Kirjoitukset avainsanalla treenit

Kolme vuotta takaperin en voinut sietää peilikuvaani. Vaikkakin mediaan alkoi ilmestymään #bodypositive- kampanjaa, joka on ihan älyttömän hyvä homma, paras olisi kun sitä ei edes tarvitsisi ollenkaan. Itselläni on ajatuksena että asenteena: olet kaunis juuri noin, jos itse tunnet niin- kalliissa hepenissä tahi jätesäkki vaatteena. Kokosi on aivan sama, olet ihana ihminen. 

Itselleni en noin puhunut. Tässä vaiheessa otin oikeuden olla tyytymätön itseeni, sillä en tuntenut itseäni itsekseni nahoissani. 

Painoa oli tullut alkuun ihan vaan pikkuhiljaa napostelemalla, mutta suurin rysäys tuli, kun teloin nilkkani ja puoli vuotta aika pitkälti ilman liikuntaa. Siihen tuli "harrastettua" sitten tunnesyömistä, ja pettyneenä omaan itseeni söin sitten vähän lisää. 

 

Eräänä talvisena iltana kokeilin taasen erllaisia vaatteita (ah, rakastan niitä pirulaisia!) ja katoin peiliin: tuo en ole minä. Tuo on jokin versio minusta ja haluan siitä eroon. Löysin jopa kuvat, joita otin juuri ennen "kilahtamista" itselleni. 

 

 

Eipä tuo ilme kasvoillani kovin tyytyväinen ole. Sisältäni olin toki sama ihminen samoine tunteineni, mutta en voinut sietää tuota kuvatusta. Itse asiassa olin vältellyt peilejä jo jonkin aikaa ja ostellut vaatteita tyyliin: hyvä jos mahtuu, perfect. Nyt, kun katson tuota naista niin eihän tuo ruma ole. Vaikkakin kiloja on paljon enemmän kun olin tottunut niin laittamalla ja kantamalla itseni kauniisti ihan ok. Mutta se näkyy, kun ei ole tyytyväinen itseensä. 

 

Katselin vanhoja mallikuviani ja ajattelin, etten ikinä pääse edes sinnepäin oleviin mittoihin. EN ikinä. Jotenkin mielessäni ajattelin, että ikä yms pistävät jo vastaan ja ja seli seli....

 

Noiden kuvien ottamisen jälkeen suutuin tilanteeseeni ja valituksiini. Omaan itseeni ja masennukseen. Parasta, mitä voin tehdä itselleni välillä, on suuttua kunnolla! Sen voimalla sain kuntoutumisen aikoinaan alkuun pahasta paniikkihäiriöstä, sen kiemuroista ja nousin voittajaksi jopa niin, että lääkärit pitivät sitä suoraan sanottuna ihmeenä.Samalla tavalla lopetin tupakan 20v sitten, poltettuani 23vuotta ja kaksi askia päivässä. Suuttuminen on mun tie voittoon!

Nappasin käsiini Pro Body- lehden, jossa olin nähnyt erään valmentajan mainoksen. Laitoin sähköpostia ja pelkäsin kuollakseni, notta nauraahan tuo minut pihalle tästä ideasta! Hän kun on todella ammattilanen sekä valmentajana että itsekkin kilpaillut pitkään. 

Naurua ei tullut. Ymmärrystä sitäkin enemmän.

Muutama sähköposti tuli vaihdettua, varmistettiin että en ole ihan ummikko salilla tahi liikunnassa muutenkaan. Tuo siksi, että suoritin kotona liikunnan, välimatkojen takia. 

 

Pahin hetki tuli, kun piti laittaa aloituskuva hänelle. Bikini tms yllä ja apua. En ollut oikein oman miehenikään seurassa kehdannut vähissä vaatteissa hengailla pitkään aikaan ja nyt pitäisi kuvia kropastani henkilölle, joka työskentelee fitness- piireissä ja on itsekkin täysin tikissä? APUA. Tuossakin muuten menin metsään ihan täysin. Eipä nuo ihmiset olekkaan niin pahoja kun olin kuvitellut. Oman pääni sisällä olin jo valmiiksi kuvitellut kaikki niin negatiivisena ja mollannut itseni maan rakoon. 

 

Ei muuta kun bikinit päälle ja räps, äkkiä koneelle ja enter, etten alkaisi perääntymään koko hommasta. Mutta sen sanon, että kaiken henkisen kapasiteetin vei tuo yksi hetki, kun painoin enteriä. Ja todella pelkäsin palautetta. 

 

Päättäväinen, pelokas ja ehken asteen toiveikas. Siinähän tuo pyöri, 90kg nurkilla paino. Ja pituutta kun on valtavat 161cm niin tuntuihan tuo. Myös iso pelko liittyi sukuperimäämme. Isän puolelta suurin osa on mennyt massiiviseen sydäninfartiin, isä mukaanlukien, joten en voisi kuin voittaa tässä prokkiksessa. Lisävuosia, helpompaa liikkumista, kivempaa oloa omissa nahoissaan.

 

Siitä se alkoi, tämä projekti. Pelkäsin, että mahtaako olla niinkuin superdietti, jota koklasin pari kuukautta. Ihan hirmu rajoitettua ja aika pienillä kaloreilla nopeaa laihduttamista. Onneksi ei. Järkevällä pohjalla mentiin, pikkuhiljaa ja kunnon ruoalla. Treeniohjeet ja aerobinen, kerran viikkoon palaute ja paino. Alkuun kroppa kiukutteli ja taisin olla täynnä kortisolia mutta kun vauhtiin pääsi niin avot! Kilot alkoivat sulamaan hyvin ja työkin näkymään kropassa. 

 

Tuossa sellaisen puolen vuoden rasvanpolton seuraus. Ehken vähän enemmänkin aikaa välissä. 

 

Ideana tosiaan oli pelkkä rasvanpoltto, vaikkakin kinusin lihaksia ja painonnostoa. Mutta kun tuo aineenvaihdunta hidastuu tietyssä iässä ja tuosta massasta ei järkevästi olisi millään saanut lihaksia aikaiseksi niin asia kerrallaan. 

 

Nyt? Ensi kuussa tulee se kolme vuotta täyteen valmennuksessa ja voin sanoa, että hommia olen tehnyt! Pääsimme kääntämään homman vihdoinkin tuohon lihas-, ja painonnostopuoleen ja sillä tiellä olen nyt. Halusin jatkaa valmennusta vielä, kun rakastan sitä fiilistä jolloin lihakseni saavat töitä. Mielellään pidän näin alkuun ammattilaisen siinä apuna, ennenkuin olen siinä määrin valmis, että osaan itsekkin jotain. Enää en treenaa oman painon takia, itseasiassa vaakakin on kaapissa ollut jo jonkin aikaa. Nyt treenaan rakkaudesta lajiin, jota en olisi uskonut, kun aloitin tämän tien. 

 

Olenko muuttunut ihmisenä jotenkin, kun laihduin? EN sen takia. Ei se tehnyt minusta onnellisempaa tahi sisin jotenkin muuttunut. Toki, rakastan taas koklailla omia, välillä älyttömiäkin tyylejääni vaatteiden kanssa ja on paljon helpompi olla, terveydellisesti. Yksi asia muuttui kyllä: pystyn kaikkeen, mihin haluan. Sellaista voimaa luottaa itseensä tuli enemmän. Pystyin ja pystyn. 

 

Voisin sanoa pikemminkin: löysin itseni uudestaan. Sama vanha minä, mutta voimakkaampi. Hmm., ei huono muutos tuo. 

 

Ruokapuoli on niin, että syön kun hevonen ja välillä herkkujakin. Liika rajoittaminen on ainakin itselleni se pahin: varmaan kapinoin! 

 

Ujopiimän saliselfie :D. Vaan nyt tuossa kunnossa ja toivoakseni saan muutaman lisävuoden sekä vähän taas lisää laittaa rautaa seuraavalle viikolle. 

 

Tämän kirjoituksen punainen lanka on se, että usko itseesi. Jos haluat muutosta niin jollei muuta: hae jeesiä. Jos jos olet tyytyväinen niin ihanaa! Hieno homma! Itse en vaan ollut.

Oma elämä on niin arvokas, että jokainen ansaitsee olla sellainen kun haluaa. Itse hain apua, tein töitä ja löysin uuden rakkauden salin muodossa.

Itseasiassa meillä on oma kotisali pihalla sijaitsevassa aitassa. :) Ei ole matkaa kun 10m ja ilmatkaan eivät pidättele minua. Aikaa säästyy, kun ei tarvitse täältä keskeltä metsää suhailla lähimmälle salille, joka taitaa sijaita noin 40km päässä. Siitä sitten toiset 40km takaisin, treenit, ilmat.. voi olla, etten tällä intensiteetillä saisi treenattua ilman tuota ihanaa hikikoppia pihalla. 

 

Ja...joskus kuulen sanottavan notta olet liian vanha tuohon tai tähän. "Kirosana"! Et varmana ole! Ei se ikä määritä sitä, mitä voit tehdä. Tämä on nyt itselleni aiheellinen muistutus, kun oikeasti ei ole enää kun neljä vuotta siihen viisikymppiseen. OMG! Kuulostaa vaan niin hurjalta, ja oudoin homma on se, että kuitenkaan...niin monessa asiassa en tunne itseäni edes tämän ikäiseksi. Niinkuin aiemmin kirjoitin, hengailen jossain välimaastossa ja yritän tottua tähän ikään. Oikeastaan, ryppyihin. Aika myllerrystä ja silti se sisäinen Peter Pan muistuttaa olemassaolostaan! Ollakko ns. aikuinen vai ei? Riippuu asiasta, luulisin. On asioita, jotka on pakko hoitaa aikuismaisesti ja iästä riippumatta tahdikkaasti. Muut ihmiset, talous, koti, perhe..mutta sitten se, missä päästän irti: pukeutuminen ja meikit! Autolla suhailu metsäteitä. Musiikki. Olemalla oma itseni. Rakkaus luontoon ja siellä mylläämiseen mudassa. Ah, noista kirjoittelen lisää myöhemmin, oma juttunsa jo! 

 

Nyt puuron keittoon, toivottelen ihanaa lauantaita kaikille!

 

xoxo

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Täällä kirjuuttelee nainen 47vee, jonka aamu lähtee käyntii vain ja ainoastaan kahvin voimalla.

Kahvin jälkeen keskityn perheeseen, elämään, koiriin ja kissoihin, hyvinvointiin sekä kauneuteen. Koko elämä ja sen valinnat ovat yhteydessä toisiinsa, ja tätäkautta taasen yhteydessä hyvinvointiimme joten pohdinkin näitä valintojani täällä. 

Haluan olla paras versio itsestäni ja varsinkin, kun se biologinen ikä (ei mielen ikä) on mitä on, niin omilla valinnoillani haluan varmistaa oman itseni hyvinvoinnin kokonaisuudessaan. 

Tavoitteenani on olla viisikymppisenä timanttisessa kunnossa! Sekä henkisesti mutta myös fyysisesti. 

xoxo

Yhteydenotot: maarit.uittamo1@gmail.com

 

Ps. Maallikkona matkustan itsekin näissä asioissa, eli aina kandee miettiä ne omat voimavarat ja tarkistaa ammattilaiselta!

Nämä ovat omia havaintojani ja oman valmentajani rakentamia asioita minun kunnon mukaan.

Blogiarkisto

Kategoriat