--- sellaista on ollut kesälomalla. :)

Mun ensimmäinen kesälomaviikko on kuitenkin pitänyt sisällään paitsi idyllistä telttailua, myös tosi vaikeita ratkaisuja ja tekoja. Koko viime aikojen vaikeudet oikeastaan kulminoituivat kesäloman alkuun ja kuinka ollakaan, koko raskas tapahtumaketju sai päätöksensä 13. perjantaina. 

Todellinen onnenpäivä. Se perjantai 13.

Mun ja entisen mieheni välit - jotka jo tovin näyttivät vähän huonoilta - ovat liimattu ja korjattu kasaan. Olen ollut niin onnellinen tän viikonlopun, että olisin melkein voinut lähteä jonnekin yökerhoon tanssimaan, mut telttailu ja suppi veivät voiton. :D Me jutellaan, pyydetään anteeksi ja myönnetään hölmöjä juttuja. Me halutaan taas toistemme parasta. Halutaan että molemmilla on hyvä olla ja hyvä elämä. Olisi ollut kamalaa menettää hyvä ystävä. Onneksi niin ei käynyt. 

Paria meistä ei tule mutta hyvät ystävät. <3

Nyt voi kevein jaloin ja mielin lähteä vielä viikoksi taas töihin ennen kunnon kesälomaa. Pikkuloma vietetty ja mieli paitsi levännyt, myös sata kiloa kevyempi kuin loman alussa.

Kaikki hyvin. Nyt kaikki on hyvin. Ei tarvi uskoa ja toivoa, että asioilla on tapana järjestyä. Nyt se on tapahtunut. Nyt voi mennä eteenpäin. <3

 

... ja huomaatteko miten paljon kirsikoita oli meidän telttasaarella! Syötiin mahat täyteen monta kertaa. Ja kuinka kirkasta vettä - supilta saattoi katsoa kymmenen metriä pohjaan. Aika hassu tunne olla niin korkealla pohjan yläpuolella. Entä ne parhaat maisemat - nille en uskaltanut kuvauslaitetta ottaa mukaan, niin paljon en luota omaan suppailuuni vielä etteikö pulahduksia sattuisi. :D Mutta vitsi että suppailtiin hienoissa pakoissa saaren ympärillä; ihan kuin ois sukeltamassa mutta ei tarvitse itse mennä veden alle :D Ja löhöiltiin laudoilla kaikkien purjeveneiden keskellä kaikkein hienoimilla laguuneilla... Siinä on jo kesälomamuistoa kerrakseen. <3

 

 

Kommentit (13)

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Ei - ymmärrän että teksti oli niin innostuneen positiivisesti kirjoitettu että sen saattoi ymmärtää noin! Pahoittelen. Ei, korjasin tekstiinkin nyt että paria meistä ei tule mutta hyvät ystävät ❤️

anja

Olen niin onnellinen teidän puolesta kun koko ajan on aistinut sen syvän kivun.Nauttikaa kesästä.

pipsak

Onnittelut että olette taas yhteisymmärryksessä miehesi kanssa.Mikä helpotus myös lapsille.Olen vuosia seurannut riitaisaa eroa ja valitettavasti kaikki hankaluudet tulleet miehen puolelta.Elämä voi olla silloin tosi rankkaa, kahden pienen tytön kannalta myös.

Vierailija

Olen onnellinen sun puolesta, että kaikki on hyvin. Se on totta, että erota voi ja silti säilyä hyvä ystävyys.
Todella mahtavia maisemia.

Vierailija

Voi miten ihania uutisia. Rakkauden muuttuminen aidoksi ystävyydeksi vaikeiden vaiheiden jälkeen on arvokas asia. Myötäisiä tuulia sinulle ja työniloa ensin ja sitten ihanaa, leppoisaa lomaa! 🌸🌸🌸

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Johanna kirjoittaa elämästään Norjassa kahden söpöliinin äitinä. Blogissa pohditaan, miten arki voi olla kaunista, esitellään päivän asuja ja ihania sisustusasioita – sekä välillä pohditaan syvällisiä.

 

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010