Kun kärsii hylkäämisen pelosta, tuntuu ne riidatkin ylitsepääsemättömiltä. Koska olen elänyt kuplassa missä olen luullut muidenkin tuntevan asiat samoin, on uuden tavan oppiminen ollut hyvin vaikea sisäistää. En ole voinut käsittää että riita on vain riita ja kun se selvitetään, se on siinä. Sen jälkeen kuulemma elämää jatketaan ennallaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Että riita ei tarkoita sitä että ei rakasta enää. Tai sitä että nyt kuuluu erota. Tai pahimmassa tapauksessa sitä, että ei halua elää enää.

Riitoja tulee ja menee, ne kuuluvat hyväänkin parisuhteeseen. Niitä on kaikilla. Tämä ei lohduta siinä vaiheessa kun pelkää kuollakseen että toinen hylkää eikä tykkää minusta enää kun se sanoi minulle niin pahasti. En tietoisesti edes ajattele näin. Minä vain toimin sen varassa mihin olen kasvanut. Riidat ovat aiheuttaneet minulle voimakkaita reaktioita. Vaikka itse riita saattaa olla hyvinkin vähäpätöinen (niinkuin yleensä onkin), kestää minulla toipua niistä useita päiviä. Vaivun pimeään tunneliin jossa ei valoa näy. Uskon että olen maailman surkein ihminen koska riitelin kumppanini kanssa. Tunnen itseni arvottomaksi ja täysin hyödyttömäksi elää ja olla tässä maailmassa. Aiheutan vain harmia. Ahdistustani lisää kun kuvittelen kumppanin viimeistään nyt kyllästyvän ja jättävän tälläisen surkean voivottelijan. Mikään ei auta, ei vaikka hän miten koittaa sanoa että kaikki on hyvin ja hän edelleen tykkää minusta. Itseasiassa, se vain lisää ärsytystä. Huijaa mokoma varmasti. Eikä se helpota kun tiedän jääväni vellomaan sinne synkkyyteen ja pilaavani elämääni. Tänään ymmärsin miksi. Ja voi luoja miltä tuntui kun yksi kahleistani jälleen avautui.

Ymmärtäminen ja hyväksyminen. Viime riidan ja pahan olon jälkeen päätin koittaa keskittyä sen jälkitilan parantamiseen. Pohdin miksi niin tapahtuu, miksi vähän niinkuin aiheutan itse itselleni kärsimystä enkä vain voi antaa olla ja jatkaa eteenpäin. Tajusin pahan oloni johtuvan siitä, että riidan jälkeen jään vähän kuin varpailleni, tunnen oloni hylätyksi koska joudun elämään ilman turvaihmistäni kun kuvittelen kumppanini pettäneen luottamukseni. Että hänkin hylkää. Koska itseltäni puuttuu vielä kyky turvautua itseeni, tunnen olevani kuin pieni lapsi yksin isossa maailmassa. Olen hädissään ja peloissani ennen kuin olen pystynyt luomaan uudelleen luottamuksen ja uskon siihen, ettei hän ole lähdössä mihinkään. -Tästä huomaa hyvin miten ongelmallisia tilanteita aiheuttaa hylkäämisen trauma parisuhteissa. Ja se kun niitä ei tiedosta, niitä ei voi korjata. Sitä vain kuvittelee olevansa normaali ja kohta tilanne on se, että et ymmärräkään omaa käyttäytymistä ja tunnet vain pahaa oloa elämässäsi.

Nyt kun tiedän mistä vellominen johtui, tiedän myös sen että se on turhaa. Tiedän, että riidat ovat vain riitoja eivätkä ne tarkoita sitä että nyt kuuluu erota. Pystyn jatkamaan luottavaisin mielin huomiseen koska tiedän kumppanini olevan vierelläni kun kerran se riitakin on yhdessä sovittu. Kenties päivänselvää jollekin, mutta iso harppaus minulle kohti tasapainoisempaa elämää. 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Hengähdys ilmaa.

35-vuotiaan naisen kirjoituksia matkalla kohti uudenlaista ja tasapainoisempaa elämää sekä eheytymistä hylkäämisen tunnelukosta. Blogissa kirjoituksia myös joogasta, meditoinnista ja luonnon voimasta, jotka ovat itselleni tärkeitä henkisen hyvinvoinnin lähteitä.

Rakennetaan yhdessä tasapainoisempi elämä.

Rakkaudella, Nina

hengahdysilmaa@gmail.com

Blogiarkisto