Koska olen tänä syksynä ja talvena kärsinyt poikkeuksellisen paljon kaamoksesta, päätin että aion tehdä viikoittain metsäretken kun muistin miten paljon reippailu luonnon helmassa piristää. Oli sää mikä hyvänsä, retken jälkeen olo on hyvinvoiva, mieli on levollinen ja ulkoilu auttaa aloittamaan tulevaa viikkoa vahvana. Luontoelämys voi olla parituntinen pyrähdys lähimetsiin tai retki kauemmas, jolloin otan eväät mukaan. Se voi tapahtua rauhallisesti kävellen pitkospuilla ja poluilla tai hiihtäen nautiskellen pienestä viimasta kasvoihin. Se voi olla hetki istua kiven päällä kuunnellen omaa hengitystä. Se voi olla reipas ratsastusretki lämpöisillä hevosilla tai seikkailu mikä kestää yön yli nukkuen teltassa tai laavulla. Pääasia että olen ulkona ja metsässä. Siellä tunnen olevani elossa. 

Se tunne mikä tulee kun syöt eväitä nuotion äärellä tai kun hiljaisuus on äänistä kovin. Kun hengität puhdasta ilmaa tai näet silmilläsi kauneudesta kauneimman. Kun huomaat ettet enää murehdi asiaa minkä vuoksi et saanut nukutuksi viime yönä. Kaiken tämän saan meidän rikkauksista suurimmasta, luonnosta. 

Olen tietoisesti alkanut vähentämään ja poistamaan asioita elämästäni, mitkä aiheuttavat huonoa oloa. Esimerkiksi vanhat ihmissuhteet jotka eivät koskaan ole aitoja ollutkaan, tavarat kotona jotka eivät tuo iloa enää, liiallinen sosiaalinen media, syyllisyys asioista joista ei pitäisi. Jokaisesta pudotetusta taakasta elämästäni, huomaan miten vapautuneelta ja vahvemmalta tunnen itseni. Ja se on silloin itsensä arvoista elämää. Kunpa jokainen osaisi pysähtyä tiedostamaan polkua jota kulkee, koska se polku tulee ennemmin tai myöhemmin, määränpäähänsä.

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Hengähdys ilmaa.

35-vuotiaan naisen kirjoituksia matkalla kohti uudenlaista ja tasapainoisempaa elämää sekä eheytymistä hylkäämisen tunnelukosta. Blogissa kirjoituksia myös joogasta, meditoinnista ja luonnon voimasta, jotka ovat itselleni tärkeitä henkisen hyvinvoinnin lähteitä.

Rakennetaan yhdessä tasapainoisempi elämä.

Rakkaudella, Nina

hengahdysilmaa@gmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto