Pihamme mustaherukkapensaat tekivät viime kesänä poikkeuksellisen runsaan sadon. Se ei johtunut siitä, että olisin hoitanut herukkapensaita jotenkin erityisen hyvin tai asiantuntevasti (vaikka mielelläni niin väittäisinkin) vaan oli erinomaisen lämpimän sään ansiota.

Viime viikolla tilanne oli se, että kaikki muut pakastemarjat oli syöty, mutta mustaherukoita, niitä riittää. Oli aiheellista miettiä, miten ylimääräisiä herukoita voisi hyödyntää. Eiköhän vain mustaherukoistakin voisi tehdä likööriä?

Olen kokeillut marjaliköörin valmistamista puolukoista (blogipäivitykseni 17.2.2018) ja mustikoista (17.11.2018). Viime kesänä tein likööriä kuusenkerkistä (2.6.2018 päivitys) ja voikukista (16.6.2018). Helmikuussa valmistin mustikkalikööriä, joka meni lahjaksi eläkkeelle jääneelle työkaverilleni.

Samoin kuin muidenkin marjaliköörien, myös herukkaliköörin valmistusohjeita löytyy netistä todella paljon. Otin perustaksi Kotikokin (www.kotikokki.net) ohjeen, jota lähdin hieman muuntelemaan. Kyseisessä ohjeessa mustaherukkaliköörin valmistamiseen tarvitaan

1 l mustaherukoita

5 dl sokeria

1 rkl vanilliinisokeria ja

5 dl vodkaa.

 

Puolitin ohjeen mittamäärät ja toimin näin:

1. Otin pakastimesta mustaherukoita 5 dl:n verran.

2. Mittasin lautaselle 2,5 dl sokeria ja 0,5 rkl vanilliinisokeria. Sekoitin ne keskenään.

3. Annostelin lasipurkkiin kerroksittain jäisiä mustaherukoita ja sokeria. Ravistelin purkkia varovasti.

4. Laitoin purkin jääkaappiin, jossa mustaherukka-sokeriseos saa mehustua neljä vuorokautta.

Herukkaliköörin valmistamisen seuraava vaihe on ensi tiistaina, jolloin lisään seokseen 2,5 dl kirkasta viinaa. Tämän jälkeen purkkia täytyy muistaa ravistella, jotta viina leviäisi seokseen tasaisesti.

Kotikokin ohjeessa suositellaan liköörin pohjaksi vodkaa, mutta itse olen käyttänyt joko Leijonaa tai Suomi-viinaa. Näistä kahdesta ensin mainittu on mielestäni toiminut liköörissä paremmin.

Kirkkaan viinan lisäämisen jälkeen herukka-viina-sokeriseos saa olostua jääkaapissa neljän viikon ajan. Purkkia on hyvä ravistella aina silloin tällöin. Mustaherukkaliköörini pitäisi olla valmista pullotettavaksi 21.5.

Jos sinulla on tiedossa kevätjuhlia ja haluaisit yllättää mummit ja kummit ja muut sukulaiset omatekoisella mustaherukkaliköörillä, ehdit vielä vallan mainiosti, kunhan vain ryhdyt toimeen reilun viikon sisällä.

Hirmuisen ison satsin tekemistä juhlia varten en kuitenkaan suosittele; herukkaliköörikin kun kihahtaa päähän,  jos sitä intoutuu liiallisesti maistelemaan.

 

 

Kaksi ylintä kuvaa: Pixabay

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (2)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Villiyrtteihin hurahtanut naisihminen kertoilee omista yrttikokeiluistaan niin ruoanlaiton kuin kauneudonhoidonkin saralta. Aina ei mene niin kuin Strömsössä. ;)

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat