Mun joulu alkoi tiistaina. 

Sain silloin yhden joulun parhaista lahjoista. Vietin joulua lasten ja lasten isän kanssa. Me emme ole juuri nähneet koko vuonna enkä ole käynyt vanhassa kodissa sitten eron. Nyt kävin. Vähän itkettiin ja halattiin. Sain hyvää juomaa, ruokaa ja jopa joulupaketin. Sain yhden joulun parhaista lajhoista. En tiedä mikä sen voisi ylittää.

Sen jälkeen olen pakanut Suomen reissua varten. Olen viettänyt joulua Olavin porukan kanssa ja stressanut ihan hulluna kaikkia juttuja valmiiksi. 

Tein muuten joulubingon - suosittelen jos tarvitsette porukalla kivaa joulutekemistä pyhille! Hauskoista joululauluista syntyy tunnelmaa; parhaassa tapauksessa jopa laulua tai tanssia. Tarvitset vain soittolistan ja tulostimen, jolla voit tulostaa bingoarkit.

1) Tee soittolista haluamistasi joululauluista (vaikka Spotify)

2) Mene bingo.saksena.net 

3) Kirjoita kaikki soittolistasi kappaleet tekstikenttään pilkulla eroittaen (älä välitä valmiista teemoista, vaan tyhjennä tekstikenttä ja kirjoita omat kappaleesi). 

4) Valitse kuinka monta bingoarkkia haluat ja kuinka monta saraketta; valitsin itse 5x5 saraketta ja se on ollut hyvä -bingo tuntuu aina loppuvan liian nopeasti! 

 

Älä unohda palkintoa. <3

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Johanna kirjoittaa elämästään Norjassa kahden söpöliinin äitinä. Blogissa pohditaan, miten arki voi olla kaunista, esitellään päivän asuja ja ihania sisustusasioita – sekä välillä pohditaan syvällisiä.

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Instagram