www.pixapay.com

Tunneasiat ja niistä puhuminen ovat hyvin tärkeitä asioita parisuhteessa, mutta saattavat jäädä usein arjen keskellä taka alalle. Välillä tuntuu, että on hankalaa löytää yhteistä aikaa niin, että voisimme rauhassa puhua tunteistamme ja parisuhteesta. 

Kehittelin erilaisia ideoita siihen, millaisissa tilanteissa tunneasioista olisi helpompaa puhua. 

  1. Rauhallinen ympäristö, yhteistä tekemistä ja kahdenkeskistä aikaa 
  2. Pois puhelimen ääreltä silloin kun olemme kaksin, koskee kumpaakin. Puhuminen tarvitsee kummankin läsnäolon
  3. Saunomista kotona kahdestaan. Ainoa paikka, missä lapset antavat meidän olla rauhassa
  4. Viikonloppu aamuisin, kun molemmat ovat nukkuneet hyvät yöunet sillä väsyneenä ajatus herpaantuu
  5. Kun olemme sylikkäin. Läheisyys tuo hyvää mieltä ja helpottaa puhumista

Meistä kumpikaan ei ole robotteja ja toimi aina samanaikaisesti. Jos toinen meistä haluaa puhua niin toinen ei välttämättä ole samalla aaltopituudella, mutta usein auttaa se jos kysyn etukäteen voisimmeko tänään vähän jutella meidän tunteista ja kuulumisista. Parisuhdetilanteita voi mielestäni suunnitella etukäteen jos tahto on molemmin puolista. 

Uskon, että näiden vinkkejen myötä me löytäisimme helpommin aikaa yhteisille jutustelu hetkille. Niin tärkeitä, kuin ne todella ovat. 

Nämä hienot pyyhe asetelmat ovat meidän häämatkalta, jossa ymmärsin sen, että parisuhde on todella tahdon asia. ❤

 

Kommentit (8)

Riika V.
Liittynyt15.9.2017

Mä oon huomannut, että aina täytyy puhua, jos on jotain vähänkään mielenpäällä. Ja vaikka ei olisikaan - aina täytyy ottaa se aika, että on läsnä toisen kanssa. Arjessa on niin kovin helpo syrjäyttää se kaikkein tärkein eli parisuhde. Jos se ei ole kunnossa niin ei mikään toimi! ❤️

-R / Koti Kumpulassa

Helenamaria
Liittynyt25.8.2017

Puhuminen on kyllä yks tärkeimmista asioista 🤗. Kiitos paljon kommentistasi Riika 😊

Helena Kekkonen

Seuraa 

Täällä kirjoittaa 30- vuotias avarakatseinen terveydenhuollon ammattilainen ja kolmen lapsen äiti. Intohimona on katsella maailmaa positiivisin silmin ja tarjota lukijoille piristäviä ajattelemisen aiheita elämästä. Haluan vaalia myönteisiä ajatuksia, vaikka elämä ei sellaista joka hetki olisikaan. Erilaiset hiuskampaukset ovat vahvuuksiani ja joskus blogissani myös leivotaan. 

Blogiarkisto

2018