Joulun aikaan tapahtui jotain, josta kuitenkin selvisin mielestäni todella hyvin mutta se jätti silti minut niin sanattomaksi. En oikein osannut ymmärtää mitä ihmettä juuri tapahtui vaikka kaikki oli päivänselvää mitä tapahtui. Pelkäsin tulevaa joulua jo hyvissä ajoin. Se on aina ollut minulle niin vaikeaa ja ristiriitaista aikaa. Joulu mielletään hyvän mielen ja lämmön ajaksi ja sellaisena minäkin sen tahdon pitää. Aiemmin olen tuntenut joka joulu syyllisyyttä ja ahdistusta kenen kanssa joulua vietän. Halusin olla läheisteni kanssa eli isäni sekä lapsuuden hoitotätini. Kun illalla olen mennyt äitini luokse vielä piipahtamaan on joulumieleni sammunut siihen paikkaan. Miten voisin tuntea lämmintä hyvää oloa ihmisen seurassa joka on aiheuttanut minulle niin suuren trauman. Siksi päätin jo hyvissä ajoin viettää tänä vuonna joulua omissa oloissani kotona mieheni kanssa. Halusimme viettää ensimmäistä joulua omassa kodissamme omaan tapaan. Kävimme aamusta avannossa ja saunassa, iltapäivällä kirkossa sekä illalla söimme tekemiämme jouluruokia. Seuraavina päivinä nautimme edelleen kotoilusta sekä kävimme metsäretkellä. Meillä oli ihana, rauhallinen joulu.

Mutta äitini ei voinut ymmärtää tätä. Olin jo terapiassa keskustellut peloistani ja saanut varmistusta sille että aikuiset ihmiset saavat todellakin viettää joulunsa ihan niinkuin itse tahtovat. Siksi en menettänyt joulumieltäni kun illalla soitin äidilleni kysyäkseni joulukuulumisia. Huomasin heti että kaikki ei ollut ok ja pitkän kaartelun jälkeen oli tilanne tämä että sain syyt niskoilleni hänen joulumielen pilaamisesta koska päätin viettää joulun oman mieltymyksen mukaisesti. Sain kuulla että näköjään hänellä on enää vain yksi lapsi (veljeni). Terapiassa puhuimme aiheesta että se ei ole lasten tai kenenkään muun vastuulla viihdyttää vanhempiaan. Vanhempien on vain hyväksyttävä kun aikuiset lapset alkavat tehdä omat perinteet joulun viettoon. Ja huom. Me kyllä vietimme yhteisen jouluhetken kun kävimme viikkoa aiemmin isolla porukalla joululounaalla. Samoin kävin ennen joulua myös isäni luona kylässä sekä hoitotätiä tervehtimässä. Eli en kylmästi vaan päättänyt olla viettämättä joulua ilman heidän näkemistään.

Tajusin siinä keskustelun aikana, että minä ja äitini emme voi koskaan saada tasapainoista äiti-tytär suhdetta jos minä vain muutun ja kehityn. Niin kauan kun hän jää vellomaan paikoilleen eikä suostu kasvamaan itsekin, tämä ei onnistu. Kun aloitin tämän pitkän matkan trauman hoitamiseen sekä itseni kehittämiseen, en todellakaan aio heittää sitä hukkaan alistumalla syytöksiin joista minä en ole vastuussa. Nyt minä kerrankin osaan pitää itse omasta hyvinvoinnista huolta, niin aion myös pitää siitä kiinni. Ensimmäistä kertaa ikinä, en potenut huonoa omaatuntoa pistää itseäni etusijalle. Osasin myös olla aikuinen, en suuttunut, en itkenyt. Sanoin että keskustellaan kun hänellä on parempi hetki. Sitä hetkeä ei ole vieläkään tullut. 

Kommentit (0)

Seuraa 

Hengähdys ilmaa.

35-vuotiaan naisen kirjoituksia matkalla kohti uudenlaista ja tasapainoisempaa elämää sekä eheytymistä hylkäämisen tunnelukosta. Blogissa kirjoituksia myös joogasta, meditoinnista ja luonnon voimasta, jotka ovat itselleni tärkeitä henkisen hyvinvoinnin lähteitä.

Rakennetaan yhdessä tasapainoisempi elämä.

Rakkaudella, Nina

hengahdysilmaa@gmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto