Ihmisen, jonka tärkein ja vahvin side turvalliseen ja luottavaiseen elämään on katkaistu, on hänen hyvin vaikeaa uskoa siihen, että joku haluaisi olla hänen kanssaan. Ja koska hylätyksi tulemisen pelko on niin suuri, saattaa hän tarkoituksella pitää etäisyyttä toisiin ihmisiin, ettei heistä tule liian tärkeitä tai olla jopa kokonaan muodostamatta ihmissuhteita. 

Minä olen oireillut hylkäämisen pelkoni kanssa puolisoni, vanhempieni sekä ystävieni kanssa. Nyt kun olen saanut jonkinlaiseen hallintaan nämä kaksi ensimmäistä, olen pohdiskellut jälleen kerran muita ihmissuhteitani. Varsinkin nyt, kun syksyllä sain elämääni repullisen uusia ihmisiä, aloittaessani opinnot. Selkeän eron huomaa entiseen elämääni, jolloin minulla ei ollut hajuakaan, miksi käyttäydyn ja tunnen tietyissä asioissa ehkäpä poikkeuksellisella tavalla. Mutta nyt kun tiedän traumasta ja hylkäämisen pelosta, olen voinut katsoa erilaisin silmin omaa toimintaani.

Ennen luulin, että jokainen kehen tutustuin, muuttui jossain vaiheessa epämieluisaksi henkilöksi. En ymmärtänyt, että se olin minä, jonka reagoinnit muuttuivat sitä mukaan, kun ystävyyssuhde läheni. Odotin (tiedostamatta) että tuon kyseisen uuden ihmisen elämässäni, pitää olla aina minua varten. Ja että hän aina haluaa olla kanssani, ja ilmaisee sen myös jollain tapaa. Olin heti mustasukkainen ja pettynyt, jos tämä uusi ihminen jutteli jonkun muun kanssa. Aloin heti ajatella, että hän ei haluakaan olla kanssani, että hän ei pidä minusta. Siinä vaiheessa aloin itse välttelemään tätä ihmistä, ja myöskin vannotin itselleni, että älä tutustu uusiin ihmisiin - he vain tuottavat sinulle mielipahaa, aina.

Nyt koulunkäynti on alkanut tuntumaan jonkin verran vastentahtoiselta. Juuri näistä syistä. Minä ikäänkuin skannaan koko ajan ilmapiiriä ja olen lukevani, että kukaan heistä ei enää pidä minusta. Ja se on hirmu raskasta. Tätä aloin pohtimaan syvällisemmin, miksi näin on? Mikä saa minut kuvittelemaan, että he eivät pitäisi minusta?

Jos palataan koulun alkuun, kaikki tuntuivat kivoilta, kaikki juttelivat minulle (ja muille). Itseasiassa kyllä minulle vieläkin jutellaan (ja kaikki ovat edelleen huikeita tyyppejä), mutta se miten minä reagoin siihen nykyisin, on se jokin mikä on minussa muuttunut. Teen itse itsestäni sen hylkiön, mikä hiljalleen johtaa siihen, että kukaan ei ehkä uskalla tulla puhumaan minulle, koska aina vetäydyn muualle. Häviän paikalta tai olen hiljaa. Hylkäämisen pelko saa minut ajautumaan siihen. Valitsen olla mieluummin yksin, kuin olla jatkuvassa hylkäämisen pelossa. Silti jokainen kerta, koen valtavaa surua huomatessani, että ystävä ottaakin etäisyyttä, vaikka omalla käytökselläni olen sen siihen johdattanut. 

Jos haluaisin, että tilanne muuttuisi, pitäisi minun itse olla myös aktiivinen osapuoli. Huolimatta siitä, että en ole kovin sosiaalinen, niin olla edes jonkin verran. Edes sen pienen läheisemmän ryhmän seurassa, joka alkuun muodostui. Tai edes sen yhden ihmisen. Mutta en vain pysty, en ainakaan vielä. Pelko on niin suuri. Mutta huomasin jo, että asian tiedostaminen on auttanut jonkin verran. Seuraavaksi minun pitää vain hyväksyä se. Sen sijaan, että ajattelisin itseni (tai ne toiset) ihan surkeaksi, minun pitää hyväksyä että tälle kaikelle käyttäytymiselle on syy, johon en ole voinut vaikuttaa. Mutta se mihin voin vaikuttaa, on nykyhetki. Minä voin valita olla kärsimättä. Minä voin valita selviytyä kaikesta huolimatta. Minä voin hyväksyä, että ihmissuhteeni ovat vaikeita asioita, ja minä pystyn vaikuttamaan niihin halutessani. 

