Oli vuosi 2013 ja olin pitkän jossittelun tuloksena päättänyt lopettaa työt paikassa, jossa tunsin olevani usein allapäin. Oli  ilo huomata myöhemmin, että olin tehnyt oikean ja hyvän päätöksen. Siitä kerron kohta enemmän. 

Haluat varmaan kuulla tarinani siitä, mitä sellaista työpaikassani tapahtui, että tunsin ikävää fiilistä?

Tässä minun tarinassa en kokenut olevani työpaikkakiusattu, vaikka toisaalta sen voisi luokitella kiusaamiseksi. Jostain syystä henkilökemiat eivät kohdanneet ja tapahtui tilanne, jossa jälkikäteen ajateltuna olisin itsekin voinut toimia eritavalla. 

Olen aina ollut töissä enemmän tai vähemmän seurailija. Sanon kyllä mielipiteeni, mutta en tuo itseäni esille suurissa määrin, koska haluan pitää työ minäni töissä. Koska tarkkailin erilaisia tilanteita, olin jo pitkään huomannut erään työkaverin epäasiallisen käytöksen muita kohtaan. Mielestäni hän toimi joissakin tilanteissa epäammattimaisesti ja oli hyvin töykeä monille työtovereille. Hermostun todella harvoin, mutta nyt mittani oli täyttynyt tätä kyseistä ihmistä kohtaan, avasin suuni ja annoin kuulua. En voinut sietää sitä, että yksi ihminen tyrannisoi koko työilmapiiriä ja kerroin mielipiteeni, mutta hiukan väärään aikaan. Kuulevia korvia oli nimittäin ympärillämme. Jälkeenpäin pyysin kyllä anteeksi käyttäytymistäni.  

Tämä kyseinen henkilö, jonka käytös sai minut näkemään punaista oli erittäin vahva persoona työpaikalla ja minua vanhempi. Joten minä nuorempana sain kuulla kunniani aina yhä uudestaan. Olin siis joutunut työpaikallani tämän yhden ihmisen silmätikuksi ja se vei paljon minulta energiaa. Vaikka tiesinhän minä sen, että sillä ihmisellä itsellään on paha olla.  

Kun sitten pitkän aikaa allapäin ollessani, tein vihdoin päätökset lähteä työpaikasta kokonaan. Ymmärsin, että vaikka annoin tällä kertaa periksi tälle ihmiselle ja lähdin työpaikasta en ollut häviäjä, vaan onnistuja, joka pystyi myöntämään omat virheensä. Toisin kuin hän, joka piti kynsin hampain kiinni vain omista mielipiteistään. En tuntenut itseäni työpaikkakiusatuksi, koska pystyin jokaisessa tilanteessa pitämään omat puoleni, enkä suostunut kynnysmatoksi.

Työpaikan vaihdos oli minulle oikea onnenpotku. Sillä ympärillä on nyt upeita ihmisiä ja työilmapiiri loistava. 

Jos siis luovuttaminen joissakin tilanteissa onkin hyvä asia? Ehkä on parempikin joskus vain myöntyä ja antaa periksi. 

Mitä mieltä sinä olet asiasta?  

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Täällä kirjoittaa 30- vuotias avarakatseinen terveydenhuollon ammattilainen ja kolmen lapsen äiti. Intohimona on katsella maailmaa positiivisin silmin ja tarjota lukijoille piristäviä ajattelemisen aiheita elämästä. Hiuskampaukset ovat vahvuuksiani ja esittelen usein erilaisia vinkkejä niihin liittyen. Hiusalanyritys myös kehitteillä.  

Hae blogista

Blogiarkisto

2018

Kategoriat