Kirjoitukset avainsanalla omatekoinen lannoite

Vaihdoin mullat ruukkukasveille maaliskuun alussa. Koska tuore multa sisältää runsaasti ravinteita, kasveille ei suositella lannoitusta ainakaan kuukauteen mullanvaihdon jälkeen. Viime viikolla oli kuitenkin aika ryhtyä taas miettimään ruukkukukkien lannoittamista.

Keittiönkaapista löytyi tuttu kaupasta hankittu kasviravinnepullo. Luin sen tuoteselosteen läpi enkä suinkaan ilahtunut kaikista siinä mainituista ainesosista.  Mieleeni tuli, voisinko lannoittaa kukkiani jotenkin luonnonmukaisemmin.

Muistin kuulleeni, että jotkut lannoittavat sisä- ja pihakasveja käytetyillä kahvinporoilla. Saattaapa joku tipauttaa kasvin juureen tilkan kahviakin.

Etsiessäni tietoa kahvinporojen käyttämisestä lannoitteena sain selville, että kahvinporot sisältävät runsaasti typpeä, jota kasvit tarvitsevat. Typen lisäksi niissä on fosforia, kaliumia ja mineraaleja.

Koska kahvinporot ovat happamia, niistä hyötyvät kasvit, jotka viihtyvät happamassa maassa. Kalkkia rakastavat kasvit puolestaan eivät kahvista pidä. Jossain suositeltiin, että ruukkukasveille annettaisiin kahvinporoja enintään kerran puolessa vuodessa.

Eli siis kahvinporot eivät happamuutensa vuoksi sovi kaikille kasveille - mikäs nyt neuvoksi? Mutta entäpä jos kahvinporoihin yhdistäisi jotain kalkkipitoista? Kuten esimerkiksi kananmunan kuoria?

Kirjoitin kananmunan kuorien käytöstä kasvien lannoitteena päivityksessäni Kukat kukoistamaan kananmunan kuorilla?  (2.3.2019). Ruukkukasvini eivät näytä ainakaan pahastuneen kananmunan kuorista, jotka ruukkujen pohjalle laitoin, päinvastoin.

Kahvinporojen ja kananmunan kuorien yhdistämistä pohtiessani löysin kuin löysinkin netistä kiinnostavan ohjeen lannoitteen valmistamiseksi. Ohje on julkaistu Keijulassa tapahtuu -blogissa (18.1.2014), ja sitä mukailin omassa kokeilussani.

Kuinka toimin? Ihan ensimmäiseksi otin suodatinpussista käytettyjä kahvinporoja ja levitin ne kuivumaan leivinpaperin päälle.

Annoin kahvinporojen kuivua kaikessa rauhassa muutaman päivän. Sitten murskasin sekoittimessa jo aiemmin huuhtelemani ja kuivattamani munankuoret. (Munankuorien käsittelystä löytyy tietoa Kukat kukoistamaan kananmunan kuorilla? -blogipäivityksestäni.)

Tämän jälkeen sekoitin toisiinsa saman verran kuivia kahvinporoja ja munankuorijauhetta. Omaan lannoiteannokseeni molempia tuli seitsemän ruokalusikallista.

Annoin lannoitteen kasveille siten, että tein aluksi tukikepillä reiän mullan pintaan.

Tämän jälkeen kaadoin reikään lannoitetta teelusikallisen verran. Koska en ole varma lannoitteen tehosta, en uskaltanut antaa enempää. Annostusta voi suurentaa myöhemmin, jos näyttää siltä, että kukat pitävät siitä.

Sitten peitin lannoitteen mullalla ja kastelin kasvin. Tähteeksi jääneen kahvinporo-munankuoriseoksen purkitin myöhempää käyttöä varten.

Ainakin vielä kasvit ovat hengissä.

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Villiyrtteihin hurahtanut naisihminen kertoilee omista yrttikokeiluistaan niin ruoanlaiton kuin kauneudonhoidonkin saralta. Aina ei mene niin kuin Strömsössä. ;)

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat