Tunnen aina riidan jälkeen valtavaa häpeää käytöstäni miestäni kohtaan sekä siitä kuinka paljon hän joutuu tahattomasti kärsimään aiheettomista syytöksistä, mutta myös siitä, kuinka hän joutuu kuuntelemaan minun pahaa oloani, minun vääristynyttä elämääni, minun uhkailuja lähteä, minun huomionhakuisuutta. Ihan kuin tässä maailmassa ei olisi muuta kuin minä, minä ja minä. Uskon, että lähes krooninen paha oloni johtuu nimenomaan siitä, että elämäni velloo ihan liikaa vain oman navan ympärillä. Negatiivisesti. Ja sen ärsyttävämmäksi se muuttuu mitä enemmän yritän ponnistaa siitä pois. Se on kuin takiainen mikä ei irtoa vaikka miten pyristelee. 

Mutta oikeastaan minun mittapuulla laskettuna, meillä on ollut hirmuisen hyvä lähes kaksiviikkoinen takana. Ei ylireagointia, ei riitoja. Joistain tilanteista olen ollut lähellä saada "kohtauksen" mutta ne eivät ole syttyneetkään. Yhdellä kertaa tunsin miten mittari räjähti punaiselle alueelle mutta jostain syystä laski kuitenkin yhtä nopeasti alas. Mutta tuo sana "räjähti", siitä halusin tulla kertomaan. Olen huomannut terapian edetessä, että hyvien vaikutuksien lisäksi, olen saanut myös uuden, huonon piirteen. Jos jokin tilanne syntyy ja on pienikin mahdollisuus että syy ei ole minun (ainakaan omasta mielestäni), itsehillintäni pettää ja räjähdän kirjaimellisesti kun minut valtaa tunne että minua syytetään suotta. Tällöin annan kuulua itsestäni hyvin suurieleisesti sekä sanallisesti että teoilla. Saatan ottaa vaikka kaukosäätimen ja heittää sen menemään, voin rikkoa jotain tai käydä töytäisemässä miestäni. Tilanteessa minut valtaa mieletön viha ja raivo mikä pystyisi hajottamaan vaikka ikkunat talostamme mutta onneksi niin pitkälle en ole mennyt.

En mielestäni ole aiemmin näin pahasti tulistunut ja kun tarkemmin asiaa pohdin, luulen tämän uuden piirteen johtuvan siitä seikasta että riitamme/tilanteet johtuvat yleensä aina minusta ja minun pelkotiloista. Joten jos sillä kertaa tunnen oikeasti, ettei minussa valtaa sisällä nyt mikään, raivostun tällöin tavallaan "turhasta" tilanteesta koska pyrin välttelemään keinolla millä hyvänsä pettymystä itsessäni. Me molemmat ehkä olemme pinttyneet siihen, että syy on aina sisäisen lapseni. Nyt on ehkä aika opetella tiedostamaan, että erimielisyyksiä voi syntyä myös ilman että sen takana on aina hylkäämisen pelkoni.

Kommentit (0)

Seuraa 

Hengähdys ilmaa.

35-vuotiaan naisen kirjoituksia matkalla kohti uudenlaista ja tasapainoisempaa elämää sekä eheytymistä hylkäämisen tunnelukosta. Blogissa kirjoituksia myös joogasta, meditoinnista ja luonnon voimasta, jotka ovat itselleni tärkeitä henkisen hyvinvoinnin lähteitä.

Rakennetaan yhdessä tasapainoisempi elämä.

Rakkaudella, Nina

hengahdysilmaa@gmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto