Jokseenkin käsittämätöntä miten paljon "pelkkä" puhuminen voi auttaa. Olen sen kyllä aina tiennyt, mutta sitä en ole ymmärtänyt kuinka paljon. Olen aina ollut lääkevastainen ja en edelleenkään mielelläni turvaudu mielialaan tai nukahtamiseen vaikuttaviin lääkkeisiin muuta kuin hätätapauksessa. Mutta nyt kun minulla on kokemusta molemmista, masennuslääkkeistä sekä terapiasta, vie terapiahoito voiton kohdallani. Tosin en ole missään vaiheessa ollut vaikeasti masentunut johon kenties lääkkeet vaikuttaisivat voimakkaammin. Jokaiselle hoito tehoaa yksilöllisesti. Kun aloitin masennuslääkityksen, minulle kerrottiin ettei pidä pelästyä ensimmäisten kahden viikon epämääräisiä oireita, että lääke alkaa tehoamaan vasta tämän jälkeen. No minun tapauksessa ensimmäiset kaksi viikkoa olivatkin parhainta aikaa. Olin todella tasainen, mielialat eivät heitelleet yhtään, en hermostunut mistään ja kärsivällisyyteni oli huipussa. Tuntui helpottavalta olla "tuntematta" hetkeen yhtään mitään. Mutta aloin kuitenkin kaipaamaan ilon ja onnellisuuden tunteita, koska myös ne positiiviset tunteet olivat jämähtäneet. Pari viikkoa tätä kesti, jonka jälkeen en enää osaa sanoa onko lääkkeellä mitään sen kummempaa vaikutusta. Saan kuitenkin voimakkaita ahdistuskohtauksia sekä lyhyitä masennusjaksoja mutta useasti kuitenkin tunnen itseni myös hyvinkin onnelliseksi ja "terveeksi".

Minulle on aina lääkärin vastaanotolla ehdotettu lääkitystä kun olen hakeutunut elämän kriiseissä hätääntyneenä hakemaan apua. Kun olen kieltäytynyt, ovat lääkärit ihmetelleet mitä sitten oikein haluan. Ja olen vastannut tarvitsevani keskusteluapua. Ymmärrän toki lääkäreiden puolen, lääkkeitähän on niin paljon helpompi ehdottaa kuin aloittaa ihan liian hankalaksi tehty prosessi terapian saamiselle. Minulla on ollut onnea kun on ollut aina niin hyvä työterveys saatavilla, jonka kautta olen päässyt suht nopeasti erikoislääkäreiden sekä psykologien vastaanotolle. Mutta ilman työterveyttä tai työpaikkaa (tai riittävästi rahaa) on terapiaan miltei mahdotonta päästä. Jouduin minäkin hieman liioittelemaan hakemuksessani työkykyni olevan erittäin uhattuna vaikka oikeasti minun koko elämä, parisuhde ja hyvinvointi oli tässä kyseessä. Mutta se ei riitä. Pitää perustella tarpeensa työkyvyn ylläpitoon terapian avulla vaikka se on viimeiseksi tärkein asia minun listallani. Tottakai tällä on merkitystä työkykyyn niin jaksamisen, ahdistuksien kuin masennuksien ja niistä seuranneisiin sairaslomiin. Mutta minusta se on epäreilua ettei kaikilla ole mahdollisuutta terapiaan vaikka niin monet kärsivät mielialasairauksista.

Vaikka olen aina tiennyt kunka iso merkitys paranemiseen terapialla on, vaatii se myös sen tarpeen hyväksymisen. Eihän terapia muuten tunnu järkevältä vaan lähes ajanhukkaukselta. Ja tämän takia minullakin kesti 20-vuotta, että vihdoin aloitin säännöllisen terapian johon panostan tällä hetkellä erittäin paljon. Pohdin aina terapiakäynnin jälkeen mm. mitä asioita käsiteltiin, mitä oivalluksia tein ja mitä uutta opin itsestäni ja kirjoitan ne myös ylös. Siitä sain ajatuksen tälle blogillekin. Nämä asiat ovat kuitenkin elämässäni todella isoja ja merkityksellisiä asioita, jotka tulevat muuttamaan minussa paljon. Välillä olen järkyttynyt terapian jälkeen, välillä taas nauran jollekin hassulle ominaisuudelleni kun olen ymmärtänyt sen syyn. Mutta ennen kaikkea, olen oppinut itsestäni lukemattomia uusia asioita ja alkanut ymmärtämään miksi toimin eri tilanteissa tietyllä tavalla joka on edellytys käyttäytymismallien uudelleen rakentamisessa. Terapeuttini mukaan minun ennuste psykoterapiahoidossa on hyvä koska tiedostan ongelmani sekä oma haluni parantumiseen ja aktiivinen läsnäolo. Pystyn puhumaan vaikeistakin asioista vaikka se kuinka puristaa rinnasta ja saa kyyneleet poskille. Toisinaan vaivun epätoivoon ja tekisi mieli vajota maan syövereihin koska tekee niin kipeää. Silloin aina tärkein tuki eli mieheni vetää minut takaisin pinnalle.   

Olisin kiinnostunut kuulemaan onko siellä ruudun toisella puolen kokemuksia terapiasta, lääkityksistä tai niiden saatavuuksista ja jos on, niin millaisia?

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Hengähdys ilmaa.

35-vuotiaan naisen kirjoituksia matkalla kohti uudenlaista ja tasapainoisempaa elämää sekä eheytymistä hylkäämisen tunnelukosta. Blogissa kirjoituksia myös joogasta, meditoinnista ja luonnon voimasta, jotka ovat itselleni tärkeitä henkisen hyvinvoinnin lähteitä.

Rakennetaan yhdessä tasapainoisempi elämä.

Rakkaudella, Nina

hengahdysilmaa@gmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto