Jännitystä elämään

Vihdoin on loma, jota me kaikki ollaan odotettu. Kohta lähtisimme koko perhe Espanjaan nauttimaan 5 tähden hotellin antimista ja mikä parasta lämpöä riittää. Olen jo päättänyt mitä ihanaa pakkaan mukaan. Lapsilleni ostin paljon uusia vaatteita, jotta heillä on varaa mistä valita ja mikä parasta löysin samalla itselleni ihanat vaaleanpunaiset Guccin bikinit. Joten ei muuta, kuin menoksi. 

Rakastan matkustaa vähintään kaksi kertaa vuodessa. Teemme myös paljon erilaisia matkoja Suomessa. Juuri vähän aikaa sitten tulimme laskettelemasta Lapin Ylläkseltä ja huhheijaa mitkä maisemat siellä oli. Laskettelimme päivät pitkät ja iltaisin nautimme takkatulen äärellä ihanassa luksusmökissä. Tästä täytyy tehdä ihan tapa. Niin upeaa siellä oli. 

Yks juttu täytyy kyllä myöntää. En ole oikein onnellinen. Tuntuu etten oikein saa iloa mistään. Me riidellään usein mieheni kanssa. En vain yksinkertaisesti kestä kohta enää tätä meidän "kulissi" elämää. Muka kaikki hyvin. Paskan marjat sanon minä! No juu kyllä ulospäin kaikki onkin hyvin ja eihän me kenellekään puhuta jos meillä menee huonosti. No onneks lapset ei tiedä mitään ja saavat kyllä kaiken mitä haluaa. Välillä tuntuu, että ei oikein ole aikaa heille tarpeeksi. Työ ja kaikki vie niin paljon aikaa. Kyllä kait tämä tästä taas suttaantuu. Ihanaa ens viikolla päästään kuitenkin lomalle.

Samaan aikaan toisaalla

Elämää tässä ja nyt 

Äiti sanoi, että hän tulee hakemaan mua tänään koulusta kävellen. Tai no äiti kävelee ja samalla työntää mua, ku istun pyörätuolissa. On kiva, kun voidaan katella rauhassa matkalla kukkasia. Äiti jaksaa aina kuunnella mua ja me höpötellään usein kaikenlaisia asioita. Mun äiti ja isä aina sanoo, että kaikista tärkeintä elämässä on ilo, välittäminen ja terveys. Ne sanoo mulle usein, että ne rakastaa mua.

Tiedän sen, että mun jalat ei oikein jaksa vielä kantaa mua, mutta ei mee pitkään niin pääsen taas kävelemään. Kaaduin viime viikolla leikkipuistossa ja mun nilkka murtui. Äiti ja isä sanoi, että sitten kun mun jalka on kokonaan parantunu ni me voidaan lähteä taas niille ihanille metsäretkille, jotka on niin parasta kaikessa. Silloin ollaan koko perhe yhessä ja me vaan nauretaan koko ajan. Isä ja äitikin istuu silloin aina vierekkäin ja ne näyttää tosi onnellisilta. 

Keksin kaksi kuvitteellista tarinaa. Minulla meni nämä tarinat tunteisiin niitä kirjoittaessa ja koitin eläytyä niihin täysin. Mielestäni olisi tärkeää olla onnellinen tästä hetkestä ja niistä ihmisistä, jotka ovat lähellä. Kun joskus olen omilta lapsiltani kysynyt, mitä kivaa tehtäisiin yhdessä niin usein ne on niitä arkisia pieniä ilahduttavia asioita elämässä. Kunpa mekin sen muistaisimme.   

 

 

     

    Kommentit (0)

    Seuraa 

    Täällä kirjoittaa 30- vuotias avarakatseinen terveydenhuollon ammattilainen ja kolmen lapsen äiti. Intohimona on katsella maailmaa positiivisin silmin ja tarjota lukijoille piristäviä ajattelemisen aiheita elämästä. Haluan vaalia myönteisiä ajatuksia, vaikka elämä ei sellaista joka hetki olisikaan. Erilaiset hiuskampaukset ovat vahvuuksiani ja joskus blogissani myös leivotaan. 

    Blogiarkisto

    2018