Olen aloittanut opettelemaan uutta taitoa, sellaista mitä jokaisen ihmisen olisi hyvä osata, nimittäin itsemyötätunnon taidon. Oletan, että mitä ankarampi sitä itselleen on ollut, sen vaikeampaa tämä tulee olemaan mutta ei mahdotonta. Tuntui kuitenkin, että on vaikea aloittaa ja jotenkin ottaa tälläinen uusi "toiminto" omakseen elämässään. Olen todella herkkä syyttämään itseäni kaikesta ja potemaan huonoa omaatuntoa. Tämä piirre ei tietenkään yhtään helpota kun kärsii "puutteista" itsessään, joista varhaisen kehityksen vaiheessa on jäänyt vaille. Tänään olen esimerkiksi soimannut itseäni eräästä työtehtävästä, joka minulle annettiin ajattelematta sitä, että en ole vielä riittävän kokenut ja ammattitaitoinen hoitaakseni sitä. Edes työsuojeluvaltuutettujen puuttuessa asiaan, en osannut hyväksyä tilannetta. Ajattelin, olen siis surkea työntekijä ja kaikki luulevat että valitan vain turhasta.

Toinen esimerkki tulee hylkäämisen pelostani. Kun käyttäydyn tahattomasti hätääntyneen lapsen tavoin, sen sijaan että hyväksyisin sen puolen itsessäni ja hoivaisin itseäni lohduttamalla, haukun itseni maanrakoon koska käyttäydyn kuin pikkulapsi. No sehän tilannetta helpottaakin.. Kolmas esimerkki tulee vaikka jaksamisesta. Työpäivä takana ja väsyttää mutta silti en salli itselleni lepoa vaan seuraavaksi on hoidettava kotityöt, rempat, ulkoilut ym. kuin että kuuntelen kehoa miten se huutaa väsymystä. Ja jos suon itselleni levon, kolkuttaa omatunto korvan takana ja kuiskii kuinka saamaton olen. 

Aika raskas elämä vaikka se voisi toisinkin olla. Ja siihen alan nyt pyrkimään. Terapeutin kanssa keskustelimme aiheesta ja pohdimme eri näkökulmia miten voin lähestyä itsemyötätuntoa. Sain tehtäväksi poimia terapiakorttipakasta (fantasiapelikortteja) kuusi kuvakorttia, jotka herättävät minussa tunteita tähän liittyen. Ja näin aloitin oman polkuni itsemyötätuntoon. Kuinka helposti aiheesta syntyikin pohdittavaa ja oivalluksia kun "puki ne kuviksi" eli visualisoi ajatukset.

Nyt olen jo ottanut ensiaskeleeni olla myötätuntoisempi itseäni kohtaan ja se on auttanutkin. Yritän olla itselleni lempeä ja armollinen. Puhua itselleni ja välittää itsestäni samalla tavalla kuin ystävästä. Varmasti tulee olemaan vaikeaa mutta olenhan minä jo osannut tietoisesti kehittää itseäni tunnelukkojen saralla niin miksi en tässäkin voisi kehittyä ja onnistua. 

Kuvassa valitsemani kortit itsemyötätunnon polulleni. Voisin hieman avata tarkemmin mitä ajatuksia ne minussa herättivät. Ensimmäisessä kortissa hahmo kastelee kasvia vaikka sataa vettä. Tämä kuva sai minut samaistumaan tilanteeseen; monesti huomaan itsekin huolehtivani jostain toisesta vaikka ei olisi edes tarvetta. Esim. stressaan ja huolehdin onkohan kumppanillani eväitä töihin tai ruokaa kotona kun saapuu töistä (vaikka hän on aikuinen ja osaa tehdä ruokaa myös itse).

Toinen kortti kuvastaa minulle turvaa turvattomassa ympäristössä. Vaikka kuvassa ollaan pinnan alla minun silmilläni, näen silti siinä turvaa. Minä pelkään joutua veden varaan ja olen kauhuissani jo siitä, kun näen miten toiset hyppivät veteen laitureilta. Haluan aina uida mieluiten niin, että jalat yltävät pohjaan enkä ui koskaan kauas. Siitä huolimatta tämä kuva toi minulle jonkinlaista lämpöä ja toivoa. 

Kolmannessa kuvassa kerroin näkeväni itseni kulkemassa määrätietoisesti eteenpäin itsemyötätunnon polullani mutta vielä niin, että tarvittaessa minulla on turvaa ja tukea ympärilläni. Käsiä vastaanottamassa jos kaadun.

Neljännessä näen itseni edenneen niin pitkälle, että osaan kulkea tasapainoisesti ja hallita ympärillä olevia haasteita, ilman että ne horjuttavat minua ja kaatavat kokonaan.

Seuraavassa kuvassa saavun turvapaikkaani. Sitä en vielä tiedä, päädyinkö tähän koska pakenin ja ainut määränpääni oli turva vai voiko tämä kuvastaa myös itsemyötätunnon olemusta. Viimeinen kuva kuvastaa yhtälailla turvaa minulle, jossa minun on hyvä olla. Tähän, miksi turva liittyy itsemyötätunnon polkuuni niin vahvasti, saan varmasti vastauksen itseltäni myöhemmin.

On mielenkiintoista palata myöhemmin näihin kuviin ja katsoa minkälaisia tuntemuksia ne herättävät silloin. Monenlaista vajavaisuutta sitä itsessään tunteekin mutta ehkäpä voisin ottaa itselleni taputuksen olalleni kuitenkin siitä, että ylipäätään välitän itsestäni todella paljon, koska haluan elää elämääni niin kivuttomasti kuin suinkin ja tehdä työtä sen eteen. Niin, et sinä ihan surkimus ole, tokaisen itselleni ja hymyilen.

Kommentit (0)

Seuraa 

Hengähdys ilmaa.

35-vuotiaan naisen kirjoituksia matkalla kohti uudenlaista ja tasapainoisempaa elämää sekä eheytymistä hylkäämisen tunnelukosta. Blogissa kirjoituksia myös joogasta, meditoinnista ja luonnon voimasta, jotka ovat itselleni tärkeitä henkisen hyvinvoinnin lähteitä.

Rakennetaan yhdessä tasapainoisempi elämä.

Rakkaudella, Nina

hengahdysilmaa@gmail.com

Blogiarkisto