Kirjoitukset avainsanalla voikukkalikööri

Voikukkalikööri on nyt pullotettu (lue: kaadettu kahden desin vetoiseen muovipulloon).

Kerroin voikukkaliköörin tekemisestä blogipäivityksessäni 16.6.2018. Kolmisen viikkoa sitten sekoitin lasipurkissa 1,5 dl voikukan keltaisia lehtiä, 2 dl kirkasta viinaa, desin  sokeria ja (pienen) sitruunan puolikkaasta puserretun mehun. Laitoin juoman jääkaappiin tekeytymään.

Lasipurkkia ei voinut pitää varsinaisena silmänilona. Ihan rehellisesti sanottuna aina, kun avasin jääkaapin oven, minulle tuli mieleen ajatus, että joku oli käynyt ujuttamassa hyllylle erään tietyn näytteen - jääköön mainitsematta, minkä. Kaiken hyvän lisäksi tämä salakähmäinen tyyppi oli unohtanut näytteeseen sukkahousunsa...

Ajattelin kuitenkin, että voikukkalikööriä ei saa tuomita ulkonäön (tai ehkä pikemminkin sen säilytysastian ulkonäön) perusteella. Ehkäpä likööri maistuisikin ihan erityisen hyvältä?

Ikävä myöntää, mutta ei maistunut.  Olin kuvitellut, että voikukkaliköörin maku muistuttaisi voikukkamehua, mutta jouduin pettymään. Jotenkin vain se kirkas viina tuli taas liian voimakkaasti esiin. Voikukan maku ei mielestäni päässyt oikeuksiinsa viinan rinnalla. Kuka tietää, ehkä asiaan vaikutti myös se, että olin laittanut juomaan sitruunamehua reilusti enemmän, kuin ohje määräsi.

Jos vertaan voikukkalikööriä aiemmin tekemääni kuusenkerkkälikööriin, viimeksi mainittu vie ehdottomasti voiton.

Nyt voikukkalikööri jatkaa tekeytymistään jääkaapissa. Pullo otetaan esiin vasta tyttöjen grilli-illassa, jolloin leidit saavat antaa omat arvionsa juoman ulkonäöstä, tuoksusta ja mausta.

Laskujeni mukaan jokainen meistä  saa maisteltavakseen kokonaiset puoli desiä voikukkalikööriä. Niin ruhtinaallisella määrällä luulisi jo arvioita irtoavan. 😂

 

Kommentit (0)

Olen suunnitellut voikukkaviinin valmistamista viime kesästä lähtien. Erilaisia viininteko-ohjeita selailtuani tulin kuitenkin järkiini. Voikukkaviinin tekeminen on työlästä ja monivaiheista puuhaa - eikä ihan ilmaistakaan.

Ensimmäinen haaste olisi ollut löytää kuuden litran verran voikukkia. Kuten edellisessä päivityksessäni mainitsin, suurin osa voikukista alkaa olla jo hahtuvapallovaiheessa.

Sitten olisi pitänyt hankkia viinintekovälineet: iso käymisastia ja sille kansi sekä vesilukko. Seuraavaksi olisi tarvittu ravinne- ja hiivaseoksia sekä tietysti kiloittain sokeria. Koska viiniä ei voi jemmata ikuisiksi ajoiksi 20-30 litran käymisastiaan, välttämättömien hankintojen listalla olisivat olleet myös pullot, korkit ja korkituslaite.

Missä säilyttäisin täysiä viinipulloja? Niitähän olisi siis enemmän kuin yksi tai kaksi.  Mikä vielä oleellisempaa: kuka tuon kaiken viinimäärän joisi? En minä ainakaan. Luovuin siis suunnitelmasta, mutta jos jotakuta jäi kiinnostamaan voikukkaviinin valmistaminen, ohjeita löytyy muun muassa www.kotikokki.net-sivustolta.

Ei tullut voikukkaviiniä, mutta jonkinlaiseksi korvikkeeksi tein etupihan viimeisistä kukkivista voikukista likööriä. Voikukkalikööri valmistetaan hieman eri tavalla kuin marja- (ohje Hortoilijan muistiinpanoissa 17.2.2018) tai kuusenkerkkälikööri (ohje blogipäivityksessäni 2.6.2018).

Voikukkaliköörin ohjeita löytyy esimerkiksi www.kotikokki.net- ja www.ruokaohjeet.fi -sivustolta.

Toimin seuraavalla tavalla: keräsin 1,5 dl voikukan keltaisia kukkia, joista poistin kaikki vihreät osat (vrt. voikukkaleivän ja -mehun valmistaminen). Huuhtelin kukkien keltaiset osat kylmällä vedellä ja asettelin ne (valmiin juoman siivilöimisen helpottamiseksi) sukkahousukaistaleen sisälle.

Tämän jälkeen laitoin lasipurkkiin 2 dl kirkasta viinaa, desin sokeria, sitruunan puolikkaasta puristetun mehun sekä kukat. Sitruunan maku tulee korostumaan valmiissa liköörissä, sillä puristin mehua kaksi kertaa enemmän, kuin ohje kehotti.

Nyt juoma saa vetäytyä jääkaapissa muutaman viikon ajan. Käyköhän tässä vähän niin kuin siinä vanhassa sadussa, jossa hiiripolo joutui ompelemaan kissalle takkia? Ei tullut takkia, mutta piti tulla housut. Ei tullut housuja, ei lliiviä, ei lakkia, ei rusettia. Tulipahan tuluskukkaro. Jään jännityksellä odottamaan.

 

 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Villiyrtteihin hurahtanut naisihminen kertoilee omista yrttikokeiluistaan niin ruoanlaiton kuin kauneudonhoidonkin saralta. Aina ei mene niin kuin Strömsössä. ;)

Blogiarkisto

Kategoriat