Aloin miettimään riippuvuuttani kumppaniini. Pidän sitä jotenkin ristiriitaisena itsessäni, toisaalta olen hyvinkin riippuvainen hänestä mutta sitten taas osaan, haluan ja pystyn olemaan myös itsenäinen. Esimerkiksi, haluan mennä ja tehdä monia asioita itsekseni, kuten ulkoilla, käydä salilla, kaupoilla, tapahtumissa ja jopa tosiaan matkustaa. Mutta sitten ihan niinkin arkinen asia kuin kotona oleminen saattaa olla minulle todella vaikeaa jos kumppani on myös kotona. Silloin mulla on vaikeuksia antaa hänen tehdä omia juttuja. Analysoin eilen tilannetta joka toistuu hyvin usein. Kun tulen illalla töistä tai jostain kotiin ja kumppani on jo kotona katselemassa vaikka Netflixia. Hän tulee kyllä aina sanomaan heippa ja antamaan pusun ja kysyy voiko mennä jatkamaan omia juttuja kun minä lähden vaihtamaan vaatteita ym., mutta sitten lamaannun. Enkä oikein ymmärrä miksi. Jotain tapahtuu, reaktio siitä kun hän lähtee pois luotani. Se hämmentää minua, saa tuntemaan oloni tyhjäksi enkä osaa tarttua omiin juttuihin mitä voisin tehdä. Ei hän voi olla vain minua varten.

Keskustelimme asiasta. Mulla on siinä se ongelma, että välillä koen itseni itsekkääksi ja julmaksi jos yritän tehdäkin asioita oman pääni ja aikataulujen mukaisesti. Minä siis ihan huomaan että esim. eilen illalla kun meillä oli tämä pieni välikohtaus ja vaikka tilanne rauhoittui, en osannut muuta tapaa pohtia seuraavaa päivää kun lapsen uhmalla, että "hmp. teen sitten niin ja näin enkä kerro sille yhtään mitään jne.." Kunnes estin ajatukseni ja sanoin hänelle mitä mielessäni pyörii ja kysyin miten voisin muuttaa niitä ajatuksia koska itse en oikeasti osaa. Eli ihan kuin taannun lapseksi kun olen hänen kanssaan kotona mutta ulkomaailmassa osaan toimia kuin pitää. Ja eikä tämä todellakaan ole jatkuvaa, kaikki reaktiot joita saan riippuu ihan siitä millainen vireystaso ja mieliala mulla on jo valmiina. Kun pohja on heikko ja epätasainen, olen todella altis reagoimaan pienistäkin asioista mutta kun taas oloni on vahva ja tasainen, olen hyvinkin itsenäinen aikuinen. 

Tunsin itseni jälleen eilen hyvin toivottomaksi tapaukseksi joka ei koskaan parane ja normalisoidu näistä tyhmistä asioista kunnes kumppanini huomautti siihen, että "hei, huomasitkos kun itse osasit jo tulla tilanteen jälkeen halaamaan ja rauhoittumaan" kun aiemmin olen saattanut saada uuden tilanteen aikaiseksi siitä kun hän ei ole ymmärtänyt tulla lohduttamaan. Siinä jos jokin iso askel taas eteenpäin. 

Kommentit (0)

Seuraa 

Hengähdys ilmaa.

35-vuotiaan naisen kirjoituksia matkalla kohti uudenlaista ja tasapainoisempaa elämää sekä eheytymistä hylkäämisen tunnelukosta. Blogissa kirjoituksia myös joogasta, meditoinnista ja luonnon voimasta, jotka ovat itselleni tärkeitä henkisen hyvinvoinnin lähteitä.

Rakennetaan yhdessä tasapainoisempi elämä.

Rakkaudella, Nina

hengahdysilmaa@gmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto