Kirjoitukset avainsanalla voikukka

Kokeilin pari viikkoa sitten tehdä lettuja, joihin tuli neljää erilaista villiyrttiä. Tein taikinan sämpyläjauhoihin, mikä ei ollut onnistunut ratkaisu; jauhot ikään kuin jyräsivät villiyrttien maun alleen. Osasyynä kokeilun epäonnistumiseen saattoi olla sekin, että en maustanut taikinaa tarpeeksi.

Viime viikolla kokeilin villiyrttilettusia uudelleen, mutta tein taikinan vehnäjauhoihin. Taikina oli siis ihan tavallinen lettutaikina, jota käytin myös nokkoslettujen pohjana (ks.  blogipäivitykseni 26.6.2018).

Tähän puolitettuun lettutaikinaan (2 dl maitoa, 1 dl vehnäjauhoja, kananmuna, 1/2 tl suolaa) lisäsin 2-3 dl puhdistettuja villiyrttejä. En ole ihan varma yrttien määrästä, sillä keräsin ne suoraan rasiaan enkä tietenkään muistanut mitata, paljonko niitä oli.

Lettusiin pääsi poimulehtiä, vuohenputkia sekä nokkosen ja voikukan lehtiä. Poimin vain nuoria ja pieniä yksilöitä, esimerkiksi poimulehdistä ja vuohenputkista sellaisia, jotka eivät olleet vielä täysin avautuneet. Nokkosen lehdistä kelpuutin ainoastaan varren yläosassa kasvavat yksilöt, voikukan lehdistä sileäreunaiset.

Yrttien lisäksi saksin taikinaan sipulien vihreitä lyökkejä. Jos niitä ei ole saatavilla, sipuli ajanee saman asian. Maustoin taikinan ripauksella rouhittua mustapippuria, teelusikallisella rakuunaa ja pienellä määrällä korianteria. Suolaakin taisin laittaa vähän enemmän kuin sen ohjeen määräämän 1/2 teelusikallista. Paistoin yrttilettuset oliiviöljyllä.

Tällä kertaa villiyrttien maku pääsi paremmin esiin kuin ensimmäisellä yrityksellä. Voikukat ja varsinkin poimulehdet kuitenkin erottuivat lettusista kovuutensa vuoksi. Eli jos haluat pehmeitä lettusia, suosi nokkosta ja vuohenputkea. Toisaalta myös villiyrttien nopea kiehauttaminen ennen taikinaan lisäämistä varmasti pehmentää niitä.

Itse söin villiyrttilettusia vuohenputki-tuorejuustolevitteen kanssa. Olen varma, että myös raejuusto sopisi enemmän kuin hyvin lettusten seuralaiseksi.

Vähän juhlavamman aterian villiyrttilettusista saisi, jos tarjoaisi niitä vaikkapa savulohen kanssa. Luulen, että ruokajuomaksi sopisi tällöin parhaiten valkoviini.

 

Kommentit (0)

Voikukkalikööri on nyt pullotettu (lue: kaadettu kahden desin vetoiseen muovipulloon).

Kerroin voikukkaliköörin tekemisestä blogipäivityksessäni 16.6.2018. Kolmisen viikkoa sitten sekoitin lasipurkissa 1,5 dl voikukan keltaisia lehtiä, 2 dl kirkasta viinaa, desin  sokeria ja (pienen) sitruunan puolikkaasta puserretun mehun. Laitoin juoman jääkaappiin tekeytymään.

Lasipurkkia ei voinut pitää varsinaisena silmänilona. Ihan rehellisesti sanottuna aina, kun avasin jääkaapin oven, minulle tuli mieleen ajatus, että joku oli käynyt ujuttamassa hyllylle erään tietyn näytteen - jääköön mainitsematta, minkä. Kaiken hyvän lisäksi tämä salakähmäinen tyyppi oli unohtanut näytteeseen sukkahousunsa...

Ajattelin kuitenkin, että voikukkalikööriä ei saa tuomita ulkonäön (tai ehkä pikemminkin sen säilytysastian ulkonäön) perusteella. Ehkäpä likööri maistuisikin ihan erityisen hyvältä?

Ikävä myöntää, mutta ei maistunut.  Olin kuvitellut, että voikukkaliköörin maku muistuttaisi voikukkamehua, mutta jouduin pettymään. Jotenkin vain se kirkas viina tuli taas liian voimakkaasti esiin. Voikukan maku ei mielestäni päässyt oikeuksiinsa viinan rinnalla. Kuka tietää, ehkä asiaan vaikutti myös se, että olin laittanut juomaan sitruunamehua reilusti enemmän, kuin ohje määräsi.

Jos vertaan voikukkalikööriä aiemmin tekemääni kuusenkerkkälikööriin, viimeksi mainittu vie ehdottomasti voiton.

Nyt voikukkalikööri jatkaa tekeytymistään jääkaapissa. Pullo otetaan esiin vasta tyttöjen grilli-illassa, jolloin leidit saavat antaa omat arvionsa juoman ulkonäöstä, tuoksusta ja mausta.

Laskujeni mukaan jokainen meistä  saa maisteltavakseen kokonaiset puoli desiä voikukkalikööriä. Niin ruhtinaallisella määrällä luulisi jo arvioita irtoavan. 😂

 

Kommentit (0)

Ystäväni tuli eilen käymään ja jäi saman tien päivälliselle. Keitin ison kattilallisen varhaisperunoita, koska niiden kaveriksi on helppo keksiä erilaisia lisukkeita. Yksi suosimani varhaisperunoiden seuralainen on villiyrttipesto, ja sitä tein eilenkin.

Jos googletat sanan villiyrttipesto, silmiesi eteen levähtää useita erilaisia valmistusohjeita. Ohje, josta erityisesti pidän, ei kuitenkaan löydy (tai ainakaan minä en ole sitä löytänyt) näiden joukosta.

Tutustuin tähän suosikkivilliyrttipestooni muutama vuosi takaperin, kun Facebook-kaverini Jaana jakoi sen ohjeen päivityksessään. Hän kertoi saaneensa reseptin omalta äidiltään. Kokeilin pestoa ensimmäisen kerran toissakesänä ja pidin siitä heti.

Ohjeen mukaan sinun täytyy ensimmäiseksi kipaista hakemassa 1/2 l voikukan lehtiä ja saman verran nokkosen lehtiä. Voikukan lehdistä kannattaa valita vain sileäreunaiset, sillä ne eivät ole niin kitkeriä kuin sahalaitaiset (Ks. Hortoilijan muistiinpanoja -blogin päivitykset 30.5.2017 ja 11.6.2017.) Nokkosen lehdistä kelpuuta vain varren yläosassa sijaitsevat pienet ja sievät yksilöt.

Huuhtele lehdet hyvin ja kiehauta. Laita ryöpätyt lehdet tehosekoittimeen ja lisää niiden kaveriksi 3 rkl pinjansiemeniä, 3 rkl raastettua parmesaanijuustoa, pieni valkosipulinkynsi, hieman merisuolaa ja oliiviöljyä. Sitten vain surruutat vähän aikaa sekoitinta ja ta-daa - villiyrttipesto on valmista!

Olen laittanut oliiviöljyä ruokalusikallisen, ja pestoni on ollut aika kiinteää. Jos mielit juoksevampaa pestoa, lorauta öljyä vähän reilummalla kädellä. Suolaa kannattaa laittaa aluksi vähän ja lisätä sitten maistamisen jälkeen, jos siltä tuntuu. Jos et ole valkosipulin ystävä, jätä se pois. Jos taas olet, lisää toki toinenkin kynsi (ja ehkä kolmaskin).

Luulen, että pinjansiemenet voi halutessaan korvata vaikkapa auringonkukan siemenillä. Jos taas parmesaani tuntuu liian hintavalta, jokin toinen juusto (esim. Edam) ajanee raastettuna saman asian.

Seuraavaksi voisin kokeilla tehdä pestoa joistain muista villiyrteistä, kuten vaikkapa vuohenputkesta. Olen varma, että sekin sopii erinomaisesti peston ainesosaksi.

Kiitokset Facebook-kaverille ja hänen äidilleen mitä mainioimmasta ohjeesta! 💚

 

 

 

 

Kommentit (0)

Sain serkultani Anitalta (villiyrtteilijä hänkin) vinkin kokeilla voikukkaleivän valmistamista. Ohje tähän herkkuun löytyy netistä ainakin econewsmedia.org-sivustolta.

Koska voikukkaleivän (dandelion bread) ohje oli englanninkielinen, minulla meni muutama hetki sen suomentamiseen. Jos ymmärsin kaiken oikein, leipään tarvitaan seuraat ainesosat: 4 kuppia vehnäjauhoja, 4 tl leivinjauhetta, 1 tl suolaa, 1 1/2-2 kuppia voikukkia, 1/2 kuppia kasviöljyä, 3/4 kuppia hunajaa, 2 kananmunaa ja 2 2/3 kuppia maitoa.      

Ensimmäinen haaste oli selvittää mittayksikkö kupin (cup) tilavuus. Internetin ihmemaailmasta löytyi vastaus: kuppi on desilitroina 2,37. Tuota tietoa vasten taikina-annos, jonka ohjeessa ilmoitetaan riittävän kahteen leipään, alkoi tuntua valtavalta.

Päätin jakaa kaikki ainekset neljään osaan. Vehnäjauhomäärän jakaminen neljällä oli helppoa, mutta vaikkapa hunaja- tai maitomäärän jakaminen kaikkea muuta.

Voikukista piti poimia vain ja ainoastaan keltaiset kukkaosat; vihreitä osia leipätaikinaan ei ohjeen mukaan saa mennä. Idea on siis sama, kuin esimerkiksi voikukkamehua valmistettaessa.

Seuraavaksi kehotettiin laittamaan uuni kuumenemaan 400 asteeseen - mutta ei suinkaan Celsiuksen vaan Fahrenheitin asteikon mukaan. Pienen nettiselailun jälkeen selvisi, että 400 Fahrenheitia vastaa 204,4 Celsiusta. Laitoin suosiolla uunin kuumenemaan 205 C-asteeseen.

Ohje käski voidella kaksi leipävuokaa. Koska en ole tullut moisia hankkineeksi, voitelin - ja varmuuden vuoksi jauhotinkin - tavallisen pyöreäpohjaisen vuoan, jonka arvioin olevan sopivan kokoinen neljäsosataikinalle.

Sekoitin ohjeen mukaisesti kuivat ja nestemäiset aineet keskenään kahdessa eri kulhossa. Tässä vaiheessa huomasin, että hunaja oli lopussa, mikä olisi tietysti pitänyt hoksata jo aiemmin. Korvasin hunajan siirapilla.

Huuhtelin voikukat kylmällä vedellä ja heitin ne kuivien aineiden sekaan. Tämän jälkeen lisäsin kuivat aineet maito-kananmuna-öljy-siirappi -seokseen koko ajan sekoittaen.

Sitten ei muuta kuin koko komeus vuokaan ja uuniin. Ohjeen mukaan voikukkaleivän pitää ensin paistua 205 asteen lämmössä 20-25 min. Tämän jälkeen lämpötilaa lasketaan 175 asteeseen (350 F), jossa leipä saa olla vielä 20 minuuttia.

Miltä voikukkaleipä maistui? Ihan älyttömän hyvältä. Tällaisen ruisleivän suosijan näkökulmasta se oli kyllä aika makeaa. Lieneekö sitten hunajan vaihtuminen siirapiksi vaikuttanut asiaan? Voikukkaleipä sopii mielestäni hyvin vaikkapa kahvin tai teen kaveriksi.

Jatkossa voisin kokeilla voikukkaleivän valmistamista siten, että korvaisin vehnäjauhot sämpylä- tai kaurajauhoilla, jolloin leipä olisi ruokaisampaa. Se, ehdinkö kokeilla tätä kuluvan kesän aikana, riippuu pitkälti siitä, kuinka kauan voikukat vielä kukkivat. Ensimmäiset valkoiset hahtuvapallot on näet jo havaittu. Niistä ei valitettavasti leivän ainesosaksi ole.

 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Villiyrtteihin hurahtanut naisihminen kertoilee omista yrttikokeiluistaan niin ruoanlaiton kuin kauneudonhoidonkin saralta. Aina ei mene niin kuin Strömsössä. ;)

Blogiarkisto

Kategoriat