku toinen saa, ja ilmeisesti tässä tapauksessa nyt sai liikaa :)

Jokaisella on mahdollisuus kyseinen tuote itselleen hankkia, lopujen lopuksi on kyse omista valinnoista, toiset säästämällä, toiset ostavat heti ja joku kolmas saa ilmaiseksi.

Ei sille mitään voi, kateudelta se kuulostaa. Tai siltä, että muille ei soisi mitään, mitä itselle ei tule, eikös sekin ole kateutta?

Anna-Maija

Voi apua näitä kateellisia ;)

Itse ainakin ymmärsin heti ensilukemisella, että Johanna kysyi heiltä, löytyykö sellaista heidän tuotevalikoimasta ja he ystävällisesti tarjosivat takin hänelle kun sellainen löytyi. Ei tuo mielestäni vaikuttanut ilmaisen takin kinuamiselta!

Iida

Eiköhän Johanna tarkoittanut että hän kysyi olisiko heidän valikoimissaan sellaista takkia ja kun sellainen löytyi, he halusivat antaa sen Johannalle.

voe tokkiisa..

Miten mä jotenkin arvasin tämän kateuskorttipakan esiinvedon. :D

Ei voi kauhalla vaatia kun millilitramitalla on annettu näille perässähiihtäjiltä, yhtikäs mitään ei saa eikä voi kysyä saati kyseenalaistaa. Herrajumala aikuiset naiset! LOL.

Saaramaria

Voi voi, onhan sen harmi, kun joku muu saa jotain (ihanaa) ilmaiseksi ja sitten itse jää ilman! Maailma se sitten on epäreilu paikka... :)

Ei muuta kuin oma blogi pystyyn, hyvä kamera ja paljon, paljon hyviä kuvia, kiinnostavia postauksia, aikaa ja panostusta. Josko joku antaisi vaikka sinullekin jotain. Mutta ai niin, siihen meneessä olisit moneen kertaan sillä työmäärällä jo ansainnut rahat niihin tuotteisiin, puhumattakaan, että olet samalla antanut monelle muulle inspiraatiota ja ajankulua päivittämällä ahkerasti blogiasi :)

Takki todella on kaunis, sainkin inspiraation kaivaa vaatehuoneen kätköistä vanhan vihreän öljykangastakin käyttöön, hyvin samantyylinen kuin toi, ilman karvakaulusta tosin. Olisikin ihan huippu näihin sataa-vaakasuorassa-ja-tulee-tuhannesti päiviin, toimii muuallakin kuin tallilla heppahommissa :)

Ihanaa syksyä!

Minea

hahhah, alotin näköjään täsmälleen kuten Ella ylemmässä kommentissaan. Mutta kun se on ihana pipo! Meillä lukijoilla on näköjään kovin samansuuntaisia ajatuksia ja ulosanti ;)

Minea

Ihana pipo Ainolla! Tiedän kyllä tunnearvon merkityksen, itselläni on myös yksi isomummon kutoma villapaita, jota en oo uskaltanut käyttää kuin ihan pari kertaa, ettei vaan menis huonoksi. Hassua, koska käyttövaatteeksihan se on tarkoitettu, mutta itselle merkkaa enemmän ja siksi tulee pidettyä vain ihan spesiaaleina päivinä :) Ihana, miten syksyn tunnelma välittyy näistä kuvista!

Ella

Ihana pipo Ainolla! ja kyllä Johanna sen takin on ansainnut, että pitääkin aina olla kateellinen kaikesta! Suositut, paljon luetut blogit saavat hyviä yhteistyö kumppaneita, niin se vaan on. Onhan siitä meille lukijoillekin hyötyä..muistattehan kaikki kivat arvonnat, mitä täällä on ollut! :)
Mukavaa syksyn jatkoa sinne Norjaan!

Kati

Ekaksikin täytyy sanoa, että piristäviä kommentteja;)

Ihanaa kun vinkkasit noista kengistä, koska ihailin niitä jo viime vuonna sun blogissa, täytyy siis käydä katsomassa oisko meidän paikallisessa Ecco kaupassa. Tuo takki on niiin ihanan lämpöisen oloinen ja kiva muutenkin, hyvä kun sait sen käyttöön!

Sateista kivaa päivää!

Enni

En osallistu blogiarvontoihin, periaatteesta enkä krääsää yhtään enempää elämääni kaipaa muutenkaan. :)

Pisti vain minuakin hätkähdyttäen silmään kun avoimesti kerrotaan että minäpä oikeen pyysin ilmaislahjaa! Eikä siinä mitään kukin tavallaan.. :)

-margitta-

Ha-haa, kun hymyilyttää tämä kommentointi :D
Olen Leean kanssa täysin samoilla linjoilla !
Eccon kengistä sen verran, että blogisi innoittamana etsin niitä viime talvena joka puolelta Suomea => loppuun myyty, ainakin minun kokoni. Kesäreissulla Ruotsissa löysin juuri nuo tummemmat kengät, ostin -ja nyt huomasin, että kaupunkimme Ecco-myymälässä on myynnissä tänä syksynä tuo kellertävämpi sävy; kuljemme täällä siis vuoden jäljessä...

Yks vaan

Olen lukenut blogiasi, ja tykännyt, mutta kieltämättä tuo mainostaminen alkaa jo ahdistamaan. Miettii, että kuinka tosissaan kehut ilmaislahjoja? Kun niitä on tuutin täydeltä. Oletko "myynyt"itsesi. Surullista.

Ihmettelen, että jos olet niin läheisissä special-väleissä chill-norwayn kanssa, niin miten et ole tullut katsoneeksi heidän syysvalokoimaa? Oliko se sulle siis ihan vieras. Vähän paksua...

Ja me lukijathan, jotka sun perässä käydään ostamsassa tuo sun 419e takki Putiikki rannalla-kaupasta. Niin mehän se sulle ollaan maksettu. Ole hyvä!

Maria

Älä vaan ala kirjotaan mitään yksityisiä perhejuttuja...tuntuu ihan et kyttäisin jonku elämää, enkä oikeesti halua kuulla mitään perhekriiseilyä..tänne blogiin kun yritän päästä niitä pakoon ;D

Tyyliä, ihania kuvia ja muotijuttuja niistä nautin. Arjen plus- hetkiä.

Elkku

Kivat kengät ja kiva takki! Taidanpas käydä katsomassa Eccon liikkeessä josko sopisi omaankin räpylääni. Neuleohjeita odottelen minäkin näin syksyn hiipiessä, josko puikot kaivaisi kesätauolta naftaliinista taas käyttöön :)

Niina

Hei Johanna,
olen lukenut blogiasi kauan vaikka kommentoinkin vähän. Ja tykkään kovasti ja hei, en sit varmaan osaa olla kateellinen. Sinulta saa vinkkejä vaatteista,meikeistä ja saa nauttia ihanista kuvista.en ole edes kiinnittänyt huomiota mitä olisit saanut ilmaiseksi ja keneltä.
Jatka samaan malliin ja ei voi mitään jos jotain harmittaa. Ei sit varmaan kannata lukea;)
Ihanaa Syksyä Sinulle.

JohannaT

Huomenia :)
Muuten en tätä ilmaistakkiasiaa kommentoi, mutta sanon sen verran, että arvostan sua vieläkin enemmän, kun kerroit touudenmukaisesti pyytäneesi jne.
Tartun kuitenkin tähän muistopipoon. Meillä on kaapit täynnä isomummin neulomaa paitaa, tumppua, sukkaa enkä tiedä mihin niiden kanssa joudutaan. Toisaalta haluaisin säästää kaikki, mutta kun niitä ei enää käytetä (ei tietenkään kun lapset ovat vuosia sitten kasvaneet niistä ulos)... Ihania muistoja vs. kaapin täytettä!
Annapa vinkki miten itse ratkaisisit/olet asian ratkaissut?
Kivaa alkavaa viikonloppua toivottaa hyyyvin harvoin kommetoiva kaima :)

kalastajanvaimo

Joo siis niissä on jotein just tollasta klassista filmistaramäisyyttä :) Ylellisyyttä... kuitenkin retroa... tykkään ihan tosi kovasti! Mutta tällä kertaa en mitään saanut... nettikaupat ainakin myytiin hetkessä tyhjiksi eikä ihan tässä lähellä ole Lindexiä josas ois ehtinyt piipahtamaan :)
Sydämellinen kiitos kommentista :)

Pia

Joo, please, se neuleohje kiinnostaa, vaikka näkeekin päältä, ettei se ihan hirveän vaikea ole. Minua hymyilytti eilen kaupungilla ollessani kun näin TAAS yhdellä neidolla sun ohjeella tehdyn neulepontson. Sun neuleohjeet ovat niiiiiin ihanan inspiroivia. Kiitoskiitos, lisää niitä! Minulla on itsellä juuri nyt teon alla sun tuubihuivi ja seuraavaksi aion tehdä silkkivillasta sen raitaneuleen vähän mukaellen ja sitten sen jälkeen se Skappel -neule.

Katja

Ihanat kuvat, kiitos! Olet niin positiivinen ja jotenkin tunnelmallinen. Toivon teille kaunista syksyä!

