Me todellakin vietimme viime viikonlopun erossa toisistamme täydellisesti. Emme tosiaan edes viestitelleet, enkä minäkään juurikaan "stalkannut" minkään kautta, miten siellä menee. Mieheni lähti perjantaina kavereidensa kanssa reissuun ja tuli kotiin sunnuntaina iltapäivästä. Ja minä jäin kotiin tekemään kaikkea lempipuuhiani. Kuullostaa ehkä joillekin pareille ihan normaalilta ja arkipäiväiseltä mutta hylkäämisen pelosta kärsivälle ei ihan niin helppo homma.

Olin kyllä odottanut ja kaivannut tätä paljon, kuten viimeksi kirjoitin. Ja minun ehdotuskin tämä oli. Mieheni otti erittäin hyvin vastaan tämän, ja kannatti ajatusta ja ymmärsi idean, minkä takia tälläistä ehdotin. Naurettiin kyllä yhdessä, että mitä jos hän olisi ehdottanut samaa, en usko että olisin osannut ollenkaan suhtautua tälläiseen siinä tapauksessa... Mutta nyt kaikki meni hyvin, oli todella huojentavaa kun keskusteltiin suhteestamme ja siitä, mitä meillä hyvä ja toimiva parisuhde vaatii. Aiomme jatkossakin harrastaa samaa, eli viettää aikaa täydellisesti erossa toisistamme silloin kun jompikumpi lähtee omille reissuilleen..

Koska teki oikeasti niin hyvää saada olla ihan omissa oloissaan, ilman niitä yhteisiä arkipäiväisiä (mutta ihania!) rutiineja. Sain tehdä rauhassa omia lempijuttujani, ilman että piti ottaa toista huomioon. Siivosin koko talon (rakastan siivoamista!), kävin luontoretkellä kansallipuistossa, paistoin makkaraa ja juttelin samalla tuntemattomien ihmisten kanssa, saunoin ja kävin kylmäpulahduksilla. Illalla tein iltapalaa pihamaan kodassa paistaen lättyjä, katsoin leffaa ja nautiskelin lempiherkuista.

Idea oli tässä se, että minä huomaisin osaavani tehdä ja nauttia asioista, ilman tietoisuutta missä ja mitä kumppani tekee. Olla huoleton ja hallitsematon toisesta ja keskittyä vain itseeni. Ja onnistuinkin tässä todella hyvin. Ainoastaan kerran olin vaipua ahdistukseen ja se tuli siitä, kun ensimmäisenä aamuna selailin ketä oli katsonut minun My storia Instagramissa, eikä mieheni ollut! Joten salamannopeasti pelkoni otti vallan ja äänet päässäni huusi että nyt hän ei tykkää musta , hänellä on varmasti niin kivaa ilman minua eikä hän enää halua olla kanssani . Just joo. No onneksi osasin kuitenkin selviytyä tilanteesta ominpäin ja ihan vain sillä että tokaisin itselleni, nyt riittää. Päätin olla välittämättä ja palasin omiin kivoihin juttuihin. Ja se toimi!

 

Tästä erossa olosta seurasi myös ihana ikävä toista kohtaan, ja jopa pientä "perhosia vatsassa" olotiloja, kun odotti taas näkevän toista. Innolla myös odotin pääseväni kertomaan hyvin sujuneesta viikonlopusta. Eli hyvää teki! Mutta pitäähän sitä aina jotain kurjaa tapahtua, ettei ihan täydellistä elämä olisi. Ja no, tässä tapauksessa ei hyvä olo kantanutkaan ihan loppuun asti vaan tulihan se minun peikkonikin sieltä vielä esiin.  

Koska olin viettänyt viikonlopun erossa miehestäni ja omasta mielestäni pärjännyt niin erinomaisesti, janosi tietysti minun sisäinen lapseni paaaljon huomiota kun hän lopulta (väsyneenä) tuli kotiin. Iltaan mennessä olin jo vaipunut hyvin lamaantuneeseen tilaan, ja ihan vain siitä kun mieheni nyt tykkäsi lepäillä loppuillan sohvalla teeveetä katsellen. Vaikkakin olimme kertoneet toisillemme kaiken hyvästä viikonlopusta ja hän oli osoittanut ties monella tapaa tykkäävänsä minusta, ei se vaan riittänyt minulle. Olin vielä koko seuraavan päivän ahdistunut ja peloissani suhteestamme, ja niin tajuttoman pettynyt itseeni kun en taaskaan osannut olla se täydellinen tyttöystävä. (Kukapa osaisi oikeasti hei..!)

Kunnes viimein osasin auttaa itseäni vain katselemalla yhteisiä kuvia ja tarinoita meistä, joita olen kirjoittanut. Tämä sai jotenkin vedettyä minut pois "koomasta" jossa olin ja aloin ajattelemaan taas järkevästi. Uhh, vaikka vielä välillä syvissä vesissä tunnun pyöriväni, pitää todellakin osata iloita myös niistä pienistä (valtavista) kehityksen askeleista, joita olen ottanut. Kyllä tämä tästä, nyt voin taas todeta. Pettymyksien kautta uuteen nousuun! ;)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

SannaF
1/2 | 

Hienoja ja rehellisiä pohdintoja sulla! Vaikka oma tilanteeni ei ole ihan samankaltainen, kovasti sain ajattelemisen aihetta. Kiitos!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Hengähdys ilmaa.

35-vuotiaan naisen kirjoituksia matkalla kohti uudenlaista ja tasapainoisempaa elämää sekä eheytymistä hylkäämisen tunnelukosta. Blogissa kirjoituksia myös joogasta, meditoinnista ja luonnon voimasta, jotka ovat itselleni tärkeitä henkisen hyvinvoinnin lähteitä.

Rakennetaan yhdessä tasapainoisempi elämä.

Rakkaudella, Nina

hengahdysilmaa@gmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto