Tämä on niitä aiheita mistä haluaa kirjoittaa mutta ei saa kiinni siitä langasta, ymmärrättekö? Koska tämä tuntuu itsessään niin umpisolmuiselta että se tekee olostanikin yhtä sotkua. Tuntuu ihan siltä että pitäisi kumauttaa itseään jollain että olotilani selkenee. Kun kaikki pitäisi olla hyvin mutta ei ole. Ahdistaa, mutta en tiedä syytä. Tunnen itseni surulliseksi, mutta en tiedä miksi. Itkettää, niin itken. Istun aloillani ja katson ikkunasta ulos. Mietin mikä ihme mussa on vikana kun en voi olla tyytyväinen. Syyllistän ja katkeroidun. Itselleni. Tunnen huonoa omaatuntoa kun olin äidilläni kylässä eikä minusta tuntunut hyvältä. Ihan kuin olisin ollut jonkun vieraan ihmisen luona. Oloni oli kiusallinen. Ajattelin, tämä ihminen pitää minusta ja haluaa kertoa ja kysyä kaikenlaista ja minä vain ahdistun koska se tuntuu väärältä, teennäiseltä. Inhoan esittämistä että kaikki on hyvin ja että viihtyisin. 

Vajoan alas ja mietin olenko masentunut. Ei, en voi olla koska jaksan tehdä asioita joista nautin. Voin tuntea silmänräpäyksessä olevani maailman onnellisin. Hypin riemusta pihalla valkoisessa maassa, lunta sataa. Olen onnellinen. Istun mieheni syliin takkatulen äärellä, haluan olla lähelläsi. Sinä ajattelematta nousetkin ylös ja lähdet touhuamaan jotain. Tuntuu siltä että en ole tärkeä sinulle vaikka olen. Mutta jään yksin henkisesti. Sisäinen lapseni pelästyy ja kokee turvattomuutta. Minua se ahdistaa. En kestä kun se aiheuttaa minulle sen olotilan. Miksi et voi antaa minun olla rauhassa, antaa olla aikuinen ihminen. Miksi vaadit tulla näkyväksi ja aiheutat minulle tuskaa. Haluaisin saada sinut ulos minusta, vaikka olet osa minua. Miten minä pystyisin olemaan sinulle nyt se aikuinen joka toisi turvaa minkä menetit lapsuudessa? Mistä saan voimaa olla tarpeeksi vahva päihittääkseni ensin aiheuttamasi tuskallisen olon ja siitä luoda turvallinen tila että sinä, sisäinen lapseni rauhoittuisit jotta minäkin voisin olla levollinen ja tuntea tyytyväisyyttä elämääni.

 

Olen pohtinut viime aikoina paljon sitä miksi tunnen välillä ahdistusta, ihan ilman oikeaa ts. näkyvää syytä. Se saa tuntemaan minut todella paskalta ihmiseltä koska näkyvästihän minulla on kaikki hyvin. Saatan saada kommentteja läheisiltäni "mitäs sinä nyt noin, sullahan on kaikki hyvin". Sanon sitä usein itsekin itselleni. Kun oikeasti pitäisi sanoa perr**le, ei muuten ole! Kärsit lapsuudessasi saadusta traumasta joka aiheuttaa mm. ahdistusta. Entä jos ihmisten, jotka kärsivät "näkymättömistä" sairauksista olisikin pään päällä alaspäin osoittava nuoli kipeä, olisiko tämäkin silloin paljon hyväksytympää. 

 

 

Kommentit (2)

Vierailija

Voi että minä ihailen tätä sinun rehellistä pohdintaasi. Itse asiassa ajattelen, että olen jo tosi "pitkällä", osaat niin hyvin havainnoinut tunteitasi. Se jo riittää. Ja kun vielä hyväksyt niiden olemassaolon niin voilà!.

Sinulla on jo terapeutti, jolta saat apua, mutta silti niin haluaisin "auttaa" (lainausmerkeissä, koska et ole ns. autettava) sinua. Jos kiinnostaa, olisi ihana coachata sua tuossa itsesi hyväksynnässä <3

nina_kyllikki
Liittynyt27.7.2017

Kiitos kommentista <3

Sepä se, niiden tunteiden hyväksyminen onkin sitten oma haasteensa.. Laita mulle vaikka sähköpostia ja kerro lisää mitä sulla mielessä, haluaisin kuulla :)

Seuraa 

Hengähdys ilmaa.

35-vuotiaan naisen kirjoituksia matkalla kohti uudenlaista ja tasapainoisempaa elämää sekä eheytymistä hylkäämisen tunnelukosta. Blogissa kirjoituksia myös joogasta, meditoinnista ja luonnon voimasta, jotka ovat itselleni tärkeitä henkisen hyvinvoinnin lähteitä.

Rakennetaan yhdessä tasapainoisempi elämä.

Rakkaudella, Nina

hengahdysilmaa@gmail.com

Blogiarkisto