Kirjoitukset avainsanalla maitohorsma

Poikkeuksellisen lämmin toukokuu aiheutti sen, että monet kasvit kukkivat etuajassa. Tämä puolestaan vaikuttaa sekä villiyrttien keräämiseen että niiden hyödyntämiseen.

Maitohorsma on monikäyttöinen luonnonkasvi, josta voi käyttää versoja, lehtiä ja kukkia. Maitohorsman versoa verrataan usein parsaan, ja onpa sitä nimitetty Suomen luonnon omaksi parsaksikin.

Maitohorsman versot on kerättävä silloin, kun ne ovat nuoria ja pieniä. Luonnossa syötäväksi kelpaavan verson tunnistaa siitä, että varsi on vielä pehmeä ja katkeaa sormilla - sakseja ei siis välttämättä tarvita. Sitä voi myös syödä ihan tuoreeltaan, keittämättä tai paistamatta. Eron vanhempaan, kovavartiseen versoon huomaa helposti.

Koska kesä on edennyt huimaa vauhtia, nuoria maitohorsman varsia saattaa paikoitellen olla jo vaikea löytää. Alkaa olla viimeiset hetket valmistaa versoista ruokaa. Jos haluat kokeilla versojen paistamista, yksi ohje löytyy Hortoilijan muistiinpanoja -blogin 2.7.2017 päivityksestä.

Itse paistoin maitohorsman versoja viimeksi eilen. Yllä olevassa kuvassa näkyvässä lasissa on voikukkamehua (ohje blogini 4.6.2017 päivityksessä). Lisättäköön, että toki versoja voi muunkin juoman kanssa nauttia. 😁

Maitohorsman versoja voi myös pakastaa. Söin viimeiset kesällä 2017 keräämäni versot joskus maaliskuussa. Ihan hyvältä ne maistuivat noinkin pitkän pakastusajan jälkeen.

Jos mielii hyödyntää maitohorsman lehtiä, se on hyvä tehdä nyt. Yrttipoimijakurssilla opin, että lehdet kannattaa poimia aina ennen kukintaa. Enpä ihmettelisi, jos horsmat innostuisivat pian kukkimaan.

Maitohorsman lehdet sisältävät paljon C-vitamiinia. Tuoreita nuoria lehtiä voi käyttää salaateissa, ja kuivatut sopivat teesekoituksiin. Itse olen - kiitos upouuden kuivurini - kuivannut lehtiä jo monta purkillista.

Maitohorsman kukilla ja lehdillä on myös rohdosvaikutuksia. Niiden sanotaan ehkäisevän tulehduksia, ja ennen vanhaan niitä on käytetty myös hoitamaan vatsatauteja. Jos maitohorsman lääkinnälliset ominaisuudet  kiinnostavat, lisätietoa löytyy vaikkapa www.yrttiaika.fi -sivustolta.

Kun maitohorsman lehdet on hyvä poimia ennen sen kukintaa, kukat puolestaan kannattaa kerätä talteen silloin, kun ne ovat kukintansa alkuvaiheissa. Niitä voi käyttää salaateissa ja ruokien koristelussa kaunista väriä antamassa. Omissa suunnitelmissani on kuivata maitohorsman kukkia ja kokeilla niitä yrttiteen ainesosana. Voi olla ihan mukavaa maistella tuota teetä vaikkapa marraskuussa, sateen ja pimeyden keskellä.

 

Kommentit (0)

Kesäkuu vaihtui heinäkuuksi, ja niin myös villiyrttien hyödyntäminen siirtyy pikkuhiljaa enemmän kauneudenhoidon puolelle. Ruoanlaittoon käytettävät yrtit ovat näet parhaimmillaan alkukesästä ja kosmetiikkaan käytettävät keskikesällä.

Kosmetiikkaa varten olen kuivattanut nokkosta, poimulehteä, voikukkaa, koivun lehtiä ja peltokortetta, teeyrteiksi vadelman, ahomansikan ja puolukan lehtiä. Viimeksi mainittuja en ole aiemmin kokeillutkaan. Saa nähdä, miltä puolukkatee maistuu.

Ruoka-aineiksi olen pakastanut voikukan nuppujen lisäksi vuohenputkea, voikukan lehtiä ja maitohorsmaa. Myös voikukkamehua pullotin ja laitoin pakastimeen. Voikukan lehtien pakastamiseen sain hyvän vinkin lukijapalautteena (Kiitos, Tuulapirkko!). Elikäs voikukan lehtiä ei ole välttämätöntä kiehauttaa, jos ne ovat tarpeeksi pieniä ja sileälehtisiä. Tuulapirkko neuvoi huuhtelemaan lehdet hyvin ja kastamaan hetkeksi juuri kiehuneeseen veteen. Tämän jälkeen niiden päälle voi kaataa lävikön kautta kylmää vettä, jotta jäähtyminen nopeutuu. Sitten vain pieneen pussiin ja pakastimeen.

