Kirjoitukset avainsanalla omatekoinen marjalikööri

Jo joskus ennen joulua sain idean kokeilla pihlajanmarjaliköörin valmistamista. Hanke lykkääntyi ja lykkääntyi, ja kun vihdoin päätin tarttua toimeen, huomasin ettei syksyllä keräämistäni marjoista ollut jäljellä yhtäkään. Toki pihlajissa roikkuu vielä muutamia marjaterttuja, mutta rupsahtaneet tummanharmaat yksilöt eivät varsinaisesti innosta herkutteluun.

Hetkellisestä pettymyksestä toivuttuani tajusin, että eiköhän sitä likööriä voi valmistaa muistakin luonnonmarjoista. Ja oikeassa olin. Nopea googletus antoi runsaasti ohjeita muun muassa mustikka-, puolukka- ja lakkaliköörin tekemiseen.

Yhtä hyvin tuota makeaa juomaa voi valmistaa myös viljellyistä marjoista: mansikasta,vadelmasta, karpalosta sekä musta- ja punaherukasta. Liköörin pitäisi onnistua niin tuoreista kuin pakastetuistakin marjoista.

Valitsin liköörin tärkeimmäksi ainesosaksi puolukan, sillä se on marja, jota ainakaan minun ei tule hirmuisesti syötyä ihan sellaisenaan.

Puolukkaliköörinkin tekemiseen löytyi paljon erilaisia ohjeita. Eri ainesosien määrät lainasin www.kotikokki.net -sivuston ohjeesta: puolukoita 1 litra, sokeria 3 dl ja kirkasta viinaa 5 dl. Tämän jälkeen yhdistelin surutta eri reseptejä.

Puoli litraa kirkasta tuntui aika isolta viinamäärältä. Entä jos liköörisatsista tuleekin juomakelvotonta kuraa? Silloin ainekset menisivät hukkaan! Paikallisessa Alkossa silmiini osui kahden desilitran puteli Leijona-viinaa. Pullon selkämyksessä viinan luvataan olevan "täysin suomalaisista raaka-aineista valmistettua". Eikös se siinä tapauksessa sovi erinomaisesti yhteen suomalaismetsien puolukoiden kanssa?

Kotona ensimmäinen tenkkapoo oli puolukoiden ja sokerin määrän suhteuttaminen kahden desilitran viina-annoksen kanssa. Päädyin tällaiseen tulokseen: puolukoita 4 dl ja sokeria 1,2 dl.

Matemaattisten ponnistelujen jälkeen ladoin jäiset puolukat ja sokerin kerroksittain isoon lasipurkkiin. Valutin viinaputelin sisällön puna-valkoisen koreuden päälle ja sekoittelin lusikalla. Suljin kannen, ravistelin purkkia varovasti ja siirsin sen jääkaappiin tekeytymään.

Milloin puolukkalikööri on juomakelpoista? Eri ohjeet antavat hieman erilaisia tekeytymisaikoja kahdesta kuukaudesta vuoteen. Päätin, että annan purkin olla rauhassa ainakin pari kuukautta. Jospa sitä sitten vappuna pääsisi maistelemaan omatekoista puolukkalikööriä?

 

 

 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Villiyrtteihin hurahtanut naisihminen kertoilee omista yrttikokeiluistaan niin ruoanlaiton kuin kauneudonhoidonkin saralta. Aina ei mene niin kuin Strömsössä. ;)

Blogiarkisto

Kategoriat