Me Naiset kävi tovi sitten mun luona kylässä tekemässä mukavan, lämpimän haastattelun uusimpaan Me Naiset –lehteen.

En oikeastaan jännittänyt sen julkaisua yhtään, sillä tiesin että se on kiva.

 

Luettuani sitten myös iltapäivälehtien referaatteja haastiksesta vähän sekalaisemmin tuntein mietin, että mun on pakko sanoa tästä jotain. Eroista ensinnäkin on tosi vaikea puhua. Ero on, kaikessa yleisyydessään vähän tabu eikä siitä, kuinka vaikeita erot oikeasti voivat olla juurikaan puhuta julkisesti. Ihan ymmärrettävää, sillä vaikka itse haluaisi ja uskaltaisi olla avoin, liittyy eroon aina jonkun toisenkin yksityisyys ja elämä. Eroihin liittyy paljon kipeitä asioita, joita ei haluta muiden tietoon ja melkein aina ulkopuolinen saattaa toivoa, että erolta olisi vältytty. Että pari olisi pysynyt yhdessä.

Mulle, kuten varmasti monelle muullekin yksi raskaimpia tunteita on ollut epäonnistuminen. Ja huono omatunto. Että olen aiheuttanut harmia ihmiselle, jolle en halua mitään pahaa. En itseasiassa tunne ketään jolle haluaisin mitään pahaa, joten tuntuu tosi kamalalta aiheuttaa harmia yhdelle läheisimmistä. On käynyt mielessä sekin, ettei avioerojen pitäisi olla sallittuja lainkaan. Mutta millainen tää maailma sitten olisi? Ja sitten taas mietin, että taidan ottaa tän aika raskaasti. Kukapa ei.

Joskus on tehnyt mieli työntää pää pusikkoon, pysyä vaan kotona ja nukkua vuosi. Joskus elämässä vaan ei mene niinkuin pitäisi. Kaikki epäonnistuvat joskus. Kaikki tekevät virheitä ja kaikki ovat epätäydellisiä.

Ja silti - tai juuri siksi mietin usein että elämää on pakko uskaltaa elää. Omat valinnat ja oma tyytyväisyys ovat loppujen lopuksi se millä on merkitystä. Virheet on pakko hyväksyä osaksi koko hommaa.

 

Niin ja sitten on Olav. Toisaalta mun onni ja pelastus, toisaalta se mikä helposti tuo häpeää ja tuntemattomien tuomion. 

Ja että olisin löytänyt rikkaan lääkärin. Ja että ylellistä elämää. Luin senkin iltapäivälehdistä. Se vähän jopa hymyilytti. Me olemme molemmat supertavallisia ja nauretaan vähän jos joku luulee meidän viettävän jotain luksusarkea. Mietin että mitä tohon rikkauteen sanoisin. En voi sanoa etteikö me oltaisi rikkaita. Meillä on kaikki mitä tarvitsemme. Meillä on tavalliset autot, Kia ja Volvo ja tavalliset talot, mun ylelliseen kotiini on rekisteröity kokonaiset 66 neliötä. Meillä on terveet lapset, saamme asua lähellä luontoa ja voimme harrastaa ja syödä hyvin. Säästämme rahaa ja ruoanloppuja ja ostelemme käyttyä tavaraa. Ennen kaikkea olemme henkisesti tasapainossa - se on ehkä mun parasta luksusta.  Ja joo, meillä on riittävästi rahaa, en tiedä miksi tarvisin enemmän tai paljon. Meillä on paljon lämpöä, turvallisuutta ja rakkautta. Olav just sanoi ennenkuin ehdimme asiasta enemmin jutella että olemme rikkaita, muttemme ehkä rahassa. Ja siitä hyvin yksimielisiä.

Kyllä te tiedätte. Lehtien otsikot. 

 

Kuvissa päivän sapuskat ja Cubuksen leopanta. 

Nähdään pian. <3

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (24)

Tsemppiä!
2/24 | 

Luin töiden jälkeen MeNaisten jutun, se oli jotenkin kiva. Lempeä ja onnellinen. Sitten satuin lukemaan sen iltapäivälehden "jutun", ja se oli niin kauheaa juoruilua ja pahantahtoisuutta, että piti oikein tarkistaa kuka sen on tehnyt. Siis täysin alhaista juorulehtikamaa.
Tsempit sinne ja kaikkea hyvää, älkää välittäkö tuollaisesta ala-arvoisesta "journalismista". Halaus!

Vierailija
3/24 | 

Just ajattelin sinua että miltä mahtaa iltalehden juttu kuulostaa korvaasi,koska olen lukenut blogiasi ja ns.tunen tarinasi.minusta se lööppi oli tosi tökerösti kirjoitettu sinusta,erosta ja uudesta rakkaudesta.Ihanaa että olet löytänyt onnen Olavin kanssa.sitä ei tarvitse millään lailla hävetä.ihanaa kevään jatkoa sinne norjaan👍🌹

Teikku
4/24 | 

Luin iltapäivälehdet ja niin kauan jo sinun blogia lukeneena osasin seuloa höhlät otsikot... Luin myös tämän päivän Me Naisista teidän haastattelun, ihkuja olette 😚 Hyvää kevään jatkoa sinulle ja läheisillesi!!

Vierailija
6/24 | 

Hei
Luin itsekin iltapäivälehden jutun ja nauratti. Tai oikeasti hämmennyin alkuun. Olen lukenut blogiasi monta vuotta, hämmennyin siksi, että olenko erehtynyt. En ollut pitänyt elämääsi mitenkään erityisen luksus-elämänä. No pian tajusin, että tämähän on vaan ihan normaali ip-lehden juttu, jotta saadaan lukijoita.

Kivaa kevättä ja kesän odotusta teille, ja paljon rakkautta ❤️

Vierailija
7/24 | 

Luksuselämä tarkoittaa ihmisille niin eri asioita. Meillä luksusta on se, että koko perhe kokoontuu keittiöön ja tehdään ruokaa ja jutellaan, katetaan pöytä ja syödään yhdessä.
Luksusta on se, kun hypätään polkupyörän selkään eväät korissa ja suunnataan kohti Vantaanjoen rantaa... ihanaa luksusta.

Kauniita kuvia 😊

Eeva
9/24 | 

Odotin sun haastatelun lukemista Me naisista, vaikka harmi kyllä se oli kirjoitettu osittain vähän ikävästi. Just omaisuudesta ja ylellisestä elämästä puhuttiin, eikä esim. selitetty matkojen olevan sulle usein työmatkoja: sulle maksetaan matkat ja vastineeksi sun pitää kirjoittaa tietyt jutut ja ottaa kuvat jne. Ei siis ole kyse siitä, että teillä on niin paljon rahaa, että lentelette Mauritiukselle tämän tästä. Iltapäivälehtien luokattomista jutuista nyt ei tietysti kannata edes puhua:( Kaikkea hyvää sulle ja Olaville: vaikutatte niin onnellisilta yhdessä!

Tukholmasta terveisiä
10/24 | 

Hej. Ensimmäistä kertaa kommentoin. Minä olin aikoinaan naimisissa myös 13 vuotta. Se on ilmeisesti se aika jonka jaksaa jos ei ole mitään yhteistä. Sanoinkin aikoinaan ”en voi antaa penniäkään Sinun ajatuksista” En tuntenut sitä miestä ja meillä ei ollut yhtään mitään yhteistä. En ymmärrä miksi menin naimisiin, luulin ilmeisesti että hän muuttuu. Minä en muuttunut, eikä hänkään. Silloin minä käsitin, että minulla on vain kaksi vaihtoehtoa elää-tai kuolla. Kuolla tahdoin siitä häpeästä kun koko suku oli vastaan eroa ”meillä ei kukaan ole eronnut”. Veljeni pyysi puhutteluun ja uskovaisena laittoi kädet pääni päälle ”sinä olet kirottu”. Niin siitä on nyt 30 vuotta ja se ei koskaan unohdu. Ken tietää, se ymmärtää. Niin ja nyt pari vuotta sitten menin naimisiin, vaikka en uskonut koskaan enää meneväni ja muutin jopa 60-vuotiaana Ruotsiin ja luin itseni lähihoitajaksi (kiinteistönvälittäjä) ja muutin täysin elämäni. Eräs vanha ihminen sanoi täällä kun kysyttiin, että mitä kadut tai olisit tehnyt toisin? ”Olisi vain pitänyt uskaltaa elää omaa elämää”. Muutenarvasin kirjoituksistasi kauan ennen julkista eroa, että sellainen on tulossa, mutta en tohtinut paljastaa kun tiedän miten raskasta.

