Ja vihdoin. :)

Vihdoin täällä. Siis tää viikko on taas ollut sellainen... ollut aika vaativa töissä. Mun koululla on ollut sellainen kurja kiusauskeissi, jonka tiimoilla minä(kin) olen tehnyt töitä päivät illat. Ja sitten kun vapaat vihdoin alkoivat ja ehdin blogille, lopetti tietokone. Tietenkin. Yritin käynnistellä sitä koko perjantain, mutta tänään oli luovutettava ja haettava uusi. Jo se olikin reistailut tovin. Ja lämpöpumppukin meinasi reistailla, ehti jo hetkeksi tulla sellainen olo etten kyllä ikinä pärjää yksinäni, kohta jäätyy koko kämppä. Tiedättekö. Kun kaikki tulee kerralla.

Siksikin oli erityisen piristävää lukea uutisia että TE olette äänestäneet mun blogin ehdolle vuoden visuaalisimmaksi blogiksi! Oioioi! Kiitos! <3 Ihan mahtavaa olla ehdolla, mutta vielä mahtavampaa, että niin moni (yli sata siis!) on ehdottanut minua ehdolle. En oikeasti meinanut uskoa kun ensimmäistä kertaa asiasta kuulin. Tuli vähän sellainen olo että silloin kun itse on vähän matalalla, vetävät kaverit maasta ylös ja eteenpäin. <3 Käykää siis toki myös äänestämässä täällä, sillä meidän visuaalisten joukko on niin tasokasta että tarvitsen varmasti kaikki mahdolliset äänet! <3 Mutta kiitos jo nyt teille, ihana lahja, joka ei olisi parempaan aikaan voinut tulla!

On myös hirmu kiva huomata, että oikeasti arvostatte blogin visuaalista puolta; mulle kuvien tuottamat tunnelmat kuten tekstinkin välittämät fiilikset ovat tosi tärkeitä ja olen tietysti tosi iloinen että niiden eteen tekemääni työtä arvostetaan. Niin että kiitos - näiden lauantaikarkkien ja -kukkien myötä. (Ihana hyasintin tuoksu muuten tässä keittiön pöydällä; voikun voisin välittää senkin kuvien mukana). 

Kuvissa muuten Soya Conceptin neule ja (superhyvät) 5 Units -farkut - neuleen ostin ja farkut tytöt antoivat. <3

 

 

Mulla on eilen ja tänään ollut pieni poikajengi kylässä ja tacoillallisella. :D Nyt on yksi jäänyt yöksi. 

Täällä on muuten vielä ihan järkky kylmä. Ei merkkiäkään keväästä. Kauhea tuuli, kauheasti lunta ja aika paljon pakkastakin. Ainoa lohtu on se, että on jo maaliskuun puoliväli, joten kevään on pakko tulla kohta ja sitten se varmaan tulee ihan yhtäkkiä.

 

Lauantain ja kevään kunniaksi paljon viimepäivinä kuuneltu biisi. Ja taas tuntuu että hyvin pärjään, elämästä selviää! Vauhti on ylös ja kevääseen päin :D 

 

 

 

 

Kommentit (2)

Vierailija

Moi! Aivan ihana tuo ruokapöydän yläpuolella oleva lamppu. Mistä olet sen hankkinut? Onnea valinnasta💙.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Johanna kirjoittaa elämästään Norjassa kahden söpöliinin äitinä. Blogissa pohditaan, miten arki voi olla kaunista, esitellään päivän asuja ja ihania sisustusasioita – sekä välillä pohditaan syvällisiä.

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010