Kirjoitukset avainsanalla stressi

Melkein kaikella on vastapainonsa: liikunnalla lepo, työllä vapaa- aika, yöllä päivä ja se mitä ei aina muista: oma mieli ja sen tasapaino. Itse olen sellainen yliaktiivinen varsinkin  silloin, kun on paljon tekemistä ja pohdittavaa. 

Vaikkakin tuo liikunta puolittaa sitä stressiä, niin silti usein huomaan katsovani silmät hehkulamppuina keskellä yötä kattoa, muiden nukkuessa. Näin oli myös viime yö. Pitäisi- sana on kovasti pinnalla: pitäisi kasvimaa laittaa, pitäisi kukat laittaa, pitäisi terassit fixata, pitäisi niin montaa asiaa ja loppujen lopuksi sitten istun kahvimuki kädessä keinulla ja katson niitä tekemättömiä töitä. Ei vaan saa enää aikaiseksi yhtään mitään ja olo on sen mukainen. Turhautunut, täynnä itsekritiikkiä ja ainakin itselläni lohtusyömisen läheisyys on tosiasia. 

 

 

Samalla myös stressin vaikutus syvenee: kortisolia tulee eikä se pitkittyneessä stressissä meinaa niin helposti hävitäkkään, kun oma kroppa on sellaisessa taistele tai pakene- tilassa kutakuinkin kokoajan. Siitä sitten seurauksena väsyneemmän näköinen, pientä turvotusta nesteen takia ja ainahan nuihin liittyy riski matala- asteisesta tulehduksesta.  Tuo pirulainen on taas yhteydessä niin moneen negatiiviseen asiaan: ennenaikaista ikääntymistä, sysäys sydän- ja verisuonitaudeille, dementialle, aivoinfarktille ja vaikka mille. Pähkinänkuoressa kehossa siis syntyy liikaa vapaita radikaaleja, ja nämä yhdisteet häiritsevät solujen toimintaa ja aiheuttavat tulehdusta. Pirksatin häiriköt! 

 

Mitä sitten voisi tehdä?

 

Muutamia asioita voisi ainakin kokeilla, itselläni nämä toimivat. 

  • Elintavat. Niin tylsältä kun se kuulostaakin niin ovat kuitenkin suuressa osassa meidän hyvinvointiamme. Liikunta vaikka pienissäkin erissä. 
  • Ruokavalio on myös sellainen kuulostaa tylsältä ja nalkuttamiselta- mutta toimivalta jutulta. Aika perus, hedelmiä, vähemmän sokeria, vähemmän kofeniinia jos muutoinkin käy kierroksilla ja ateriarytmi.
  • Yksi asia, joka on ehken itselleni sellainen sekä helpoin että auttavin asia: rentoutuminen. 

 

Mitäs kun ei pysty rentoutumaan? Tai kärsii samasta kuin minä, ei vaan se ajatus pysähdy vaikka miten päin yrittäisi kiinnittää huomionsa siihen hengitykseen? 

Itse "hain" apua omasta luuristani. Olen kokeillut montaa appsia Play- kaupasta androidille ja voin vakuuttaa, että parissa sovelluksessa pääsi hihityskin. Joten ei ne kaikki ole niin...tasokkaita tahi vielä vähemmän auttavia. 

 

Kaksi sovellusta on, ainakin omasta mielestäni, yli muiden: Darren Marks jolla on Lontoossa oma vastaanottonsa hypnoterapian tiimoilta ja kokemusta vaikka kuinka paljon asiasta. On hänellä kaikenlaista palkintoakin asiasta ja pakko myöntää: toimivat sovellukset. 

 

Toinen on uudempi löytö: Calm joka oli toimittajien suosittelema androidin Play- kaupassa. 

