Kirjoitukset avainsanalla maitohorsman versot

Poikkeuksellisen lämmin toukokuu aiheutti sen, että monet kasvit kukkivat etuajassa. Tämä puolestaan vaikuttaa sekä villiyrttien keräämiseen että niiden hyödyntämiseen.

Maitohorsma on monikäyttöinen luonnonkasvi, josta voi käyttää versoja, lehtiä ja kukkia. Maitohorsman versoa verrataan usein parsaan, ja onpa sitä nimitetty Suomen luonnon omaksi parsaksikin.

Maitohorsman versot on kerättävä silloin, kun ne ovat nuoria ja pieniä. Luonnossa syötäväksi kelpaavan verson tunnistaa siitä, että varsi on vielä pehmeä ja katkeaa sormilla - sakseja ei siis välttämättä tarvita. Sitä voi myös syödä ihan tuoreeltaan, keittämättä tai paistamatta. Eron vanhempaan, kovavartiseen versoon huomaa helposti.

Koska kesä on edennyt huimaa vauhtia, nuoria maitohorsman varsia saattaa paikoitellen olla jo vaikea löytää. Alkaa olla viimeiset hetket valmistaa versoista ruokaa. Jos haluat kokeilla versojen paistamista, yksi ohje löytyy Hortoilijan muistiinpanoja -blogin 2.7.2017 päivityksestä.

Itse paistoin maitohorsman versoja viimeksi eilen. Yllä olevassa kuvassa näkyvässä lasissa on voikukkamehua (ohje blogini 4.6.2017 päivityksessä). Lisättäköön, että toki versoja voi muunkin juoman kanssa nauttia. 😁

Maitohorsman versoja voi myös pakastaa. Söin viimeiset kesällä 2017 keräämäni versot joskus maaliskuussa. Ihan hyvältä ne maistuivat noinkin pitkän pakastusajan jälkeen.

Jos mielii hyödyntää maitohorsman lehtiä, se on hyvä tehdä nyt. Yrttipoimijakurssilla opin, että lehdet kannattaa poimia aina ennen kukintaa. Enpä ihmettelisi, jos horsmat innostuisivat pian kukkimaan.

Maitohorsman lehdet sisältävät paljon C-vitamiinia. Tuoreita nuoria lehtiä voi käyttää salaateissa, ja kuivatut sopivat teesekoituksiin. Itse olen - kiitos upouuden kuivurini - kuivannut lehtiä jo monta purkillista.

Maitohorsman kukilla ja lehdillä on myös rohdosvaikutuksia. Niiden sanotaan ehkäisevän tulehduksia, ja ennen vanhaan niitä on käytetty myös hoitamaan vatsatauteja. Jos maitohorsman lääkinnälliset ominaisuudet  kiinnostavat, lisätietoa löytyy vaikkapa www.yrttiaika.fi -sivustolta.

Kun maitohorsman lehdet on hyvä poimia ennen sen kukintaa, kukat puolestaan kannattaa kerätä talteen silloin, kun ne ovat kukintansa alkuvaiheissa. Niitä voi käyttää salaateissa ja ruokien koristelussa kaunista väriä antamassa. Omissa suunnitelmissani on kuivata maitohorsman kukkia ja kokeilla niitä yrttiteen ainesosana. Voi olla ihan mukavaa maistella tuota teetä vaikkapa marraskuussa, sateen ja pimeyden keskellä.

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Villiyrtteihin hurahtanut naisihminen kertoilee omista yrttikokeiluistaan niin ruoanlaiton kuin kauneudonhoidonkin saralta. Aina ei mene niin kuin Strömsössä. ;)

Blogiarkisto

Kategoriat