Velkommen in!

Meinasin jo joskus talvella kuvata kotia vähän enemmän - niin että saatte suunnilleen käsityksen mitä mun pieni majani pitää sisällään. Se ei vaan tuntunut heti ihan kuvausvalmiilta ja sitten tuli kesä ja tuli lomat ja kaikki meno vei mennessään. Niinkuin kesällä on tapana.

Loppukesä on aina ihanaa aikaa palata sisälle. Alkaa rakentamaan pesää. Tehdä ruokaa sisällä ja neuloa sohvalla. Muuttaa ulkoa vähitellen sisälle. Nyt on siis ehkä aika kuvata taloakin enemmän. 

Mun talo on alunperin rakennettu 1800-luvun puolella, mutta sitä on laajennettu suunnilleen makuuhuoneen ja kylppärin verran 90-luvulla - ja saman verran yläkertaan. Yläkerta ei Suomessa varmaan olisi asuinkelvollista lainkaan, sillä sen huonekorkeus on maksimissaankin mun korkuinen ja ovista en mahdu lainkaan sisään kumartumatta - saati aikuinen mies. Yläkerta onkin lasten valtakuntaa; niillä on siellä omat huoneet, yksi tilava aula ja yhteinen tv-huone. 

Alakerrassa mulla on olo-ja ruokailutila, joka on ennen ollut kolme pientä huonetta, mutta joiden välistä on seinät poistettu. Ja keittiö ikivanhoine kaappeinneen, eteinen portaineen, makuuhuone ja kylppäri.

Tällaisia vanhoja taloja on Norjassa paljon. Näistä täytyy vain pitää huolta. Mun talon ulkoseinät maalattiin kesälomalla meidän ollessa Suomessa, muuten tässä on kaikki aika kunnossa. Talven pärjää ilmalämpöpumpulla ja takalla. Ja huomaan muuten, että mun talon kylmin ja kostein osa on mun makuuhuone; se 90-luvulla rakennettu osa taloa. 

Vanhoista kannattaa pitää huolta. <3

Kommentit (14)

Sisse

Oi, miten viihtyisän oloinen koti! Rakastan tuollaista kiiltomaalilla maalattua paneelia ja lankkua. Olet todella taitava sisustaja! Onnea uuteen kotiin, samoin uuteen vaiheeseen elämässäsi, Johanna!

Päivimari

Kotoisaa! Niin valtavasti tahtoisin tietää mistä nuo olohuoneen valkoiset lasioviset hyllyvitriinit on löytyneet... saisiko niitä Suomesta?

Vierailija

Näyttääpä kivalta ja kotoisalta. Hyvinhän tuonne sopii. Laita joskus kuva ulkopuoleltakin, olisi kiva nähdä millaisia tuollaiset vanhat talot ovat siellä. Onko talossa kellaria?

Vierailija

Niin kodikasta ja vanhassa vara parempi, suorastaan suloinen talo. Ihania värejä käytetty. Tykkään.

Vierailija

Hei, ihana koti ❤️ Mutta haluatko kertoa tuon ruudullisen maton valmistaja tai mistä sellaista voisi etsiä? Olen jo pidempään etsinyt mutta en löytänyt.

Mukavaa viikonjatkoa!

SaL

Vierailija

Sulla on kyllä niin hyvä sisustusmaku ja -taito ennenkaikkea :) Tykkän sun tavasta yhdistellä eri värejä ja kuoseja, saat niin harmonisen kokonaisuuden. Kyllä tuolla varmasti viihtyy. Kivaa syksyä! ps. laitoin sulle instan kautta yv joku aika sitten...

Vierailija

Todella kaunis koti! Niin kotoisa. Sinä olet oikea monilahjakkuus :). Minua kiinnostaisi tietää paljonko talossasi on neliöitä ja miten sen lämmitys talvella. t.mari

Vierailija

Hei, mistä toi yläkerran vanha senkki ? Tosi selkeää ja kaunista. Wanhat talot on aivan ihania, voi kun ne osaisi kertoa omaa tarinaansa. Sinulle mukavaa syksyä ja onnellisia aikoja. Älä välitä negatiivisista ihmisistä, sanomisillaan he kertovat omasta pahasta olosta.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Johanna kirjoittaa elämästään Norjassa kahden söpöliinin äitinä. Blogissa pohditaan, miten arki voi olla kaunista, esitellään päivän asuja ja ihania sisustusasioita – sekä välillä pohditaan syvällisiä.

 

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010