Syksy on tullut ja energiaa on, vaikka muille jakaa, vai onko?

Kesän aikana tapahtui aivan ihania asioita. Minua kosittiin, sovittiin että ensi kesänä mennään naimisiin (siitä kirjoittelen myöhemmin, sitten kun alkaa hääsuunnittelut) ja lomailtiin yhdessä koko perhe, ainakin neljä viikkoa. Käytiin Pärnussa, Kangasniemellä mökillä ja erilaisissa tapahtumissa.

Nyt kun oikeasti arki on jälleen alkanut, mietin mistä kaikesta saan sitä hyvää energiaa päiviin ja mitkä ovat niitä asioita mistä tulen onnelliseksi. 

Minun onnellisuus lähtee ihan pienesti liikkeelle. Se alkaa hymystä! Olen jo monta vuotta kokeillut hymyn taikaa ja se oikeasti toimii. Hymyilen ihan tuntemattomille vastaantulijoille ja näin ollen välillä saan hymyn takaisin ja toisinaan en. Pienen hetken se toinen on kuitenkin läsnä minulle. Hymyn hetket ovat lyhyitä, katse on aitoa ja jättää hyvän mielen ainakin minulle. Tykkään myös liikunnasta, en niinkään ohjatusta toiminnasta, vaan omalla ajalla suunnitellusta urheilusta. Lenkkeilen ja pyöräilen. En välttämättä joka päivä, mutta ainakin kolme kertaa viikossa. Myös yhdessä tekeminen puolison ja lasten kanssa tekee päivistäni niitä onnellisia. 

Mielestäni joskus on myös hyvä olla sellaisia päiviä, jolloin ei tapahdu mitään erikoista. Tälläisistä päivistä saa energiaa muihin päiviin.Jokainen puuhaa omiaan ja saa olla itsekseen. Lapset tulevat joskus sanomaan, kun on tylsää ja heillä ei ole mitään tekemistä. Mielestäni se on hyvä asia, ettei koko ajan lapsella ole virikettä. Olen sitä mieltä, että lapsi keksii tekemistä eniten juuri silloin, kun on tylsää. He myös osaavat paremmin nauttia siitä kivasta tekemisestä, kun ovat hetken olleet tekemättä mitään. 

Vielä tähän tulevaan syksyyn. Minuun ei vaikuta, onko syksy, talvi, kevät vai kesä. Tykkään jokaisesta vuodenajasta. Syksy tuo mukanaan viileämmän ilman, sen jo huomaa. Täytyy laittaa takki päälle, että tarkenee. Itsestäni tuntuu, että olen pystynyt lataamaan kesän aikana akkuja ja jälleen jaksaa arkea. Olen tällä hetkellä äitiyslomalla, joten työ ei rasita ja nautin kotona olemisesta täysin. Arjessa on kivaa se, että kaikilla on sitä omaa tekemistä, kavereita, harrastuksia ja osataan nauttia perheen yhteisistä pienistä hetkistä eritavalla.

Onni lähtee itsestään ja tästä hetkestä.

 

 


 


 

 

 


 

Kommentit (0)

Seuraa 

Täällä kirjoittaa 30- vuotias avarakatseinen terveydenhuollon ammattilainen ja kolmen lapsen äiti. Intohimona on katsella maailmaa positiivisin silmin ja tarjota lukijoille piristäviä ajattelemisen aiheita elämästä. Haluan vaalia myönteisiä ajatuksia, vaikka elämä ei sellaista joka hetki olisikaan. Erilaiset hiuskampaukset ovat vahvuuksiani ja joskus blogissani myös leivotaan. 

Blogiarkisto

2018