Edellinen viikko oli haasteita täynnä. Olen vähän niistä täällä avautunutkin. On ollut huolta ja murhetta, mutta kertaakaan en ole onneksi sortunut mässäilemään tai lyönyt ihan lekkeriksi tätä uutta elämäntapaa. Liikunnat viime viikolta hiukan siirtyivät....eivät peruuntuneet, mutta en ota siitä nyt paineita.Ehdottomuus ja itseni ruoskiminen ei kuulu  tähän muutokseen.  Eilen suuntasin taas salille töistä suoraan. Jo maanantaina kassi oli mukana, mutta yllättäen tuli muita juttuja alkuiltaan, niin en päässytkään hikoilemaan. Asiat joskus vaan menevät niin. Olen toki päättänyt sen, että oma aikani urheiluun on nyt prioriteetilla yksi, mutta tunnistan ne tilanteet, joissa joudun tästä hiukan lipsumaan. Eilen oli sellainen tilanne. Kun poikani tarvitsee ja pyytää apuani, silloin menen enkä mieti pitäiskö vai ei. Ainakin niissä tilanteissa, jossa näen olevan jotain järkeä ja koen asioiden edistyvän oikeaan suuntaan. Toki tämä sama priorisointi pätee tyttäriini ja heidän tilanteisiin esimerkiksi. lasten hoitoavun tms. kanssa. Tulipalotilanteissa olen aina käytettävissä.

Salipäivä, toiminnallinen treeni. Tämän treenin jo avasinkin täällä viime viikolla, mitä silloin siellä salilla puuhailen. Eri liikkeitä kymmenkunta kiertoharjoitteluna. Kolme sarjaa, jotka kukin kestävät 45 sekuntista minuuttiin. Lankutus, tuo ihana vatsalihasten kiduttaja. Sain oltua hyvässä asennossa kaksi minuuttia, jihuu, mun ennätys.  Muutenkin jäi hyvä fiilis ja tein täysillä kaiken, mitä ohjelmaan kuuluu. Pieni takapakki kyllä tuli, etureiden jonkin sortin lihasrevähdys. Askelkyykyssä se vain paukahti. Sain onneksi siihen heti kylmäpakkauksen ja pystyin vielä hetken jatkamaan treeniä. Toki se nyt vähän vaivaa, mutta teen sitten liikuntaa tämän ongelman huomioiden. Se ei ole syy nyt jättää liikuntaa pois, ehkä pieni hidaste.  Vaikka salitreenit ovat nyt alkaneet, ja tässä lähti jo viides viikko käyntiin niiden osalta, on minulla vielä petrattavaa tuossa muussa liikunnassa. Aerobinen harjoittelu olisi tervetullutta. Uintia olen miettinyt koiran kanssa lenkkeilyn lisäksi, mutta vielä en ole saanut itseäni sinne hallille, vaikka rakastan uimista.  Koiralenkitkin ovat olleet aiottua lyhyempiä, kun lunta on tullut ovista ja ikkunoista. Auraamattomat tiet eivät oikein houkuttele, vaikka kaikki ulkoilu onkin mahdollista oikealla pukeutumisella.  Lumi tietenkin tuo tuon lisähaasteen ja kuluttaa enemmän kaloreita, positiivista ajattelua:)  En kuitenkaan rakasta talvea, olen ehdottomasti kesäihminen. Minun puolestani talvet voisivat olla  lumettomia. Suunnittelin jo tuossa, että kun Helsingin Uimastadion toukokuussa avaa ovensa, yritän mennä sinne aamu-uinneille ainakin parina päivänä viikossa ennen töihin menoa. Miten ihana päivän aloitus se olisikaan. Olen vaihtanut työtehtäviä yrityksen sisällä vuoden vaihteessa ja uusi tekeminen mahdollistaa myös kauan kaipaamani etäpäivät ja liukuvan työajan. Maaliskuun alusta pystyn aloittamaan niiden tekemisen, niin se helpottaa myös suunnittelua ja antaa omaa aikaa ja joustoa tärkeämmille jutuille. No työkin on tärkeää, mutta mun elämässä kyllä melkein kaikki muu menee edelle. Jos se tuntuva lottovoitto osuisi kohdalle, en epäröisi jäädä vapaaherrattareksi ja keksisin kyllä itselleni muuta tekemistä. 