Kaima :)
11/24 | 

Koirat haukkuu ja karavaani kulkee vai miten se sanonta menikään...

Eikö kuitenkin jokainen ole loppupeleissä vastuussa omasta onnellisuudestaan vaikka karulta kuulostaisikin.

Kukaan muu ei tiedä teidän asioistanne kun te eli elä elämääsi onnellisena eteenpäin. Älä pyytele anteeksi tms. meiltä lukijoita tai muiltakaan. Rohkeasti olan näköistä elämää. <3

Kiitos blogista. Odotan aina innolla milloin tänne on tullut päivitys.

Sarru
12/24 | 

Kyllä vähän nauratti nuo iltapäivälehtien otsikoinnit, varsinkin kun blogisi perusteella pidän sinua ehkä sympaattisimpana ja maanläheisimpänä ihmisenä ever :) Mutta tietäähän sen, klikkihakuisuus jne.. :D

Reija
14/24 | 

Niin se juuri menee, kaikkea ei saa rahallakaan. Niitä terveitä lapsia, rakasta puolisoa, terveyttä ja mielenterveyttä. Niistä olen itsekin onnellinen.

Vierailija
15/24 | 

Kauniisti kirjoitettu elämän rikkauksista. <3 Sinusta ja Olavista oli todella lämminhenkinen artikkeli Me Naiset -lehdessä. Rakkaus ja lämpö välittyi tekstistä ja kuvista meille lukioille. Kiitos myös aivan ihanasta blogista! Tämä on ainoa blogi, jota seuraan ja olen seurannut jo vuosia.

Säännöllinen seuraajasi vuosie...
16/24 | 

Voi Johanna, olet oivaltanut aivan oikein. Olette rikkaita, teillä on kaikki, mitä tarvitaan täyteen elämään.
Vaikka tulinkin surulliseksi erostasi vuosi sitten, iloitsen siitä, että uskallat elää: irrottautua suhteesta, joka on ohi ja astua uuteen vaiheeseen elämässä. Kaikkea hyvää elämääsi!

Vierailija
17/24 | 

On varmasti haasteellista tasapainoilla blogia kirjoittaessa, että minkä osan yksityiselämästään avaa julkisuuteen, ja mistä vaikenee. Tässä ajassa sosiaalisenmedian siloitellut kuvat välittävät niin helposti vääristyneen kuvan todellisesta elämästä. Perhe elämän idylli blogeissa, ja instassa harvoin vastaa bloggarin todellista arkea. Avioero on tosiaankin moniulotteinen ja vaikea asia blogissa käsiteltävänä. Erossa on aina kaksi tarinaa, ja osapuolta. Osapuolia saattaa tosin olla useampiakin. Olet avoimesti ja rohkeasti käsitellyt eroaisi blogissa. Ajoittain eroa koskevat pohdintasi ovat herättäneet ristiriitaisia tuntemuksia, kun avioerossa on mukana lapsia, ja hankala suhde entiseen puolisoon, liikutaan niin ”herkällä” alueella, että blogi ei välttämättä ole ihan oikea paikka käsitellä tuntemuksiaan. Tässä digitaalisessa maailmassa päivitykset niin blogissa, kuin instassakin jäävät ns.”elämään omaa elämäänsä”, vaikka elämäntilanne muuttuisikin, vuosien päästä asioita saattaa katsoa aivan toisesta näkökulmasta. Toivon sinulle kuitenkin kaikkea hyvää valitsemallasi tiellä.

