Mitä pidemmälle olen terapiassa päässyt, sen laajemmin olen alkanut hahmottamaan kuinka kokonaisvaltaista tämä minun hylkäämisen pelko onkaan ollut. Se on oikeastaan ollut koko maailmani tähän astiseen elämääni. Ja se on ollut epätodellista elämää. Rikkoontunut kiintymyssuhde hyvin pienenä lapsena on saanut aikaan merkittäviä häiriöitä tunne-elämässäni. Ja niiden korjaaminen on vaikeaa. Eläminen hylkäämisen pelon vallassa on tuntunut niin todelliselta, että nyt ihan hirvittää kun ymmärtää että se ei ole ollut todellista. Karkeasti sanottuna minusta tuntuu siltä että joutuisin opettelemaan kävelemään uudestaan kun alan opetella elämään oikeanlaisten käyttäytymismallien mukaisesti. Olen voinut jatkuvasti huonosti koska pelkään koko ajan milloin rakastamani ihminen hylkää minut. 

Olen elänyt pelossa hylkäämisestä ilman että olen siis asiaa edes tiedostanut. Vertauksena kerron, että kysyin mieheltäni miten usein hän on tuntenut epämukavaa/huolestunutta oloa minun puolestani ja missä tilanteissa. Sain vastauksen että muutaman kerran näin meidän pari vuotisen historiamme aikana! Kun taas itselläni tuo olotila on ollut läsnä jatkuvasti. Mieheni pystyi niissä tilanteissa rauhoittelemaan itselleen asian ajattelemalla järkevästi kun taas minä ajauduin ahdistuneisuushäiriöön. Onhan siinä eroa. Tällä hetkellä olen kykenemätön tasavertaiseen parisuhteeseen. Suhteemme vaatii kumppaniltani kohtuuttomasti tukea ja ymmärrystä sekä luottamista parempaan huomiseen. 

Ajelimme eilen kotiinpäin matkamessuilta ja jutustelimme mieheni tulevaisuuden suunnitelmista lähteä vielä opintielle. Minä tottakai kannustan häntä ryhtymään siihen mutta samalla sisälläni kytee järjetön pelko mitä kaikkea elämänmuutos tuo tullessaan. Siitä huolimatta vaikka suunnitelmien on tarkoitus tuoda meille molemmille mahdollisuuden esimerkiksi muuttaa jonain päivänä pohjoiseen. Vaikka mieheni sanoo tiettyjen asioiden tarkoittavan sitoutumista minuun on se minun maailmassani niin utopiaa, siksi siihen on vaikeaa uskoa. Siksi minä pelkään jatkuvasti.

Aikuisiällä kiintymyssuhdemallia on hyvin vaikea muuttaa. Mutta kas, se eilinen keskustelu toikin askeleen lähemmäs kohti parempaa huomista. Nimittäin, onnistuin valitsemaan annanko pelon tunteen hallita. Huomasin kuinka hylkäämisen reaktio oli tulossa ja aloin ärsyyntyä ja ahdistua. Mutta tällä kertaa aloin (terapeutin neuvosta) miettimään annanko sen viedä mennessään ja pilata muuten niin kivan päivän vai kokeilenko olla välittämättä siitä. Sanoin itselleni, "tämä tunne ei ole totta, se johtuu vain koska kärsit hylkäämisen pelosta minkä olet saanut lapsena kun äiti jätti sinut. Se ei tarkoita sitä että mieheni aikoo hylätä minut nyt." Muutaman kerran kun hoin tätä, huomasin olotilan lähteneen pois. Mieletön kehitys! Vaikeaa mutta ei mahdotonta.

Kommentit (0)

Seuraa 

Hengähdys ilmaa.

35-vuotiaan naisen kirjoituksia matkalla kohti uudenlaista ja tasapainoisempaa elämää sekä eheytymistä hylkäämisen tunnelukosta. Blogissa kirjoituksia myös joogasta, meditoinnista ja luonnon voimasta, jotka ovat itselleni tärkeitä henkisen hyvinvoinnin lähteitä.

Rakennetaan yhdessä tasapainoisempi elämä.

Rakkaudella, Nina

hengahdysilmaa@gmail.com

Blogiarkisto