Pakastimeeni päätyneiden villiyrttien listalla on siis myös maitohorsma. Kokeilin sitä ensimmäisen kerran 2015 kesäkuussa. Löysin netistä (en valitettavasti enää muista, mistä lähteestä) maitohorsman versojen paisto-ohjeen. Eipä sitten muuta kuin keruureissulle. Kasvimaapalstan vierestä löytyikin erinomainen horsmapaikka. Innostuin vähän liikaa ja saksin kasveja ison muovipussillisen lähes täyteen.

Kotiin tultuani pesin horsmasaaliin hyvin, riivin lehdet pois varsista ja pilkoin ne pienemmiksi. Kieltämättä jo siinä vaiheessa hieman ihmettelin, miksi varsien pilkkominen vaati niin paljon voimaa, mutten pysähtynyt ajattelemaan asiaa sen pidemmälle. Paistoin varret voissa ja lisäsin niiden päälle ohjeen mukaisesti sitruunasta puristettua mehua ja karkeaa merisuolaa.

Miltä maistuivat? Puulta! Liioittelen vain vähän, kun väitän, että maitohorsman varsien syöminen tuntui samalta, kuin olisi pajupuun oksaa järsinyt. Järkevä ihminen olisi siinä vaiheessa nakannut horsmat biojäteastiaan, mutta enhän minä, en tietenkään. Hyvänen aika, kun ruokaa on kerran laitettu, kyllä sitä pitää syödä. Jossain vaiheessa älysin kuitenkin luovuttaa.

Serkkuni, joka tietää villiyrteistä yhtä jos toistakin, viestitteli, että olisi kannattanut poimia vain hyvin nuoria versoja. Tallbergkin suosittelee villiyrttikeittokirjassaan käytettäväksi nuoria, noin 20 cm:n korkuisia versoja. Vähänkään vanhemmat yksilöt hän ohjeistaa kuorimaan.

Tajusin, että minulla oli ollut paistinpannussa maitohorsman varsia - ei versoja. Vaikka ymmärsin poimineeni vääränlaisia kasveja, horsmien syöminen (tai pureminen) oli niin hyytävä kokemus, että meni kaksi vuotta, ennen kuin uskaksin kokeilla uudestaan.

Tällä kertaa olin varovainen: jätin pitkät horsmahujopit rauhaan ja keräsin matalia nuoria versoja. Varmuuden vuoksi vielä keitin niitä jonkin aikaa, jotta ne olisivat varmasti pehmeitä. Sitten paistoin versot voissa ja lisäsin sitruunan ja merisuolan. Maistuivat vallan erinomaisen hyviltä! Ei tarvinnut myöskään pelätä paikkojen irtoamista hampaista. Tuon positiivisen kokemuksen jälkeen innostuin pakastamaan maitohorsman versoja.

Joskus viime viikolla yllätin itseni hyräilemästä Irwin Goodmanin Rentun ruusua, laulua, josta en ole koskaan erityisemmin pitänyt. Johtuikohan hyräily siitä, että mielessäni oli hieman aiemmin käynyt horsma-aiheisen päivityksen kirjoittaminen? Ehkä alitajunta teki työtään?

"Saat multa horsman, se rentun ruusu on, sen poimin tuolta maantien ojasta", Irwin laulaa. Mietin, miltä tuntuisi, jos eläisin yhdessä miehen kanssa, joka ei olisi tullut yöksi kotiin vaan raahautuisi ulko-ovelle keskellä kirkasta päivää krapulaisena ja räjähtäneenä, horsma tuliaisinaan. Ei varmastikaan kovin mukavalta. Olisiko riittävä rangaistus syöttää tuo kovia kokenut horsma miehelle päivälliseksi - mieluiten paistamatta ja maustamatta? Vai olisiko järkevämpää kehottaa miestä ystävällisesti mutta lujasti kömpimään takaisin maantienojaansa?

 

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Villiyrtteihin hurahtanut naisihminen kertoilee omista yrttikokeiluistaan niin ruoanlaiton kuin kauneudonhoidonkin saralta. Aina ei mene niin kuin Strömsössä. ;)

Blogiarkisto

Kategoriat