Jokainen perhe- elämää elävä ihminen tietää varmasti hyvin, kuinka parisuhde aika on usein kortilla. Tällä hetkellä tuntuu, että sitä on liian harvoin, joten yritämme ottaa kaikesta kahden keskisestä ajasta ilon irti. 

Oli perjantai ja mieleeni juolahti, kuinka kiva olisi tehdä jotain eksoottista ruokaa ja siihen lisäksi herkullista jälkkäriä. Siitä se idea lähti. Pidetään romanttinen illallinen meille kahdelle, sitten kun lapset ovat menneet nukkumaan. Miltä se sinusta kuulostaa? Romanttinen illallinen ihan kahdestaan? Koska tykkään paljon unelmoida, tein jo valmiiksi mielessäni tästä illasta upean. Niin noh olihan se sitäkin. 

Niinpä lähdettiin ostamaan ruoka- aineet kaupasta ja kotiin päästyä aloimme kokkaamaan. Oli kiva tehdä ruokaa pitkästä aikaa yhdessä. Olimme iloisia siitä, että pian oli se hetki, jolloin saisimme olla kaksin hyvä ruoan parissa.

Hetken päästä kaikki oli valmista ja lapset untenmailla. 

Istahdimme vastakkain syömään ja eipä muuten mennyt montaa haarukallista ruokaa suuhun, kun meidän pienin päätti, että häntä ei taidakaan väsyttää. Hän aloitti mukavan ilta show`n niin, että vanhempien ei tarvinnut laittaa romanttista musiikkia soimaan tai syödä yhtä aikaa. Onneksi jälkkärit nautimme kaksin. Hassuinta tässä oli se, että yleensä koskaan meidän lapset eivät enää herää jos ovat kerran nukahtaneet. Tiedä näistä sitten. 

Tässä illassa oli jotain hyvää kuitenkin. Nimittäin ruoka ja jälkkärit onnistuivat hyvin. Päätimme myös ottaa tavaksi pitää tällaisia iltoja useammin. Ehkä ensi kerralla ilta onnistuu paremmin.

Kommentit (0)

Seuraa 

Täällä kirjoittaa 30- vuotias avarakatseinen terveydenhuollon ammattilainen ja kolmen lapsen äiti. Intohimona on katsella maailmaa positiivisin silmin ja tarjota lukijoille piristäviä ajattelemisen aiheita elämästä. Hiuskampaukset ovat vahvuuksiani ja esittelen usein erilaisia vinkkejä niihin liittyen. Hiusalanyritys myös kehitteillä.  

Hae blogista

Blogiarkisto

2018

Kategoriat