Yksi pieni pyyntö
18/24 | 

Jokainen menetetty perhe voi olla kenen tahansa surun aihe. Helposti sitä sympatisoi jätettyä osapuolta. Voi vain tuntea tämän tuskan seuratessaan toisen uutta onnea. Toivottavasti haavat arpeutuisivat joskus oman onnen myötä ja sopu olisi mahdollinen.
Yksilökeskeisyyttä korostavan aikakauden aikana ihmiset antavat ehkä liiaksi painoarvoa omille tunteille, vaikkei niihin voi aina luottaa. Toki ne herättelevät meitä korjaaviin toimenpiteisiin. Parisuhteessa tunteisiin voidaan vaikuttaa mm. kompromisseillä, asenteilla, kovalla työllä ja ennen kaikkea anteeksiannolla. Otetaan huomioon muidenkin tunteet. Näin meistä jää tänne kauniit jäljet.

pK
19/24 | 

Hei Johanna, luin myös nuo klikkiuutiset ja nauratti minuakin, vaikken teitä tunne, kun olihan se teksti kirjoitettu ihan typerin sanankääntein ja tarkoitushakuisesti ”rikkaasta lääkäristä” :D Kaikkea hyvää teille molemmille ja vielä eksillekin!

Vierailija
21/24 | 

Hei Johanna

Olen jotenkin sanaton vaikka haluaisin kirjoittaa sinulle enemmänkin. Itselläni eroa takana jo useampi vuosi ja eron syyt ovat samoja, kuin sinulla. Toki itsessäni on myös vikaa, suhteessa on aina kaksi.

Mielenrauha on tärkeintä; lapsille, sinulle, exälle. Jos voitte hoitaa exän kanssa arjen asioita suht hyvässä sovussa niin se riittäköön, se on jo paljon!

Kirsi
23/24 | 

Joka sua on vähänkin seurannut, kyllä tietää sun arvot ja että mitkä asiat on sulle tärkeitä ❤️. Ja olen kanssasi samaa mieltä, että kyllä täytyy uskaltaa elää omaa elämää vaikka välillä epäonnistuisikin.

haidiina
24/24 | 

No se on just näin.. siis iltapäivälehdethän saavat kaiken kuulostamaan jotenkin niin huonolta.. Mutta tärkeintä on se että itse tiedät missä te menette ja miten asia on. Sun blogi on ollut vuosia mulle tärkeä, se yksi parhaista inspiraation ja elämän ilon lähteistä, ja ihanaa että jaksat yhä kirjoittaa blogia ja jakaa elämääsi. Itse en siihen pystyisi, tiedän että kritiikki musertaisi mut. Aurinkoista kevättä sinne ihanaan Norjaan!

Vierailija
26/24 | 

Hyvä kun kirjoitit tämän <3 Iltapäivälehdestä sai vähän eri kuvan tilanteesta. Kaikkea hyvää teille molemmille <3

Iiris
27/24 | 

Olen vuosia lukenut blogiasi ja olen myös Me Naiset-lehden lukija. Itsekin kiinnitin huomiota Ilta-Lehden suorastaan ilkeämieliseen juttuun. Jo ennen tätä sinun tekstiäsi mietin, että miksi asiasta pitää etsiä kaikkea ilkeää. Juttu Me Naisissa oli kiva. Suurin osa sinun blogin lukijoista varmaan on kanssani samaa mieltä. Pää pystyyn vaan ja tsemppiä sinne Lillesandiin ja uuteen suhteeseen.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Johanna kirjoittaa elämästään Norjassa kahden söpöliinin äitinä. Blogissa pohditaan, miten arki voi olla kaunista, esitellään päivän asuja ja ihania sisustusasioita – sekä välillä pohditaan syvällisiä.

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010