Jos mikään muu ei auta, niin ulos lähteminen auttaa aina. Joskus se muuttaa kaiken parempaan, joskus vain itken kulkiessani. Mutta itkemistä tapahtuu vain jos olen todella heikoilla. Useimmiten itken ilosta, siitä minkälaisen fiiliksen aurinkoiset hiekkatiet, metsäntuoksuiset polut tai silmänkantamattomiin siintävät pellot minulle tuo. Aina kun on mahdollista, aloitan aamuni pitkällä kävelylenkillä, jonka perään tykkään tehdä joogaharjoituksen. Tänään vietin muutaman tunnin samoilemalla metsässä etsien mustikka-apajia. Kun vihdoin apajat löytyivät, päätin että samalla kun kerään mustikkaa, vietän tunnin meditaatiohetken. Oli ihanan rauhoittavaa istua mättäillä, poimia marjoja, kuunnella pientä tuulen huminaa ja vain olla. Se tuntui terapeuttiselta. Kun olin valmis, katsoin kelloa. Aikaa oli kulunut puolitoista tuntia ja se meni hujauksessa. Samalla olin saanut kerättyä ison kulhollisen mustikoita.

Mieheni sanoi minulle eilen, kuinka paljon olen kehittynyt kesän aikana tunne-elämässä. Ja se on ihan totta. Alkukesästä kun jäin lomalle, romahdin suorastaan. Minulla oli niin kipeä olo syvälläni ja lähes päivittäin sain "kohtauksia" ja olin luopua toivosta hyvään elämään. Halusin vain kadota. Olin lopulta lähes kaksi kuukautta pois töistä ja vasta viimeisellä lomaviikollani tunsin elpymistä. Tunsin, miten se jatkuva kipu oli hävinnyt sisältäni. Tämä jakso oli raskainta aikaa. Olin todella pohjalla, vaikka yritin elää normaalia arkea. Vasta kun annoin kaiken taakan pudota niskastani, eli hyväksyin olevani nyt "sairas" ja siitä syystä tunnen mitä tunnen, se helpotti. Sain sovittua itseni kanssa, jolloin aloin myös uskomaan siihen, että paranen. Nyt "kohtaukset" ovat huomattavasti harventuneet, ehkä kerran tai kaksi viikossa niitä tulee sekä pystyn jopa välillä itse niitä estämään ajattelemalla "järkevästi" ja keskittymään toisiin asioihin.

Tosin terapeutti kertoi, että varsinkin aluksi kun käsitellään niitä todella raskaita asioita, traumoja ja mennään syvälle mieleen, saatan oirehtia voimakkaasti masennuksena tai ahdistuksena. Hän pyysi minua miettimään olisiko viisasta jäädä pidemmälle sairaslomalle täksi aikaa, kun herkästi reagoin vaikeissa tilanteissa ahdistumalla. Kun olen enemmän vakaalla pohjalla, olisi työnteko jälleen ajankohtaista. Keskustelen asiasta vielä lääkärin ja esimiehen kanssa, niin katsotaan mikä on paras ratkaisu. Tähän asti olen käynyt kerta viikkoon terapeutilla, mutta kohta on tarkoitus ottaa myös tiiviimpiä käyntejä. Se siinä juuri onkin hankalaa, kun tämä on niin ailahtelevaista. Saatan sekunneissa muuttua totaalisesti. 

Kommentit (0)

Seuraa 

Hengähdys ilmaa.

35-vuotiaan naisen kirjoituksia matkalla kohti uudenlaista ja tasapainoisempaa elämää sekä eheytymistä hylkäämisen tunnelukosta. Blogissa kirjoituksia myös joogasta, meditoinnista ja luonnon voimasta, jotka ovat itselleni tärkeitä henkisen hyvinvoinnin lähteitä.

Rakennetaan yhdessä tasapainoisempi elämä.

Rakkaudella, Nina

hengahdysilmaa@gmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto