Aluksi koiran tilanteen päivitys. Hän pääsi eilen illalla vihdoin kotiin yöksi ja on vähän onneksi jo paremmassa hapessa. Lääkärin mukaan tämä oli tosiaan harvinaisen hankala juttu ja tästä nyt toipuminen vasta lähtee. Nyt hoidetaan parhaalla kyvyllä ja rakkaudella hänet kuntoon. Arpia jää ja ulkonäkö vähän muuttuu, mutta komeasta pojasta tulee entistä katu-uskottavampi. Alan jo luottaa henkiinjäämiseen, siis koiran. Tekee kyllä pahaa katsoa haavoja ja yrittää hoitaa niitä parhaalla taidollani, mutta ei tässä ole vaihtehtoja. Olin ottanut lomapäivät tiistaille ja keskiviikolle, jotta voin olla kaverin kanssa kotona ja tarkkailla vointia. No ne päivät menivät sitten ihmetellessä ja puhelinta kytäten. Aamupäivällä tiistaina minulle nousi kuume ilman mitään muita flunssan oireita ja olin varma, että se johtui stressistä. Keskiviikkona kuitenkin ilmaantui kunnon räkätauti ja sitä olen nyt tässä sivussa potenut ja eilen jouduin hakemaan sairauslomaa nämä kaksi päivää. Mikä viikko, huh. 

Luonnollisesti treenit ovat tältä viikolta jääneet ja ruokailukaan ei ole ollut ihan ohjelman mukaista.  Jäänyt aterioita väliin eikä ruoka ole oikein maistunutkaan. Jotain olen yrittänyt pistää suustani sisään. Onneksi olin tehnyt ruokaa valmiiksi taas jääkaappiin. Täytettyjä paprikoita ja kanaa+riisiä.  Rahkaa ja marjoja, banaaia ja mandariineja. Tänään laitoin viestiä PT:lleni ja olen niin kiitollinen hänen tuestaan ja joustavuudestaan. Treenaamme yhdessä nyt kahdella seuraavalla viikolla kahdesti yhden kerran sijaan, niin en menetä kalliita tapaamisiamme. Jos  flunssa hellittää tästä huomenna, teen ainakin  veyttelyä kotona. Se tuppaa aina jäämään vähemmälle. Jospa tässä olisi nyt tämän alkuvuoden koetinkivet. 

Siitä olen iloinen ja ylpeä, että tunnesyöjänä en ole sortunut epäterveellisiin vaihtoehtoihin enkä syönyt herkkuja. Itsellä on tyyni olo syömisen suhteen. Yleensä syöminen on ollut mielessä jotenkin koko ajan, kun olen yrittänyt pudottaa painoa,  nyt ei ole, eikä myöskään puntarin lukemat. Mennään jo helmikuuta, kohta puoliväliä.  Ensi viikonloppuna juhlitaan lapsenlapseni 1-vuotis synttäreitä. Miten tämä aika kuluu niin nopeasti. Toisen tyttären perhe tulee kotiin rapakon takaa kahden kuukauden lomaltaan. Ihanaa, kyllä on jo hirveä ikävä . Sen verran on paino pudonnut ja vatsa pienentynyt, että uskon juhlamekon sujahtavan päälleni aikaisempaa väljemmin. Vanhalla mekolla mennään. Ostan uusia vasta, kun olen ainakin yhtä tai kahta kokoa pienempi. Menköön siihen kuinka pitkä aika tahansa.  Kivaa viikonloppua!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen 57-vuotias, nainen, vaimo, äiti , mummi, matte. Elämässäni on monta roolia. Nautin kesästä , mökkeilystä, lapsista ja lapsenlapsistani, eläimistä etenkin koirista. Kokkaan, sisustan, rakastan ja huolehdin.  Tarinoin täällä elämästäni iloineen ja suruineen.  Elämäntaparemontti alkoi 1.1.2019, fitforsixty teemalla. Tavoitteellisesti, mutta ilman paineita. Tervetuloa mukaan!

Hae blogista

Blogiarkisto