Tiina

Kauniita syksyisiä kuvia ja erittäin kaunis takki! Juuri hieman ennen tätä postausta ajattelin, että haluaisin vihreän rennon parkamallisen takin, joten tämähän tuli kuin tilauksesta :) Minusta ei todellakaan ole väärin, että bloggaajat saavat ilmaisia tuotteita. He käyttävät paljon aikaa ja vaivaa blogin kirjoittamiseen, valokuvaukseen, kuvien muokkaukseen jne joten mielestäni ilmaiset tuotteet yhteistyökumppaneilta ovat ikäänkuin korvausta tuosta blogin kirjoittamisesta. Vaikka osa saakin myös rahallista korvausta. Ei firmat bloggaajille niitä tuotteita anna elleivät he uskoisi esim. Johannan esittelevän niitä blogissaan. Jonka tuloksena me lukijat mahdollisesti ostamme niitä tuotteita. Minusta erittäin hyvää mainosta ja vielä erittäin kauniin ja fiksun bloggaajan esitteleminä ja valokuvaamina. Tunnelmallista syksyä!

Krisse

Kiitos miljoonasti kenkä-vinkistä! Etsin niitä aikoinaan vaikka mistä nettiputiikista, ja nyt mahdollisesti voin vaan astella lähimpään Ecco-kauppaan tekemään kaupat... :) Mukavaa syksyn jatkoa Johanna!

AnnaW

Aino on niin söpö, sinä niin häikäisevä ja Olli oikea herrasmies! Tosi kauniissa ympäristössä olette kävelyllä <3 Tykkään tosi kovin näistä sun kuvista, ne ovat niin täynnä tunnelmaa ja uuden kameran huomaa kyllä :)

Mukavaa viikon jatkoa!

Syssy

Tarkistan ymmärsinkö oikein: pyytämällä pyysit itsellesi ilmaisen takin niiden muutenkin sinulle annettavien vaatteiden ynnä muiden lisäksi? Wou... :/

Leea

Höpö höpö, eihän se ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka antaa... Paitsi tässä tapauksessa ei ole tyhmää kummaltakaan. Olisin ite ainakin heti vihjaissut jos olis mahdollisuus tuollainen saada :)! Ja mainoksena firmalle toimii loistavasti, katselin jo itselleni samaa...
Musta on tosi kiva kun näkee vaatteita tällai todellisessa käytössä ja yhdistettynä muidenkin merkkien vaatteisiin. Ja tässä tapuksessa vielä tiedän että mallilla itsellään on samanlainen maku kuin mulla.
Eli jos nyt jäi epäselväksi, mahtava takki!

sissi van v.

Kiva asu! Onpas täällä kadetta porukkaa:D Pitäiskö Johannan pyytää teille muillekin ilmaista tavaraa, jessis sentään:) Pistäkää hei oma blogi pystyyn ja kokeilkaapas pyytää sitten jotakin ihan itse ilmaiseksi firmoilta, kyllä saatte jos osaatte hommanne niin että he uskovat teidän lukijoidenne tuovan rahaa firman kassaan. Ei firmat anna mitään ilmaiseksi:) Kyllä ne odottavat että Johanna tuo sinne myös asiakkaita ja ilmeisen hyvin sitten tuokin kun yhteistyö näin hyvin pelaa;) Jatka vaan Johanna samaan malliin, tämä blogi on edelleen lukunautinto toiselle ulkosuomalaiselle. Kiitos!

Noora

(itse kyllä käsitin ainakin niin, että hän kysyi olisiko sellaista heillä myynnissä, ihan ostomielessä, mutta saikin sitten ilmaiseksi. ;) )

Ihania syksykuvia, ja ihanahan tuo takki on! Lämpöisen näköinen. <3
neuleohjeita kaipailen taasen. :)

Kivaa syyspäivää! :)
täällä sataa vettä ihan kaatamalla.

solei

Huomenta täältä sateesta.
Ihani noi yksityikohdat joita kuvaat.. tulee hyvä fiilis ja saa tosi tarkan kuvan esim kankaan pinnasta jne. Olet upea kuvaaja!!
Ainon pipo on mahtava ja Olli upea seuralainen!!!!

Saako tuota takkia netista tuon vihreänä?

Mukavaa loppuviikkoa koko perheelle!

Elina

No kieltämättä kyllä vähän kans jäin hämmästelemään... Että oikein pyydetään ja sitten ystävällisesti vinkataan, että te muut voitte sitten ostaa täältä. Niinhän se mainostaminen toki toimii, mutta olen viattomasti luullut, että bloggaajat saavat lahjoja pyytämättä.

Seuraa 

Johanna kirjoittaa elämästään norjalaisen kalastajan vaimona ja kahden söpöliinin äitinä. Blogissa pohditaan, miten arki voi olla kaunista, esitellään päivän asuja ja ihania sisustusasioita – sekä välillä pohditaan syvällisiä.

 

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Instagram