Viime kerralla terapiassa hieman käsiteltiin traumaa, jonka olen lapsena kokenut ja mikä on vaikuttanut merkittävästi koko elämääni. Surullista on se, että kukaan ei ole koskaan missään yhteydessä ajatellut siitä, että sillä on ollut vaikutusta minun välillä niin vaikeaan elämääni. Olen kuitenkin ollut yhden jos toisenkin ammattihenkilön juttusilla elämäni aikana. Onhan siitä aina puhetta ollut, mutta sitä ei ole otettu vakavasti vaikka jokaikinen kerta romahdan itkemään kun aihe tule esiin. Tosin enhän minä itsekään osannut yhdistään näitä palapelin palasia, olen aina vain ihmetellyt käytöstäni, tunteitani ja olotilaani äitini seurassa. En syyllistä äitiäni tapahtuneesta, hänhän oli itsekin "lapsi" silloin, alle 20-vuotias ja hänen oma lapsuutensa on myös ollut hyvin vaikeaa. Olen aina toivonut niin kipeästi, että minulla olisi äiti, joka tuntuu äidiltä. Olen joskus kateellisena seurannut ystävieni äiti-tytär-hetkien viettoja. Ollaanhan mekin sellaisia yritetty viettää, mutta meidän väliltä puuttuu se jokin. Ja se jokin on luottamus. Se kun on aikoinaan rikkoontunut sirpaleiksi, on se äärettömän vaikeaa korjata. Ja vaikka tämä kaikki on tapahtunut ollessani niin pieni, että minun on mahdotonta edes muistaa tapahtumaa, se vaikuttaa. Ja syvästi. 

Niin hirveältä kuin tämä seuraava kuulostaa, minun on vain pakkoa sanoa nämä asiat. Ne ovat minun tunteita ja ne ovat aitoja, eikä tarkoitukseni ole loukata äitiäni. Hän on minulle kuitenkin erittäin tärkeä ihminen elämässäni. Toistan vielä kertaalleen, en syyllistä häntä ja toivon sydämeni pohjasti, että vielä jonain päivänä tunnen oman äitini äidiksi minulle. Mutta tähän asti olen aina hänen seurassaan tuntenut oloni jotenkin oudon kärsiväksi. Olen ärsyyntynyt tai kiukkuinen, enkä halua viettää aikaa hänen luona. Joulut ja synttärit ovat aina muodostaneet hirveän paineen siitä, että nyt pitää mennä äidille kylään sekä ikäviä välikohtauksia kun olen halunnut ennemmin viettää juhlapäivät isäni tai lapsuuden hoitotätini luona. En ikinä usko mitä hän sanoo minulle, en vain ole osannut ottaa todesta jos hän kertoo minulle jotain. Kuvittelen helposti, että kaikki mitä hän sanoo, on arvostelua. Tätäkin ominaisuutta itsessäni olen aina ihmetellyt, että miksi tunnen tälläistä. Kun hän sairastui vakavasti, en edes sitä osannut ottaa todellisena. Ja koska minä olen herkkäluontoinen, tottakai olen syyllistänyt itseäni valtavasti näistä ajatuksista ja omasta käytöksestäni mikä sekin on ylläpitänyt heikkoa elämänlaatua. En vain ole voinut mitenkään sitä muuttaa. Yrittänyt olen tuhat ja yksi kertaa sanomalla itselleni, että nyt en tunne näin, nyt hän on äiti minulle, nyt olen hänen kanssaan. Mutta totuus on se, että pystyn olemaan hänen seurassaan vain jos en pidä häntä äitinä, vaan että hän on vain "kaveri" minulle, jonka nimi nyt sattuu olemaan "äiti". Silloin en tunne näitä järkyttävän ikäviä tuntemuksia. 

On äitikin tietysti ihmetellyt käytöstäni ja mikä minua vaivaa aina hänen seurassa. Mutta ei hänkään ollut koskaan ajatellut että kyse on siitä kun hän aikoinaan lähti, että se on jättänyt näin syvät jäljet minuun. Anteeksi hän on pyytänyt ja sanonut jos hän vain mitenkään voisi muuttaa menneisyyttä, hän sen tekisi mutta kun ei voi. Ainut mitä hän on osannut ehdottaa on se, että unohdetaan menneisyys ja keskitytään nykyhetkeen ja tulevaan. Mutta se kun ei vaan toimi niin. Tätä ei pysty lakaisemaan maton alle ja jättämään sinne. Vuosikymmeniä muodostuneita käyttäytymismalleja sekä trauman synnyttämiä oletuksien muuttaminen ei käskystä pois lähde. 

Luin jostain hylätyksi tulemisen pelosta käsittelevää artikkelia, jossa kutakuinkin sanotaan näin; onhan se hemmetin ärsyttävää korjata puolet elämästä asiaa, jota itse ei ole aiheuttanut mutta hei, elämä ei ole aina reilua vaan sillä on selviydyttävä mitä on annettu. Mutta taistelun kun voittaa, maalissa häämöttää uusi, entistä eheämpi ihminen. 


Kommentit (0)

Seuraa 

Hengähdys ilmaa.

35-vuotiaan naisen kirjoituksia matkalla kohti uudenlaista ja tasapainoisempaa elämää sekä eheytymistä hylkäämisen tunnelukosta. Blogissa kirjoituksia myös joogasta, meditoinnista ja luonnon voimasta, jotka ovat itselleni tärkeitä henkisen hyvinvoinnin lähteitä.

Rakennetaan yhdessä tasapainoisempi elämä.

Rakkaudella, Nina

hengahdysilmaa@gmail.com

Blogiarkisto