Meillä ei ole tässä keväällä nyt talvilomaa kuin kaksi päivää ja se miniloma alkoi tänään. Eilen kävimme kaupat ja pakkasimme mökkikamat kassiin ja aamulla tänään aikaisin suuntasimme kohti mökkiä sumuisessa ja aika masentavassa säässä. Lähestyttäessä Lahtea ilma alkoi vähän kirkastumaan ja maisema muuttui talvisemmaksi ja kuivemmaksi. Koira on saatu siihen kuntoon, että hän pääsi pitkästä aikaa myös mukaan ja voi sitä riemua, kun päästin hänet perillä autosta vapaaksi. Eihän siinä ollut mitään tolkkua,  kun säntäsi metsään etsimään sopivaa keppiä. Ihan helpoimmasta päästä ei meidän talvimökkeily ole, kun lomailemme saaressa, mutta hyvin olemme kymmenessä vuodessa tämän sisäistäneet ja siirtyminen saareen sujuu jouhevasti ilman sen kummempia ongelmia. Kamaa on aina paljon ja ne kulkevat ahkioissa jään yli. Tämä hiljaisuus ja puhdas luonto saa minut kerta toisensa jälkeen lumoutumaan ja rentoutumaan. Vesi tulee järvestä kantamalla sekä mökkiin että saunaan, ja juomavesi kulkee kanisterissa. Tiskivesi lämpiää vedenkeittimessä ja käytössä on vain kompostihuussi, mutta en vaihtaisi tätä  paikkaa mihinkään. No ehkä jos voittaisin lotossa täysosuman, voisin miettiä hetken uudestaan. Sähköt ovat ainoa ns. mukavuus ja on täällä telkkarikin. Ensimmäinen hankinta keväällä 2010, kun tämän hankimme, koska samana kesänä taisi olle jotkut futiksen arvokisat, jos ymmärrätte mitä tarkoitan.  Ei ole elämää ilman jalkapalloa meidän perheessä.  You never walk alone, lukee meidän huussin seinälläkin😂. Mies ja Liverpool FC, erottamattomat vuodesta 1968.

 Lähes joka kesä on ollut joku isompi projekti.

Jokainen mökin omistaja tietää, että aina on jotain meneillään. Olen mestari keksimään aina jotain uuttta. Seuraavaksi hankintalistalla on ehkä porakaivo ja sen myötä keittiön nykyaikaistaminen. Tiskikone on ehkä se mukavuus, jota aina joskus kaipaan, kun porukkaa on paljon syömässä .

Huomenna tulee mieheni sisar tänne meidän seuraksi ja ohjelmassa on hyvää ja terveellistä ruokaa, yhdessä oloa, kortin peluuta, trivialia, ulkoilua ja saunomista. Ehkä myös lukemista ja tietysti päikkärit. On niin mahtavaa ottaa täällä pienet päiväunet ulkoilun jälkeen ennen saunomista ja illan ruokailua. Tämä on mulle parasta terapiaa.  Neljän päivän irtiotto nollaa taas hiukan mieltä ja kroppaa. Ihanaa loppuviikkoa teille kaikille, jotka tämän jaksoitte lukea loppuun💗

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Heippa! Minä kuljen joka viikko mukana, ja olen lähettänyt energiaa universumia universaaleja kanavia pitkin 😄
Minusta on hienoa, että olet päivittänyt tänne tilanteita ja fiiliksiä silloinkin, kun on ollu matalapainetta. Minusta se kertoo paljon siitä, miten olet oppinut sietämään ja hyväksymään elämän kuoppia ja katvealueita. Hetkessä eläminen, ja niin paljon kuin mahdollista on, itselle hyvää tekevien valintojen tekemistä elämässä. Ajattele miten hienoa, että 5 kg on lähtenyt vaikka vuotta on kulunut vasta vajaa neljännes!!??!!! Nyt olet tehnyt hyvää työtä siinä, että lukema - 5kg oleentuisi ja tasoittuisi osaksi sinua. Jos vaikka tämän kuluvan vuoden aikana saat jossain hyvässä elämänvaiheessa rutistettua toiset - 5kg ja pidettyä sen pois, niin se on - 10kg/vuosi, ja, se on tosi hieno saavutus!!! Ja suurin saavutus varmasti, lukemista viis, on niiden itselle hyvää tekevien valintojen tekeminen elämässä. Hetken hyväksyminen sellaisena kuin se eteen tulee, ja siitä irti päästäminen, uusille hetkille tilaa tekeminen, niiden uteliaisuudella tervetulleeksi toivottaminen, joka hetki irti päästäminen, ja tunteiden raikastaminen. Me ollaan täällä maan päällä vain pieni hetki, pieni silmänräpäyksenomainen hetki. Kun tästä perspektiivistä katselee, se maailman suurinkin suru on aika pieni. Mukavaa päivää 😘
Ps. Tuo saarireissu on juuri sitä hienoa oman kehon ja mielen kanssa yhteydessä elämistä parhaimmillaan. Kaikki tekeminen vaatii keholta suorituksen, joka tulee luonnostaan samalla omaa oloa ja mieltä kuunnellen, sillä teholla ja voimalla mitä sillä hetkellä käytettävissä on. Sitä samaa arjessa liikkumiseen 👍

Itseäni etsimässä
Liittynyt21.10.2016
2/2 | 

Hei sinä ihana vierailija, kiitos ihanasta kirjoituksestasi ❣. Tuntuu tosi ihanalle, että joku kannustaa ja seuraa tätä matkaani innolla. Mun alku oli hieno, sitten tuli pientä vastoinkäymistä ja siinä kohtaa koeteltiin voimia, mutta juuri nämä tilanteet antavat uskoa siihen, että matka on alussa ja lopussa kiitos seisoo. Etenen sillä tahdilla, mikä on minulle hyvä ja mahdollinen. Uskon, että alan taas päästä rytmiin ja yritän päivitellä enemmän tuntoja tännekin. Ihanaa viikon jatkoa sinulle🤗

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen 57-vuotias, nainen, vaimo, äiti , mummi, matte. Elämässäni on monta roolia. Nautin kesästä , mökkeilystä, lapsista ja lapsenlapsistani, eläimistä etenkin koirista. Kokkaan, sisustan, rakastan ja huolehdin.  Tarinoin täällä elämästäni iloineen ja suruineen.  Elämäntaparemontti alkoi 1.1.2019, fitforsixty teemalla. Tavoitteellisesti, mutta ilman paineita. Tervetuloa mukaan!

Hae blogista

Blogiarkisto