 

Molemissa on hyvät puolensa ja käytän oikeastaan vähän tarpeesta riippuen. Darren on itselleni sellainen tuttu ja turvallinen, hänellä on sovelluksia moneen lähtöön: ahdistukseen, liikuntaan, stressiin, rentoutumiseen, nukkumiseen painon hallintaan ja vaikka mihin. Osa on maksullisia ja muistaakseni laittamalla hakusanana playssä Darren Marks löytyy myös pari ilmaista sovellusta. On myös Iphoneen, en tiedä sen puolen kaupasta miten toimii mutta lukee erikseen että on siellä myös. 

 

Tuo Calm on tosi mielenkiintoinen uutuus. Olen sitä nyt muutaman hetken käyttänyt ja pintaa vasta raaputellut, mutta aikas toimiva sovellus sekin! Siellä on monipuolinen valikoima kaikenlaista ja itse ostin sellaisen lisenssin mutta oli myös pari ilmaista sovellusta joilla pääsee alkuun. Siellä oli myös sellainen paniikkinappula, kun stressi iskee niin 3min pikarentoutus! Aika hyvä idea! Toinen, mitä olen kahtena iltana koklannut (en viimeyönä ja valvoin, plaah) on yösadut. Kyllä, bedtime stories! Kuulostaa tosi hullulta ja lapselliseltakin kenties, mutta toimii! Ostin oikein bluetooth- kuulokkeet tätä varten, kun mieheni ei oikein innostunut tuosta. Ihme homma...hän kuuntelee vaan hirven kutsuhuutoja ja opettelee niitä. Maksunsa kullakin? 

 

 

Käytännössä siis siellä on valinnan varaa ja kaikki sadut ovat englanniksi, Hyvin helppokuuloista ja perus- englantia eli ei tarvitse olla kielten mestari ymmärtääkseen niitä. Toisaalta, sekin jo rentouttaa kun joku puhuu rauhallisesti jotain taustalla, menee huomio niistä omista ajatuksista pois. Sehän siinä on kuitenkin se tarkoitus, rentoutumisen ohella. 

 

Kuuntelen nuita välillä kesken päivän, kun tuntuu että nyt lähtee ajatukset lapasesta. Tänään kuuntelin yhtä sovellusta ja heräsin parin tunnn kauneus unien jälkeen. :) Olo oli aika muikea, kun vähän sai rauhaa ja rentoutusta näin helposti. 

Itse olen saanut hirmusti apua näistä pikku vinkeistä, ja mahtavaa, jos joku pystyy ilman kaikenlaisia appsejä tähän rentoutumiseen ja mielenhallintaan! Itse olen vaan sellainen, joka rentoutuu parhaiten toisen ohjauksessa, muutoin seajatus alkaa harhailemaan liikaa. 

 

Onko siellä vaikeuksia rentoutua ja nukkua? Mitä olette tehneet silloin?

 

Nyt ihan mielettömän hyvää päivää kaikille!

 

xoxo

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

*Jos elämä tarjoilee sitruunoita, lisää sokeria ja tee mehua.*

Joskus sitten taas ne pirun sitruunat tarvitsee vaan imeä ja naama rytyssä jatkaa matkaa. Näin on täälläkin. Eilen imin sellaiset varmaan 5kpl sitruunoita elämän heittämiltä kapuloilta ja illalla ryppyrasvaa sen verran, että pahin naamakurttu suoristuisi. 

 

Horoskoopiltani, jos sellaisiin uskoo, olen Kaksonen. Itseasiassa, kun olen googletellut horoskooppeja, niin ei nyt ihan metsään aina mene!

Tämä on niin ihana ja osuu nappiin!

 Pohojolaane horoskooppi: 

Pahapari (22.5.-21.6.)
Sinoot sellaanen, joka ei taharo millänsäkkään antaa periks, vaan aina taharot pitää pääs. Koita ny lopettaa tuallaane tyhyjänpäivääne nuhuraaminen ja ota ittiäs niskasta kii, eihän sua tuallaasena kukaan kattele. Josset lopeta häjyylyjäs toukokuuhu mennes, isköö rometiisi takuulla kesäkuulla. 

 

Aika hyvin tämä pitää paikkansa, on se villimpi puoli ja sitten sellainen erakko, omaa aikaa tarvitseva puoli. Sama pätee tuossa stressinpurussa. EIlen, kun kotia tulin tuolta sitruuna- matkalta eli meillä oli rankka hoitokokous, niin jonkinlainen nollaus oli tarpeen. Itselläni on sen verran aktiiviset aivot, että ylikäyvät vielä yölläkin, jollen jotenkin edes yritä maadoittaa niitä. Ja tuo täysikuu ei auta pätkääkään. Eikä menkkojen alku, tahi levottomat jalat! Mielenkiintoita uniseuraa siis täällä!:D 

Laitoin puhelinta laturiin, ja huokaisin, että josko olisi vaan nuin helppoa itsekkin latautua. Laturi kiinni ja muutama hetki siinä, ah! Vaan ei. Itse tarvii keksiä ne keinot, jotka sopivat itselleen. 

 

Elämän varrella on muutama hommeli tarttunut hihaan. Yksi on tuo treenaaminen. Isoilla painoilla ja piippuun. Mutta se ei aina toimi. Kroppa toki väsyy, mutta jos mieli on oikein aktiivinen niin ei riitä väsyttämään sitä. 

 

Siihen olen huomannut muutaman helpon kotikonstin, joita käytän tarpeen tullen. Tietty, kun käyttäisi säännöllisesti niin ei välttämättä kävisi niin kierroksilla? Mutta en ole niin fiksu itseni kanssa.

Joten ensimmäinen vinkkini: 

                                                                       

Jon Kabat-Zinn ja kirja olet jo perillä. 

Tietoisesta läsnäolosta ja mesitaatiosta kertova kirja, jossa ihan mielettömän hyvät esimerkit. Ei mitään koodikieltä tahi vaikeasti ymmärrettäviä juttuja, vaan ajatuksia joita voi soveltaa ihan missä vain. Itselleni tämä kirja on sellainen tuki ja turva, löysin sen silloin kun paniikihäiriöni oli luokkaa elämää helvetissä. 

Tämän kirjan kanssa opettelin ensimmäisiä todellisia rentoutumisia ja nykyäänkin, kun puristaa niin kirja käteen ota. 

Suosittelen todella paljon! 

Tuossa linkki adlibrikseen, jos kiinostuit: Olet jo perillä- kirja 

 

Toinen vinkki.

Play- kaupasta puhelimeen ladattavat rentoudu- appsit. En osaa sanoa, onko Iphonessa muuten samat, kun itselläni tuo android. Mutta itse tykkään sellaisesta sovelluksesta kuin Darren Marks Hypnosis. Hänellä on siellä muutamakin sovellus, ja muistaakseni se ihan perus rentoutus on ilmainen. Joitakin maksullisiakin on, ja olen niistä tykännyt. Kesto on noin 10-15min ja itselleni ainakin tuo toimii. Olo on rento ja sellainen selkeämpi jälkeenpäin. 

 

Kolmas vinkki on Yogaia. Varsinkin Yin- yoga. 

Yogaia on muutenkin ihana: joogaa juuri missä haluat. Nettipalvelu, online tahi tallenteet. 

https://fi.yogaia.com/

On maksullinen mutta löytyy myös jonkin verran ilmaisia tallenteita joita voi koklailla. Siellä on sellaisena myös pitkä, 70min Yin- jooga ja voin sanoa, että tuo hidas ja rauhoittava, lantionseutua ja alaselkää avaava tunti toimii. Kaikista tunneista itselleni ihanimpia ovat muutenkin nuo rentouttavat ja palauttavat, kun fyysinen rasitus tapahtuu sekä lenkkipolulla että rautojen parissa.

 

Neljäs vinkki:

Musiikki. 

