Kirjoitukset avainsanalla kuun vaiheet

Kerroin syksyllä blogissani kuuillasta ja siitä, mitä siellä olin oppinut (Täysikuun aikaan käy flaksi ja viisi muuta asiaa, jotka opin kuuillassa, 22.9.2018).

Innostuin aiheesta sen verran, että tilasin itselleni vuoden 2019 Kuu ja sää -päiväkirjan. Siihen on merkitty jokaisen päivän kohdalle sekä menossa oleva kuun vaihe että eläinrata, jonka korkeudella kuu kyseisenä päivänä on. Lisäksi päiväkirjasta löytyy kirjainlyhenteitä, jotka kertovat, mitä töitä kunakin päivänä kannattaa tehdä (esimerkiksi Hi tarkoittaa hiustenleikkuuta, Ku kukkien mullan vaihtoa).

Olenko seurannut päiväkirjan antamia ohjeita? Valitettavasti en kovin tarkasti. Alkuvuosi on ollut niin kiireinen, että hyvä kun olen täysikuun yötaivaalta huomannut. Lämpötilan olen tunnollisesti merkinnyt päiväkirjaan joka aamu ja illalla säätilan, jos olen sattunut muistamaan, mutta siihen se on jäänyt.

Siksipä tuntuikin erityisen mukavalta, kun työkaveri joskus alkuvuodesta muistutteli kevään kuuillasta. Lupasipa vielä kyydinkin tilaisuuteen.

Kuuilta pidettiin viime viikolla samassa paikassa kuin syksyn luento. Luennoitsijoina toimivat Petra ja Piia Hintikainen. Tällä kertaa pääpaino oli puutarhatöissä ja erityisesti siinä, milloin mikäkin työ kannattaa tehdä.

Luennon alussa käytiin läpi kuun vaiheet: täysikuuta seuraa vähenevä/laskeva kuu (alakuu), uuttakuuta taas kasvava/nouseva kuu (yläkuu).

Suuri osa kuuillan annista oli minulle jo entuudestaan tuttua asiaa mutta toki erittäin mielenkiintoista. Kevättä ja puutarhatöitä silmällä pitäen kirjoitin muistiin muutaman asian:

1. Kaikki ne kasvit, jotka tekevät hedelmän (tai sadon) maan päälle, istutetaan tai kylvetään yläkuun aikaan.

2. Ne kasvit, jotka tekevät hedelmän maan alle (esim. peruna), istutetaan tai kylvetään alakuulla.

3. Rikkaruohot kannattaa kitkeä alakuulla - mielellään 3-4 vuorokautta ennen uuttakuuta.

4. Omenapuut ja marjapensaat on viisasta leikata alakuun aikaan.

5. Myös lannoitus ja kalkitus kannattaa tehdä alakuulla.

Ensimmäisen ohjeen mukaan kesän piha- ja parvekekukkien siemenet olisi siis hyvä laittaa multaan kasvavan kuun aikaan. Täysikuu oli viime torstaina (21.3.), eli elämme nyt alakuun aikaa. Seuraava uusikuu on perjantaina 5.4. Sen jälkeen kuu alkaakin taas kasvaa.

Eli muutama viikko pitäisi vielä malttaa odottaa.

 

 

Ylin ja alin kuva: Pixabay

 

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kävin viime viikolla työkaverini innoittamana kuuntelemassa luentoa, jolla käsiteltiin kuun eri vaiheiden vaikutusta luontoon ja ihmisten toimintaan. Tilaisuus järjestettiin Viherlandiassa, kotipaikkakunnallani toimivassa kauppapuutarhassa. Luennon piti Anne Pöyhönen.

En etukäteen tiennyt aiheesta juuri mitään. Toki muistan lapsena kuulleeni vanhojen ihmisten puheita kasvavasta ja vähenevästä kuusta. Tiesin myös, että täydenkuun aikaan ihmisillä saattaa olla nukahtamisvaikeuksia ja jotkut kärsivät unettomuudestakin.

Odotin, että saisin kuuillassa tietoa vaikkapa siitä, milloin sipulikukat kannattaisi istuttaa (ovat näet vielä istuttamatta). Lisäksi tietysti mietin, vaikuttaako kuu villiyrtteihin ja jos vaikuttaa, miten. Milloin on otollisin aika kerätä yrttejä?

Opin kuuillan aikana paljon uutta. Lähtökohtana voidaan pitää sitä, että kuun kierrossa on useita eri vaiheita ja että tietyn vaiheen aikana on hyvä suorittaa vain tietynlaisia askareita.

Uudenkuun vallitessa kuu on pimennossa emmekä pysty näkemään sitä. Tämän jälkeen kuu lähtee kasvamaan, jolloin puhutaan yläkuusta. Yläkuu huipentuu taivaalla kokonaisena möllöttävään täysikuuhun. Täysikuuta seuraa vähenevän kuun vaihe eli alakuu.

Jostain täysin selittämättömästä syystä mieleeni jäi päällimmäiseksi se, että romanttisten suhteiden solmiminen onnistuu parhaiten ylä- ja täysikuun aikaan. Erityisen hyvin flaksi käy kuulemma täysikuulla, jolloin ihmiset ovat villejä, vitaalisia ja täynnä energiaa.

Tässäpä muita kuuillassa oppimiani asioita:

1. Istuta kukkasipulit yläkuun aikana.

2. Mikäli haluat pitää laihdutuskuurin, aloita se vasta täysikuun mentyä ohi eli alakuulla.

3. Leipomiselle otollista aikaa ovat sekä ylä- että täysikuu. Tällöin taikina nousee hyvin.

4. Siivoaminen sujuu parhaiten alakuun aikaan.

5. Syyskylvöt kannattaa tehdä yläkuulla.

Villiyrtteihin liittyvää tietoa en luennolta saanut, joten minun pitänee jatkaa aiheeseen perehtymistä. Innostuin luennon jälkeen ostamaan kaksi kuun vaiheisiin liittyvää kirjaa; ties mitä niistä löytyy.

Jos kuun vaiheet jäivät askarruttamaan sinuakin, lisätietoa on saatavilla ainakin www.ylakuu.com-sivustolta. Ylakuulla on myös omat facebook-sivut.

Seuraava täysikuu on 25.9. eli ensi tiistaina. Tänä viikonloppuna eletään siis yläkuun aikaa. Elikäs jos syyskylvöt ovat tekemättä tai kukkasipulit istuttamatta, otollinen aika on nyt. Leipoakin pitäisi. Älä kuitenkaan siivoa. Jos mielit laihduttaa, tee se vasta täydenkuun mentyä ohi.

Jos olet sinkku, tänä viikonloppuna kannattaa ryhtyä tositoimiin - mikäli siis kaikelta kylvämiseltä, istuttamiselta ja leipomiselta ehdit.

Ja muistathan, että ensi tiistaina täysikuusta villiintyneet miehet juoksevat suoraan syliisi...  Ei tarvitse kuin tuuppia liiat pois ;) .

Kuva: Pixabay

                                                                                                                 

 

 

 

 

 

Kommentit (2)

Yläkuloinen
1/2 | 

Asiassa on kaksi koulukuntaa. Minä kuulun niihin, joiden mukaan ylä- ja alakuu eivät liity kuun vaiheisiin (kasvava ja vähenevä kuu). Yläkuu ja alakuu tarkoittavat kuun asemaa taivaalla. Yläkuun aikaan ratataso nousee, alakuun aikaan laskee johtuen maapallon akselin kaltevuudesta, josta johtuvat myös vuodenajat auringon aseman muutosten johdosta. Ero noiden kahden kuun rytmin välillä on noin kaksi vuorokautta (27,3 ja 29,5).

Seuraa 

Villiyrtteihin hurahtanut naisihminen kertoilee omista yrttikokeiluistaan niin ruoanlaiton kuin kauneudonhoidonkin saralta. Aina ei mene niin kuin Strömsössä. ;)

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat