Pari viikkoa sitten kokeilimme terapiassa EMDR hoitoa, eli silmänliiketerapiaa. Kävi ilmi, että minulla on yksi erittäin voimakas muisto parisuhteeni alkuajoilta, mikä on traumatisoinut. Siitä puhuminen ja sen muisteleminen saivat minussa aikaan ahdistusta ja itkuisuutta sekä sen käsitteleminen oli minulle melkoisen epämieluisaa. Myös tilanteissa, joissa sain hylkäämisen pelon ja "erouhkan" kumppaniltani, juuri tämä muisto valtasi silloin mieleni ja aiheutti paniikkia.

Kyseisessä muistossa, olimme seurustelleet puolisen vuotta ja tilanteemme ei ollut kovin hyvä, johtuen oudosta käyttäytymisestä hylkäämisen tunnelukon vallatessa. Muistan niin elävästi sen päivän. Päivän, jona lopulta päätimme erota. Menin hänen luokseen, kun hän oli palannut työreissulta. Olimme jo pari tuntia olleet, emmekä edes olleet halanneet. Lähdimme käymään lähikaupassa ja kun astuimme kaupan ovesta ulos, en vain enää kestänyt. Minun oli pakko sanoa ajatukseni ääneen. 

Heitin ilmoille hämmennyksen, että "tässä on pakko olla jotain vikaa, koska ollaan nähty jo pari tuntia, eikä vieläkään edes pussattu." Jolloin hän vastasi vaimeasti; "niin, olen minäkin vähän ajatellut asioita." Ja tämä kohta, on jäänyt kummittelemaan elämääni ja parisuhteeseeni. Olen pelännyt kuollakseni joutuvani uudestaan tähän samaan tilanteeseen, jossa kumppanini sanoo mietteliäällä äänellä pohtineensa tilannettamme.., jonka minä siis tulkitsen siten, että hän on harkinnut eroa, siis hän jättää minut! 

Oikeastihan tämä tilanne lopulta päättyi hyvin. Vaikka sinä iltana sovimme erosta, päädyimmekin seuraavana aamuna vielä kokeilemaan uudelleen (siispä muutimme yhteen). Mutta ainut minkä minä olen tapahtumaketjusta poiminut, on se tämä lähes toteutunut hylkääminen ja sen aiheuttama epämiellyttävä tunnemuisto, mikä aktivoituessaan saa minut todellakin pakokauhun valtaan. 

 

Tähän muistoon siis kokeilimme silmänliiketerapiaa. Kyseisessä hoitomuodossa, on hoidon onnistumisen kannalta tärkeää, että traumasta on jäänyt selkeä visuaalinen muisto. Koska hoidossa, siihen palataan uudestaan ja uudestaan. Minun tapauksessani hoidossa kävi niin, että pikkuhiljaa aloin muokata tapahtuneesta uutta mielikuvaa. Positiivista sellaista, koska lopultahan siinä oikeastikin kävi hyvin. Aloin luomaan itsestäni vahvempaa minää. Hetki hetkeltä oloni alkoi täyttymään turvallisuuden tunteella ja aloin tuntemaan hyvää lämpöä muistosta. Sain jopa esiin sen pelokkaan sisäisen lapseni, jolle minä itse annoin turvaa tilanteessa. Uudessa mielikuvassa jatkamme edelleen yhdessä matkaa eteenpäin mutta omissa erillisyyden kuplissa. Minä pidän lasta kädestä kiinni ja kumppanini kulkee vierelläni. Minulla on hyvä ja lämmin olo. Luottavaisin mielin kuljen eteenpäin, mehän jatkoimme suhdettamme. 

Vielä en osaa sanoa, kuinka hyvin oikeasti tämä hoitokerta minuun auttoi, mutta olen ainakin muutaman hyvän kehityksen askeleen kyllä ottanut. Pari päivää sitten kun meillä oli jonkinlainen kärhämä, osasin olla todella kypsä tilanteessa ja sanoin jopa itse, että huomenna on parempi päivä ja uskoin siihen! Normaalisti olen maani myynyt jo hyvinkin nopeasti riidoissa. Myöskään tapahtumasta puhuminen tai muisteleminen, ei aiheuta minulle enää tunnekuohua. Eli kyllä se ainakin jollain tasolla on ollut tehokas hoitomuoto. 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (6)

Lukossa
Liittynyt10.9.2018
1/6 | 

Tuo sun kuvailema tilanne tuntuu aika tutulta. Se hetki, jolloin itse ajattelee olevansa vahva ja sanoo että tilanteessa on jotain mätää. Mutta sitten kun toinen paljastaakin ajattelevansa samoin, tai jopa että on miettinyt sitä jo aikaisemmin (kertomatta minulle!) saa mussa aikaan paniikin. Miksi itse saa heitellä negatiivisia (lopunajan) ajatuksia toiselle, mutta kukaan ei saa tehdä niin minulle?

Pitääkin muuten googlettaa tuo silmänliiketerapia, en oo kuullut siitä koskaan.

nina_kyllikki
Liittynyt27.7.2017

Nii i, varmaan se tämä hylkäämisen peikko niin vahvasti määrittelee. Kuinka monesti itsekin ahdistavissa riita tilanteissa höpisen eroamisesta, mutta herrajestas jos hän tekisikin samoin.. 

Kiitos kommentista sulle!

Vierailija
2/6 | 

Itse nuorena miehenä kärsin tästä samasta tunnelukosta ja todella paljon. En varmaan uskalla edes ryhtyä parisuhteeseen, sillä päädyn aina päättämään orastavan parisuhteen alun itse, jos siihen on vähänkään syytä. Ja yleensä sitten kun entinen tapailukumppani löytää uuden miehen, tunnen oloni hyljätyksi ja kuvittelen tehneeni kammottavan virheen ja ahdistun. Kiitos että kirjoitat tätä blogia!

nina_kyllikki
Liittynyt27.7.2017

Tunnistan itseäni samanlaisesta käytöksestä, kun olin nuori. Tarkemmin teini-ikäisenä, kun "suhteita" tuli ja meni. Mutta en koskaan halunnut tulla jätetyksi, siispä en uskaltanut ottaa ketään tosissaan vaan vaihdoin lennosta jo toiseen. Sitten katselin sivusta miten sekin poikaystäväehdokas löysi toisen, jonka kanssa näytti menevän hyvin.

Kiitos sulle kommentista, tästähän sain pohdittavaa enemmänkin, millainen oma nuoruus tämän ongelman kanssa on ollut.

Hurjasti voimia ja kannustan sua rohkeasti kertomaan kumppanille näistä asioista. Kaikkea hyvää sulle <3

SPN
3/6 | 

Hei!

Löysin blogisi kun etsin netistä itsehoito-ohjeita ahdistukseen ja hylkäämisen tunnelukkoon. En ole aikaisemmin tajunnut että kärsin hylkäämisen pelosta, koska en ole mustasukkainen ja pidin itseäni kovin itsenäisenä ihmisenä. Ikävät puolet pääsevät kuitenkin esiin vain parisuhteessa ja monet kertomasi kokemukset kuulostavat hyvin tutulta! Esimerkiksi ajatukset ystävyyssuhteista ja tässä kirjoituksessa mainittu trauma joka kummittelee ja vaivaa. 

Halusin sanoa että kirjoituksistasi on ollut paljon apua tunnelukon tunnistamisessa, kiitos! :) Jossain aikaisemmassa kirjoituksessa mietit mahdollisuutta vertaistuki-Facebook-ryhmälle, onkohan sitä vielä olemassa?

nina_kyllikki
Liittynyt27.7.2017

Ihana kuulla, että kirjoitukseni ovat auttaneet sinua <3

En ole ainakaan vielä rohjennut lopulta tehdä sitä Facebook ryhmää, ehkäpä jo pitäisi. Se vaan jotenkin jännittää ja mietityttää, tulisiko siitä mitään ja liittyisikö siihen kukaan.. Mutta jospas sitä vaan kokeilisi :) Lupaan ilmoitella jos ja kun sen teen, toivottavasti pian! 

Kiitos sulle kommentista ja kaikkea hyvää <3

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Hengähdys ilmaa.

35-vuotiaan naisen kirjoituksia matkalla kohti uudenlaista ja tasapainoisempaa elämää sekä eheytymistä hylkäämisen tunnelukosta. Blogissa kirjoituksia myös joogasta, meditoinnista ja luonnon voimasta, jotka ovat itselleni tärkeitä henkisen hyvinvoinnin lähteitä.

Rakennetaan yhdessä tasapainoisempi elämä.

Rakkaudella, Nina

hengahdysilmaa@gmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto