Vietin viikonlopun kauniissa ympäristössä luonnon ja meren läheisyydessä hyvinvointi- ja joogaretriitillä Inkoon saaristossa. Lähtökohdat retriitille lähtemiselle perjantaina töiden jälkeen eivät olleet kovin huipussaan, koska edellisenä iltana olin saanut jälleen hylkäämisen pelon "kohtauksen", mutta palaan siihen kirjoituksen lopussa. Haluan ensin kertoa yhdestä mielettömästä kokemuksesta jonka koin retriitillä. Olotilani retriitillä oli melko ailahtelevainen. Välillä tunsin ahdistuneisuutta, välillä taas olo oli neutraali. Iloisuutta en tuntenut mikä tietysti harmitti kun tuntui etten saa silloin retriitistä mitään itselleni kun en pysty nauttimaan enkä rentoutumaan mikä viikonlopun tarkoitus kuitenkin oli. Mutta sitten tapahtui jotain.

Lauantaina meillä oli iltapäivällä ohjelmassa workshop, teemana hyvinvointi. Pohdiskeltiin itseksemme mistä kaikesta oma hyvinvointi koostuu, niin ihmissuhteiden, terveyden, mielenkiinnon kohteiden kuin maailmankatsomuksen osalta. Tämän tarkoituksena oli toimia halutessaan pohjustuksena seuraavalle tehtävälle, joka taisi saada jokaisen hieman säpsähtämään. Meidät jaettiin pieniin ryhmiin ja tehtävänä oli jokaisen vuorollaan puhua 15 minuuttia kun toiset vain kuuntelee. Tämän jälkeen jokaisen piti esittää yksi kysymys kertojalle sekä sanoa jokin kehu. Minä olin ainakin siinä uskossa, etten ikinä saisi 15 minuuttia kulumaan puheenvuorossa ja mietin mistä edes puhun ja kuka minua nyt haluaa kuunnella. Mutta kun vuoroni koitti, annoin tulla kaiken ulos mikä sillä hetkellä tuntui päällimmäiseltä. Ja se oli tämä "sisäinen taisteluni" jota parhaillaan elämässäni käyn läpi. Ja kuinka uskomattomalta minusta tuntui tämän jälkeen! En ollut suunnitellut mitä sanon, annoin vain tulla sen mitä juuri sillä hetkellä oli tarpeen sanoa. Miten hyvä olo siitä tulikaan, kun sai "puhdistaa" mielensä tuntemattomille ihmisille sekä huomata että minua kuunneltiin ja ne rohkaisut jotka heiltä sain. Oloni oli taas iloinen ja seesteinen mikä merkitsi minulle niin paljon.

Mutta nyt vielä palaan tapahtumiin ennen retriittiä. Torstai-iltana kun olimme jo nukkumaan ryhtymässä sain tosiaan jälleen "kohtauksen". Tyhmästä asiasta, niin kuin aina. Siinä tunteiden vuoristoradassa hetken ollessani, koin myös eräänlaisen voimaannuttavan kokemuksen. Minulle tuli tunne, että voisin selvitä tästä ihan yksin. Kun ennen olen aina tarvinnut siihen kumppanin apua, ts. nöyrtymisen, niin nyt havaitsin itsessäni uuden käyttäytymismallin. Tosin pieni ja hatara tämä oli, jouduin kyllä taistelemaan tunteideni kanssa kovasti mutta lopulta kuitenkin minä voitin. Pystyin jatkamaan nukkumista, pystyin lähtemään aamulla töihin sekä pystyin ymmärtämään kumppanin puolen tässä asiassa. Voin kertoa, että ei ollut helppoa aamulla lähteä töihin ilman että olisin mennyt herättämään mieheni marttyyrimaisesti, että "etkö näe kuinka surkea olo minulla on, etkä auta minua". Mutta minä tein sen. Pidin pintani että nyt pysyn vahvana, enkä mene syyllistämään miestäni ja tuomaan itselleni ja hänelle vielä pahempaa oloa. Ajattelin, että minun olisi tärkeää huomata sellainen seikka, ettei maailma kaadu siihen jos riitaa ei saada välittömästi selvitettyä. Tai ettei kumppani lähde pois luotani tämän takia. Näin sitä kasvetaan, hitaasti mutta varmasti. Ja riidan saimme selvitettyä päivän aikana puhelimitse ja sunnuntaina kun palasin kotiin, kävimme tapahtuman vielä yhdessä läpi.

Kommentit (2)

Vierailija

Oi, tykkään sun blogista. Ihanan rehellistä pohdintaa, harvoin saa lukea näin avointa tekstiä.

Seuraa 

Hengähdys ilmaa.

35-vuotiaan naisen kirjoituksia matkalla kohti uudenlaista ja tasapainoisempaa elämää sekä eheytymistä hylkäämisen tunnelukosta. Blogissa kirjoituksia myös joogasta, meditoinnista ja luonnon voimasta, jotka ovat itselleni tärkeitä henkisen hyvinvoinnin lähteitä.

Rakennetaan yhdessä tasapainoisempi elämä.

Rakkaudella, Nina

hengahdysilmaa@gmail.com

Blogiarkisto