 

Tyylilaji riippuu ihan siitä että ketuttaako vai masentaako. Jos ketuttaa niin aika pitkälti se on sitten kasariheviä.

Jos muuten niin aivan laidasta laitaan: Princestä...ok, voi olla että jopa Britney Spearsiin. Mutta lujaa, kuulokkeilla. :)

Itselleni musiikki on muutenkin tärkeää, joskus tanssin ammatikseni ja kotoonta tuli kaikenlaisten muusikoiden viihtyessä meidän olkkarissa imettyä vaikutteita. Äitini oli aikoinaan kilpatanssija vuonna kivi ja kenkä, isäni soitti kitaraa ja lauloi. Hahaa, meillä oli oma bändi? :D ei sentään, oli "noloo" kun bileetkin odotti jo toisaalla. Oi aikoja. 

 

Sitten se, mikä tietty on isoin juttu. Perhe. Ja meitin ötökät. Otin eilen koiruudet hihnan päähän ja seniori pikkulenkille, kun ei enempiä jaksa ja tyttö pitkälle lenkille. 

Meillä on se ihanaa täällä, että aamuisin ei tarvitse kun avata ovi ja päästää koirat ja yksi kpl kissoja haluaa ulos. Puolet tontista, 1500 neliötä on aidattu ja on tilaa mennä. Saavat olla vapaana ja rauhassa vahtia nurkkia. Tottakai lenkitän heitiä myös, mutta pakkohan tuo on myötää, että aamulla se oven avaus on maailman helpointa. Ja kun huikkaa ovelta että syömään niin kintut vilkkuu ääntä kohden ja taas lauma kasassa. 

 

Vilma- tyttö. 

Siitä tulikin mieleeni, että tänään mennään katsomaan meidän uutta tulokasta! Iik ja ihanaa! Hän tulloo kotiin ensikuun alussa ja on nimeltään Väinö.

 

Voi apua. Sutinaa, opetetelua ja hmm...kengät piiloon. Vaan ihanaa tulee olemaan ja nuo vanhemmat koiruudet kyllä auttavat talon tapoihin tottumisessa. En ole nyt ihan varma, luokittelenko tuon siihen rentoudu- osioon. :)

 

Mutta nämä ovat niitä minun vinkkejäni. 

Jos itselläsi sattuu olemaan hyviä vinkkejä niin mieluusti otetaan vastaan!

 

Ainiin, levyllinen valkoista suklaatakin terapeuttisessa mielessä meni levyllinen. Joku voisi sanoa, ettei se terveellisin vaihtoehto mutta ainakin ihan pirun hyvän makuinen!

 

Ihanaa päivää sinne!

 

xoxo

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Täällä kirjuuttelee nainen 47vee, jonka aamu lähtee käyntii vain ja ainoastaan kahvin voimalla.

Kahvin jälkeen keskityn perheeseen, elämään, koiriin ja kissoihin, hyvinvointiin sekä kauneuteen. Koko elämä ja sen valinnat ovat yhteydessä toisiinsa, ja tätäkautta taasen yhteydessä hyvinvointiimme joten pohdinkin näitä valintojani täällä. 

Haluan olla paras versio itsestäni ja varsinkin, kun se biologinen ikä (ei mielen ikä) on mitä on, niin omilla valinnoillani haluan varmistaa oman itseni hyvinvoinnin kokonaisuudessaan. 

Tavoitteenani on olla viisikymppisenä timanttisessa kunnossa! Sekä henkisesti mutta myös fyysisesti. 

xoxo

Yhteydenotot: maarit.uittamo1@gmail.com

 

Ps. Maallikkona matkustan itsekin näissä asioissa, eli aina kandee miettiä ne omat voimavarat ja tarkistaa ammattilaiselta!

Nämä ovat omia havaintojani ja oman valmentajani rakentamia asioita minun kunnon mukaan.

Blogiarkisto

Kategoriat