"Elämä usein ampuu meitä haavoittavalla nuolella. Jos emme hyväksy tapahtunutta, jos murehdimme sitä ja valitamme asian epäoikeudenmukaisuudesta sekä aprikoimme, kuinka pitkään meidän vielä pitää kärsiä kipua, ammumme itse toisen nuolen avoimeen haavaan, mikä vain pahentaa ja pitkittää kipua. Kivulle emme voi mitään, mutta kärsimys on oma valintamme." 

-Buddha

 

Kommentit (2)

JonnaO
3/2 | 

Tunnistan tuosta kuvauksesta niin myös itseni! Itse aloitin kans opiskelut pari vuotta sitten ja tutustuin uusiin ihmisiin ja meillä on ihan mahtava yhteishenki luokassa, mutta silti koen olevani ulkopuolinen. Nykyisellä ymmärrykselläni tajuan, että se johtuu minusta ja usein huomaankin itse vetäytyväni ryhmästä ihan vaan sen takia ettei minua siitä jätettäisi. Toisaalta olen samalla jollain tapaa itsestäni ylpeä etten yritä koko ajan miellyttää/viihdyttää/tsempata/kannustaa muita jos esim. itse olen väsynyt vaan silloin vetäydyn ja pidän huolta omasta jaksamisesta. En halua enää tuoda "märkää rättiä" kotiin koulusta/töistä vaan haluan, että minusta saa puoliso ja teini-ikäiset lapseni jotain irti iltaisin ja jotta myös itselle jäisi jotain. Mutta huomaan myös sen pienen hylkäämisen tunteen, kun vetäydyn ja mietin, että miksi kukaan ei tule kysymään mitä kuuluu? Mutta toisaalta meillä kaikilla aikuisilla on omat huolemme ja arkemme elämässä, että ymmärrän kyllä senkin ettei ketään jaksa oikeesti kiinnostaa! Itse kömmin sitten taas muiden pariin, kun siltä tuntuu!

Mietin, että oletko perehtynyt Kimmo Takasen Tunne Lukkosi kirjoihin tai kursseihin? Itse kävin Kimmon vkonloppu kurssin ja olen lukenut kirjoja ja olen kyllä oivaltanut itsestäni tosi paljon niiden jälkeen!

nina_kyllikki
Liittynyt27.7.2017
4/2 | 

Heippa, ja kiitos paljon kommentistasi!

Itse olen ehkä nyt viime aikoina alkanut huomaamaan samaa, että osaankin ehkä jo hieman olla "itsenäisempi" siinä ryhmässä, enkä koko aikaa mieti, mitä muut minusta ajattelevat ja että pitääkö minun nyt tehdä jotain "ekstraa" varmuuden vuoksi. Vaan saatan tosiaan reippaasti olla vain, enkä koe kurjia fiiliksiä. Hassua, näinhän se aina pitäisi mennäkin :D

Multa kyllä löytyy hänen kaksi tunnelukko kirjaa, ja oon toki lukenutkin. Pitäisi ottaa varmasti uudestaan luettavaksi, nyt kun osaa tunnistaa itsestään asioita niin paljon laajemmin :) Se kurssi oli varmasti tosi hyvä!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Hengähdys ilmaa.

36-vuotiaan naisen kirjoituksia matkalla kohti uudenlaista ja tasapainoisempaa elämää sekä eheytymistä voimakkaasta hylkäämisen tunnelukosta. Blogissa kirjoituksia myös joogasta, meditoinnista ja luonnon voimasta, jotka ovat itselleni tärkeitä henkisen hyvinvoinnin lähteitä.

Rakennetaan yhdessä tasapainoisempi elämä.

Rakkaudella, Nina

hengahdysilmaa@gmail.com

Blogi lopetettu. Kiitos kaikille mukana olleille <3

Hae blogista

Blogiarkisto

2020
Maaliskuu