Meidän joulukriisi kakkonen näkyy kuvista. Onneksi kukaan ei ollut kotona lauantaina. Siinä on käynyt aika ryminä. Ei me perjantaina ajateltu, että niin hienosti kasattu pino mihinkään katoaisi tai että puut kuivuisivat ja lämpiäisivät sisällä nopeasti - ja muuttaisivat muotoaan. Launati-iltana tytöt leipoivat piparkakkuja hurjan puukuorman keskellä ja neureskelimme, että on ainakin tarpeeksi polttopuuta.

Tänään sitten löydettiin kellarista lankku, joka on tän talon vanhaa seinää ja vanhaa tapettia, huomaatteko? Lankku, joka siis pitää puupinoa kasassa ettei täällä tarvitse henkensä edestä pelätä. Oli ihan hauska löytää hommaan noin sopiva tukipilari, sillä suunnilleen tossa se lankku on seinänä joskus seisonut; silloin kun huoneiden välissä vielä oli seinä.

Vitsailimme, että meillä on varmaan käynyt "rampenisse". Täällä Norjassa on sellainen käsite pikku kepposia tekevästä tontusta (nisse); lasten koululuokassa esimerkiksi käy joskus rampenisse sotkemassa kaikki epäjärjestykseen ja monilla on ramppenisse- joulukalenteri, joka herättää aamuisin hassuihin juttuihin; ehkä koko perheen nenät on maalattu punaisella tai ehkä aamupala on ihan nurinkurinen. Rampenisseä voi myös aina syyttää kaikista epäonnisista jutuista. Kuten puupinon kaatumisesta ja lattian kolhiintumisesta. Säilyy hyvä jouluhenki.

Sitten seuraavia joulukriisejä odotellessa. Taas toivotaan, ettei paljon pahemmaksi mene, tai että ainakin voidaan syyttää raqmpenisseä. 

Nyt rauhallista mieltä yöksi ja hyviä joulukuisia arkiaamukahveja huomenna. <3 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Johanna kirjoittaa elämästään Norjassa kahden söpöliinin äitinä. Blogissa pohditaan, miten arki voi olla kaunista, esitellään päivän asuja ja ihania sisustusasioita – sekä välillä pohditaan syvällisiä.

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014
2013