Kirjoitukset avainsanalla vuohenputki

Tein viime viikonloppuna villivadelmamuffinseja. Koska pidän itseäni kunnon hortoilijana, tarkoitukseni ei suinkaan ollut valmistaa leivonnaisia mistään arkisista vadelmista vaan mesiangervon kukista. Toisin kuitenkin kävi.

Jo alkukesästä suunnittelin, että kun mesiangervot kukkivat, kokeilen, miten niitä voi hyödyntää leipomisessa. Viime viikonloppuna innostuin etsimään netistä ohjeita mesiangervokakun tekemiseksi ja löysinkin useita kokeilemisen arvoisia kakkureseptejä.

Eipä siinä sitten muuta kuin tutulle mesiangervopaikalle kukkia etsimään. Viime kevään yrttipoimijakurssilla (ks. 27.5.2018 päivitykseni) opin, että mesiangervon kukat kannattaa kerätä kukinnan alkuvaiheessa, jolloin ne ovat parhaimmillaan. Vähän kieltämättä epäilytti, löytäisinkö enää nuoria kukkayksilöitä. Ehkä joutuisin tyytymään vanhoihin? Ja siinä samalla häätämään kaikki ne sadat pikkuötökät kodeistaan?

Huoleni oli turha. Ei tarvinnut kerätä vanhoja mesiangervon kukkia tai ravistella ötököitä asuinsijoiltaan. Kukkia ei näet enää ollut. Mesiangervon kukinta oli ohi. Minä, omasta mielestäni asiaan vihkiytynyt hortoilija, olin yksinkertaisesti missannut mesiangervon kukinnan. Tunsin itseni kauniisti sanottuna ääliöksi.

Onneksi siinä lähistöllä sattui kasvamaan runsaasti villivadelmia. Yritin vakuuttaa itselleni, että niitähän minä oikeastaan olinkin tullut poimimaan (sakset kourassa). Sitä paitsi kyllä villivadelmistakin saisi leivonnaisia.

Rakkaasta mutta kieltämättä rähjäisestä Keitämme ja leivomme -kirjasta (opuksesta  enemmän 29.6.2018 päivityksessäni) löytyi marjamuffinsien ohje. Ohjeessa mainitaan mustikat ja puolukat, ja minulla on hämärä muistikuva, että joskus vuosia sitten olisin tehnyt sen mukaan mustikkamuffinseja. Ajattelin, että resepti saisi luvan sopia villivadelmillekin.

Marjamuffinseihin tarvitaan 100 g margariinia/voita, 1 1/2 dl sokeria, 2 munaa, 1 1/2 dl grahamjauhoja, 1 dl vehnäjauhoja, 1 1/2 tl leivinjauhetta ja 2 dl villivadelmia (ohjeen mukaan siis mustikoita tai puolukoita).

Ensin vatkasin margariinin ja sokerin vaahdoksi. Sitten lisäsin munat yksitellen vatkaten. Sekoitin kuivat aineet keskenään ja lisäsin ne taikinaan. Lopuksi lisäsin vadelmat kevyesti sekoittaen. Laitoin pellille muffinsivuokia ja nostelin taikinan niihin. Näytti ihanalta (ja maistui myös).

Ohjeessa sanotaan, että marjamuffinseja paistetaan 225 °C:ssa noin 15 minuuttia. Ohjeessa annettu paistoaika on kuitenkin liian pitkä. Otin muffinsit pois 13 minuutin kohdalla, ja mielestäni ne olivat jo vähän liian tummia. Ehkä 1980-luvun uunit olivat nykyisiä tehottomampia?

Muffinsien paistuessa tein sämpylätaikinan Koti Kumpulassa -blogissa olleen ohjeen mukaan. Käytin jauhoina ruis- ja grahamjauhoja ja lisäsin taikinaan tuoretta vuohenputkisilppua.

Lohduttivatko villivadelmamuffinsit siipeensä saanutta hortoilijaa? Kyllä lohduttivat. Ne olivat erittäin hyviä. Syksymmällä aion kokeilla samalla reseptillä myös puolukkamuffinseja - jos siis puolukoita ylipäätään tulee näin pitkän hellekauden jälkeen.

Sämpylät olivat todella maistuvaisia ja ovat sellaisia varmasti myös ilman lisäämääni vuohenputkisilppua. Kiitokset siis pätevistä ohjeista paitsi Keitämme ja leivomme -kirjan tekijöille, myös Riikalle Kumpulaan 💙.

 

 

 

 

 

Kommentit (2)

Käyttäjä6675
Liittynyt18.4.2017

Kiitos, Helena! Kyllä ne aika hyviltä maistuivatkin. Jos päätät leipoa muffinseja, tarkkaile tosiaan kypsymistä. Jos olisin pitänyt noita uunisssa ohjeen mukaiset 15 min, olisivat taatusti kärähtäneet.

Kokeilin pari viikkoa sitten tehdä lettuja, joihin tuli neljää erilaista villiyrttiä. Tein taikinan sämpyläjauhoihin, mikä ei ollut onnistunut ratkaisu; jauhot ikään kuin jyräsivät villiyrttien maun alleen. Osasyynä kokeilun epäonnistumiseen saattoi olla sekin, että en maustanut taikinaa tarpeeksi.

Viime viikolla kokeilin villiyrttilettusia uudelleen, mutta tein taikinan vehnäjauhoihin. Taikina oli siis ihan tavallinen lettutaikina, jota käytin myös nokkoslettujen pohjana (ks.  blogipäivitykseni 26.6.2018).

Tähän puolitettuun lettutaikinaan (2 dl maitoa, 1 dl vehnäjauhoja, kananmuna, 1/2 tl suolaa) lisäsin 2-3 dl puhdistettuja villiyrttejä. En ole ihan varma yrttien määrästä, sillä keräsin ne suoraan rasiaan enkä tietenkään muistanut mitata, paljonko niitä oli.

Lettusiin pääsi poimulehtiä, vuohenputkia sekä nokkosen ja voikukan lehtiä. Poimin vain nuoria ja pieniä yksilöitä, esimerkiksi poimulehdistä ja vuohenputkista sellaisia, jotka eivät olleet vielä täysin avautuneet. Nokkosen lehdistä kelpuutin ainoastaan varren yläosassa kasvavat yksilöt, voikukan lehdistä sileäreunaiset.

Yrttien lisäksi saksin taikinaan sipulien vihreitä lyökkejä. Jos niitä ei ole saatavilla, sipuli ajanee saman asian. Maustoin taikinan ripauksella rouhittua mustapippuria, teelusikallisella rakuunaa ja pienellä määrällä korianteria. Suolaakin taisin laittaa vähän enemmän kuin sen ohjeen määräämän 1/2 teelusikallista. Paistoin yrttilettuset oliiviöljyllä.

Tällä kertaa villiyrttien maku pääsi paremmin esiin kuin ensimmäisellä yrityksellä. Voikukat ja varsinkin poimulehdet kuitenkin erottuivat lettusista kovuutensa vuoksi. Eli jos haluat pehmeitä lettusia, suosi nokkosta ja vuohenputkea. Toisaalta myös villiyrttien nopea kiehauttaminen ennen taikinaan lisäämistä varmasti pehmentää niitä.

Itse söin villiyrttilettusia vuohenputki-tuorejuustolevitteen kanssa. Olen varma, että myös raejuusto sopisi enemmän kuin hyvin lettusten seuralaiseksi.

Vähän juhlavamman aterian villiyrttilettusista saisi, jos tarjoaisi niitä vaikkapa savulohen kanssa. Luulen, että ruokajuomaksi sopisi tällöin parhaiten valkoviini.

 

Kommentit (0)

Aiemmin elin luulossa, että loppukesän villiyrttejä ei kannata käyttää ruoanlaitossa. Käsitykseni muuttui, kun löysin paikallisesta kirjakaupasta Raija ja Jouko Kivimetsän Hulluna hortaan -teoksen. Ehdin selailla kirjan nopeasti läpi, ja siitä kävi ilmi, että villivihanneksia voi kerätä pitkälle syksyyn.

Tarkemmin asiaa ajateltuani tulin siihen tulokseen, että tottahan tuo varmasti on. Loppukesällä keräämisvaiheessa täytyy vain olla tarkkasilmäinen löytääkseen nuoret ja hyväkuntoiset yksilöt etanoiden jyrsimien vanhusten joukosta. Myös eri lajien välillä näyttää olevan vaihtelua: esimerkiksi voikukan lehdet alkavat olla jo aika räjähtäneen näköisiä, mutta nokkosista löytyy pieniä syvänvihreitä lehtiä. Myös nuoria vuohenputkia pystyy vielä keräämään, eikä niiden maku ole yhtään huonompi kuin alkukesällä.

Hulluna hortaan -kirjan innoittamana päätin kokeilla nokkosjuomaa, johon tarvitaan nimenomaan tuoreita villiyrttejä, ei kuivattuja. Nokkosjuoman ohje löytyi samasta lehtileikekansiosta kuin koivuisen kuorinnankin ohje. Kyseisen juoman kerrotaan "suursiivoavan kehon sisältäpäin" ja "toimivan hivenainepommina".

Nokkosjuomaan tarvitaan seuraavat ainekset: 1 dl vastapoimittuja nokkosia, 1 dl vastapoimittuja vuohenputkia, 1 dl vettä, 1 tl hunajaa, 1-2 rkl sitruunamehua ja 1/2 tl raastettua inkivääriä.

Nokkosten ja vuohenputkien kerääminen oli pikkuisen työläämpää kuin vielä kuukausi sitten, mutta yllättävän nopeasi desilitran mitta kuitenkin täyttyi. Nokkosista otin vain lehdet, en varsia.

Sisälle tultuani huuhtelin yrtit juoksevan veden alla siivilää apuna käyttäen. Sitten sekoitin nokkoset, vuohenputket ja desin verran vettä astiassa ja hienonsin yrtit sauvasekoittimella. Tämän jälkeen neste olisi pitänyt kaataa siivilän läpi, mutta unohdin vaiheen autuaasti. Lisäsin siis suoraan sauvasekoittimella hienontamaani seokseen hunajan ja sitruunasta puristamani mehun (2 rkl). Inkivääriä ei ollut, enkä viitsinyt lähteä sitä varta vasten ostamaan, joten se jäi juomasta pois.

Miltä maistui? Nyt olisi mukava sanoa, että oikein maukkaalta, kiitos kysymästä. Ei se ollut maukasta. Se oli pahaa. Ajattelin, että kun nyt kerran olen tätä suurella työllä ja vaivalla tehnyt, niin juon kaiken, viimeiseen pisaraan asti. Huh! Jälkeenpäin tuli mieleen, että olisikohan sitä hunajaa kannattanut laittaa vähän enemmän... Inkivääri jäi siis pois, mutta enpä usko, että se olisi juoman makua varsinaisesti kohentanut. Ainakaan inkivääritee ei ole paras mahdollinen makunautinto.

Entäs nokkosjuoman vaikutukset? Pakko todeta, etten huomannut koko iltana yhtään mitään. Painuin pettyneenä nukkumaan. Aamulla huomasin, että edellispäivänä varovaisesti oireillut flunssa (väsymys, vilunväreet, nuha) oli kadonnut. Sattumaako...?   ;)

 

Kommentit (0)

Kymmenen vuotta - eli koko sen ajan, kun olen omakotitalossa asunut - olen käynyt jatkuvaa sotaa vuohenputkea vastaan. Olen hyökännyt sen kimppuun siimaleikkurilla ja välillä kiukuspäissäni kiskonut sitä maasta paljain käsin. On ollut hetkiä, jolloin olen jo ehtinyt tuuletella voittajana: vihollinen on lannistettu! Tuskin olen kuitenkaan saanut tuuletuksia loppuun, kun jostain mustaherukkapensaan juuresta on jo pilkistänyt vuohenputken lehti. Olen melkein kuullut sen pilkkahuudot: "Et sinä minua voita, älä luulekaan!"

Koska minä ja vuohenputki olemme olleet sotatilassa, en ole tullut ajatelleeksikaan, että voisin syödä sitä. Toki olen ollut tietoinen sen sopivuudesta ihmisen ravinnoksi. Opin jo Tallbergin villiyrttikeittokirjaa selaillessani, että vuohenputkea voi käyttää persiljan ja lipstikan sijaan ja että sen lehdet sopivat hienonnettuina lähes mihin tahansa ruokaan. Nuoria varsia voi keittää ja käyttää raakana parsan tavoin. Myös vuohenputken kukkia voi hyödyntää.

Pikainen googletus antaa seuraavanlaista tietoa: Vuohenputken maku on parhaimmillaan, kun lehdet ovat vaaleanvihreitä ja vielä hiukan suppuisia. Sitä voi käyttää nuorena silputtuna salaateissa ja keittojen lisänä sekä pinaatin ja kaalin tapaan valmistettuna. Voi pakastaa tuoreena tai kuivata. Sisältää rautaa ja C-vitamiinia.

Tuo kaikki kuulosti kyllä hyvältä, mutta... vuohenputki! Viheliäinen rikkaruoho ja vaivan aiheuttaja! Vihollinen!

Lopullinen sysäys maistaa vihollista tuli facebook-kaveriltani (kiitokset hänelle), joka kyseli vuohenputken hyötykäytöstä. Eipä sitten muuta kuin rohkeasti etupihan vihollisleiriin sakset aseenani... Napsaisin mukaani kaikista nuorimmat kasvit varsineen päivineen.

Jo keittiössä vuohenputkipienokaisia pestessäni ihmettelin lehtien hyvää tuoksua. Nehän tuoksuvat hieman porkkanalta. Miksi en ollut sitä aiemmin tajunnut? Ehkä siksi, että olen aina nähnyt vuohenputken pelkkänä kurjana tihulaisena, joka on tuhottava mahdollisimman äkkiä. Ei siinä ole ehtinyt kasvin lehtiä nuuhkimaan.

Käytin vuohenputkea kolmella eri tavalla. Varret keitin nopeasti, paistoin voissa ja lisäsin sitruunaa ja suolaa. Osan lehdistä silppusin paistettujen perunoiden päälle (perunat olivat edellisenä päivänä keitettyjä). Loput lehdet söin salaattina.

Miltä maistuivat? Mahtaako kukaan enää uskoa minua, kun kaikki villiyrtit maistuvat aina (eivät ehkä kuitenkaan ensimmäisellä kokeilukerralla) niin hyviltä? Mutta ei voi mitään: vuohenputki on todella maittavaa! Ja nyt en yhtään liioittele.

Salaattina vuohenputken lehdet ovat huomattavasti parempia kuin voikukan. Käytin kastikkeena tuttua kaupan valkosipulikastiketta, mutta itse asiassa lehdet olivat niin maukkaita, että niitä pystyi syömään ihan sellaisinaan. Paitsi tuoksu, myös maku toi mieleen porkkanan. Olin kyllä lukenut tästä vuohenputken porkkanamaisuudesta, mutten tietenkään ollut uskonut sitä. Nyt uskon.

Paistetut vuohenputken varret maistuivat ihan älyttömän hyviltä. Sellaisen havainnon tein, että jos varsista haluaa kunnon aterian, niitä täytyy olla paljon. Pieniksi silputut vuohenputken lehdet puolestaan sopivat erinomaisesti yhteen perunan kanssa ja korvaavat hyvin vaikkapa persiljan.

Ensimmäisen kokeilun jälkeen olen silpunnut vuohenputken nuoria lehtiä sämpylätaikinaan, risottoon ja lihakeittoon. Oikein hyvin sopivat noihin kaikkiin. Innostuin vuohenputkesta niin paljon, että laitoin oitis pari pussia lehtisilppua pakastimeen talven varalle.

Mitä tästä opin? Ainakin sen, että seuraavan kerran, kun etupihan vuohenputkikasvusto osoittaa elonmerkkejä (luultavasti hyvin pian), en syöksy suoraa päätä jyräämään sitä matalaksi vaan poimin sieltä ensin talteen nuorimmat yksilöt. Tiedossa on herkullisia aterioita.   :)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Villiyrtteihin hurahtanut naisihminen kertoilee omista yrttikokeiluistaan niin ruoanlaiton kuin kauneudonhoidonkin saralta. Aina ei mene niin kuin Strömsössä. ;)

Blogiarkisto

Kategoriat