Saan itseni kiinni edelleen siitä, että odotan painoni putoavan nopeammin. Tarkkailen oloani ja olemustani ja saan käyttää kaiken tahdonlujuuteni siihen, etten hyppää sinne puntarille joka päivä. En ole käynyt kuin pari kertaa tämän alun aikana ja melko hitaasti se paino sieltä putoaa. Suunta on onneksi kuitenkin oikea. Kun tiedän, että en ole lipsunut ruokailuissa ja liikuntaakin on ollut kuitenkin ihan kivasti, ei voi lopputulos olla muuta kuin laskujohteinen. Siis mitä hittoa, minullahan ei ole aikataulua tälle muutokselle. Ja kyllä, tunnen oloni myös hiukan kevyemmäksi ja paremmin voivaksi.   Viikonloppuna tosin en ihan pysynyt ruokarytmissä, mikä sekin olisi tosi tärkää. Lauantaina olin lapsenlapseni hoitomummina ensimmäisen kerran yön yli ja kaikenlaista tekemistä hänen kanssaan oli niin kivasti, etten muistanut ruokailla oikeisiin aikoihin enkä ihan riittävästi. . Illalla kyllä palkitsin itseni raakasuklaapatukalla , jonka tyttäreni oli minulle sinne hankkinut ja katselin Suomi Lovea.  Ihanaa, kun tyttäretkin ajattellevat äidin hyvinvointia:). Suklaa ei ole nyt minulla sellainen herkku, jota itse ostaisin, koska siitä haluan melko lailla irti. Toki tunnistan, että niinkin voi käydä, että jos kieltäytyy kokonaan, jossain kohtaa iskee se vanha himo ja vetäisen kokonaisen levyllisen. Joku sanoo, että siitä tulee paha olo, ei minulle vaan. Ehkä olisi paras sallia sitäkin itselleen silloin tällöin pieni patukka. Edelleen olen kuunnellut Anna Perhoa, kuukausi on menty siellä superstartilla Instassa, on ollut mielenkiintoinen ja opettavainen pläjäys. Kiitos Anna!

Ruokavalio on mennyt aika suppealla sektorilla, syön samoja ruokia viikosta toiseen. Pitää hiukan alkaa laajentaa, ettei pääse kyllästymään. Pesin tuossa alkukuusta uunin luukun  lasien välistä ja irrotin sen, eikä se mokoma enää mene paikoilleen. Sarana sanoi sopimuksen irti ja huoltomies tulee torstaina sen katsomaan. Kiva lasku varmaan siitäkin taas tulossa. Vähän yli vuoden vanha uuni. Pitääkin tarkistaa, menisikö takuuseen? Sitten voi tehdä taas uunissakin ruokia, nyt on kaikki pitänyt pari viikkoa paistella pannulla.

Kaikenkaikkiaan homma etenee hyvällä fiiliksellä ja suunnilleen suunnitelmien mukaan. Siitä olen tosi iloinen. Tässä taas vähän kuulumisia, palaillaan taas. Ihanaa viikon jatkoa! Ole itsellesi armollinen!

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen 57-vuotias, nainen, vaimo, äiti , mummi, matte. Elämässäni on monta roolia. Nautin kesästä , mökkeilystä, lapsista ja lapsenlapsistani, eläimistä etenkin koirista. Kokkaan, sisustan, rakastan ja huolehdin.  Tarinoin täällä elämästäni iloineen ja suruineen.  Elämäntaparemontti alkoi 1.1.2019, fitforsixty teemalla. Tavoitteellisesti, mutta ilman paineita. Tervetuloa mukaan!

Hae blogista

Blogiarkisto