Kun olin kuusi vuotias, perheeseeni tuli ensimmäinen koira. Kääpiövillakoira Ditte eli perheen lemmikkinä 13 vuotta ja luopuminen oli tosi traagista. Muistan tuon päivän edelleen hyvin. Palasin kesätöistä kotiin, eivätkä vanhempani olleet etukäteen kertoneet, että pienen ihanan koiramme aika oli tuleva päätökseen juuri sinä päivänä. Sen jaloissa oli polvissa nivelrikkoa ja nouseminen oli jo vaikeaa ja ihmisenhän se vaikea päätös on siinä sitten tehtävä, päästettävä toinen tuskistaan. Kotiin tultuani ei tämä hännänheiluttaja tullut enää minua vastaan ja muistan olleeni paniikissa tilanteesta. No selvisin hengissä, mutta koville se otti. Sen jälkeen omaan talouteeni tuli koira vasta siinä kohtaa,  kun kuopus oli neljä vuotias. Nykyinen kuvassa oleva koira on oikeastaan poikamme. Tämä ihana voimapesä tuli hänelle kohta kahdeksan vuotta sitten, kun pojan elämäntilanne oli hiukan toiveita herättävä ja ajattelimme koiran tuovan kaivattua seuraa hänelle sekä rytmiä päiviin.  Kaikista ongelmistaan huolimatta hän on hoitanut koiransa hyvin, mutta on tämä ihanuus viettänyt paljon myös aikaa meidän kanssa sekä kotonamme että mökkisaaressa. Tänään olisi ollut salipäivä. Sain kuitenkin eläinlääkäriltä viestiä lauantaisen käynnin johdosta ja huonoja uutisia parista patista koiran ihossa, jotka todettiin pahanlaatuisiksi. Pattien ei pitäisi olla kaikista aggressiivisinta laatua, mutta syöpää kuitenkin . Edessä on poistoleikkaus pikimmiten ja tätä täytyi tänään nyt sulatella. Nämä tilanteet ovat niitä, joita eniten pelkään tässä elämäntapamuutoksen keskellä. Tänään jäi salikäynti väliin.  Ruokailu on kuitenkin mennyt ohjelman mukaan. Tämä karvakuono otti minut vastaan yhtä iloisesti vouhottaen kuten aina, ja kyllä itku on ollut tänään herkässä. Kuten olenkin jo kertonut, olen erittäin taitava maalaamaan tummia pilviä taivaalle pienimmästäkin. Nyt äkkiä rakas lemmikki asianmukaiseen hoitoon ja hellien hoivataan hänet kuntoon. Pakko luottaa siihen, että vielä eivät ole yhteiset lenkit tehtyinä, sienipolut koluttuina ja pallon heitot heitettyinä. En ole siihen valmis.  Tätä toivon todella. Koiran sairastuminen on myös muutenkin vaikeassa tulanteessa olevalle pojalleni ihan hirveän iso asia. Perjantaina treenaan sitten PT:n kanssa tiukasti ja salillle suuntaan myös lauantaina ennen saunaa. Tänään oli kuitenkin pakko luovuttaa ja tulla suoraan kotiin😪. 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Helianita
1/2 | 

Hei, voi onpa kurjaa, mutta kuten sanot hoitoon ja katsotaan tilannetta sitten uudemman kerran. Ymmärrän, ettei sali tullut nytmieleen äläkä ainakaan huonoa omaatuntoa siitä kanna. Salipäivä tulee eikähän me fiksut naiset siihen kaaduta, jos joku harjoitus jää väliin tai herkku suuhun napsahtaa. Me nousemme taas uudestaan ja taas uudestaan. Se on hyvä, että asia on mielessä ja skarpataan kun sen aika on. Nyt on aika tassuterapeutin. Haleja sulle ja rapsuja karvakuonolle. Ne ovat niitä parhaita!!! Tsemppaan täältä sähköisen välineen välityksellä ja kuten jo huomasit otan myös osaa kampanjaan kevyemmän elon puolesta.

Itseäni etsimässä
Liittynyt21.10.2016
2/2 | 

hei Helianita, kiitos sinulle kannustuksestasi<3. Näin me naiset tehdään, kaadutaan ja noustaan ylös ja mennään eteenpäin. Olen ollut oman elämäni pahin kriitikko pitkään ja yritän opetella tässä elämäntapamuutoksen myötä myös sitä itseni hyväksymistä, kaikkine virheineni. Olla rehellinen ennen kaikkea itselleni. Tämä oli tällaineni ikävä uutinen tähän alkumetreille, mutta uskon tänään, että tämä meidän ihana karvakuono vielä tästä koettelemuksesta selviää. Kiitos haleista ja haleja takaisin:) Mennään yhdessä eteenpäin ja kevennetään elämää juurikin kunkin elämäntilanteen sallimissa puitteissa. Minun matkani on pitkä ja olen vasta ihan alussa. Tämä on toivottavasti loppuelämäni viimeinen muutos ruokavalion ja liikunnan suhteen ja se muodostuu vähitellen elämäntavaksi. Aikaisemmat yritykset ovat kaatuneet siihen, että olen ollut itselleni liian ankara. Vaikeassa elämäntilanteessa odottanut ihmeitä ja asettanut itselleni liian suuria tavotteita. Kuten aina, pettymys on entistä isompi, kun se tavoite ei tule saavutetuksi ja siitä soimaa itseään pitkään. Ihanaa perjantaita!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen 57-vuotias, nainen, vaimo, äiti , mummi, matte. Elämässäni on monta roolia. Nautin kesästä , mökkeilystä, lapsista ja lapsenlapsistani, eläimistä etenkin koirista. Kokkaan, sisustan, rakastan ja huolehdin.  Tarinoin täällä elämästäni iloineen ja suruineen.  Elämäntaparemontti alkoi 1.1.2019, fitforsixty teemalla. Tavoitteellisesti, mutta ilman paineita. Tervetuloa mukaan!

Hae blogista

Blogiarkisto