Kirjoitukset avainsanalla suhteet

Tärisen, vapisen, itken. En saa nukuttua, ahdistus valtaa kehoni, sumu peittää mieleni. Kipu vangitsee, en löydä tietä vapauteen. Minun on päästävä pois täältä, tästä. En vain kestä. 

Tässä joitain tunteita, jotka valtasivat minut pari päivää sitten. Vaikka kuinka olen kehittynyt ja kasvanut viimeisen vuoden aikana terapian avulla sekä muun itsetutkiskelun, en tule todennäköisesti koskaan täysin saamaan itsestäni pois hylkäämisen pelkoa. Se on niin syvällä minussa. Varmasti se hälvenee joitain asteita sitä mukaan kun minä vahvistun sekä löydän keinoja joilla luoda turvallisuuden tunnetta itselleni tilanteissa, joissa olen pelkoni kanssa yksin. Mutta sataprosenttiseen "parantumiseen" en usko. Se minun on vain hyväksyttävä ja opittava elämään sen kanssa. Vaikka kuinka vastentahtoiselta ajatukselta se tuntuukin.

 

Vihaan itseäni. Miksi en voi olla normaali. Miksi en voi olla täydellinen kumppani. Miksi en luota mieheeni. Miksi kuvittelen vain kaikkea pahaa tapahtuvan. Miksi luulen että hän pettää. Miksi taas teen näin. Miksi en osaa antaa toisen viettää aikaa muidenkin kanssa kuin vain minun. Miksi olen näin tyhmä.

Olemme olleet yhdessä lomareissulla ja kiertäneet ympäri Suomea, Lappia myöden. Kävimme pitkällä vaelluksella, olemme nukkuneet teltassa, mökissä, majataloissa. Meillä on ollut uskomattoman ihana loma. Ollaan toteutettu unelmia ja haaveiltu lisää. Halailtu ja suukoteltu. Tiesin, että lomamme päättyy eri paikkoihin. Mieheni jää kavereidensa kanssa muutamaksi päiväksi suofutiksen MM-kisoihin ja minä jatkan matkaa itsekseen Kolille. Alkuun ajattelinkin, kuinka mukava saada viettää myös omaa aikaa ja tulla kotiin hyvissä ajoin. Mutta huomasin viimeisen päivän lähestyessä miten kehoni ja mieleni alkoi reagoida alitajuntaisesti tulevaan. Pelkotilat alkoivat hallita minua. Ensin aloin tuntemaan omituista surua, vaikka kaikki on hyvin. Sitten aloin ahdistumaan surusta. Varmistelin mieheltäni, että tykkääkö hän minusta vielä ja tulethan vielä sitten kotiin reissulta. Hän sanoi, tottakai ja antoi pitkän halauksen. Sisälläni silti tunsin murtuvani. 

Yritin pitää mieleni ehjänä ja saada muuta ajateltavaa. Nautin olostani. Olin varannut itselleni Kolin maisemissa ratsastusta ja illaksi saunajoogaa. Mutta kun juuri ennen nukkumaan menoa vilkaisin vielä somea, ja näin kuvan missä porukka piti hauskaa mökkiterassilla ja kuvassa oli myös naispuolinen henkilö, oli se mulle liikaa. Koitin silti tsempata ja puhua itselleni järkeä.            Se ei tarkoita mitään. Olenhan minäkin tekemisissä vastakkaisen sukupuolen kanssa, minulla on työkavereinakin pelkästään miehiä, minä jopa reissaan yksinään pitkin maailmaa. Se ei tarkoita mitään, toistan itselleni. Yritin jatkaa unia teltassani. Kaksi tuntia oli kulunut, enkä ollut saanut unta. Minulla oli hirveä olo. Jouduin paniikkiin. 

Lopulta soitin miehelleni. Ensin kiertelin ja kaartelin ennen kuin uskalsin sanoa mikä minulla oikeasti on. Mutta hän ymmärsi. Hän oli lempeä ja kuunteli. Hän kertoi, että tässä ollaan vaan vähän poikien kanssa viettämässä hauskaa iltaa ja on kiva välillä tuulettua. Hän myös sanoi että sunnuntaina hän tulee kotiin ja että hän tykkää minusta. Että kaikki on hyvin. Viimein alan rauhoittumaan ja uskomaan että kaikki todella on hyvin. Ne ovat vaan minun pelko tunteeni, mitkä yrittävät hallita. Saan lopulta nukuttua ja aamulla herätessäni voin jo paljon paremmin. Kiipeän katsomaan Kolin huipulta maisemia ja tunnen itseni jälleen olevan elossa ja vapautunut "hirviön" kahleista. 

 

Jälkeenpäin kävin tilannetta läpi ja pohdin tapahtumaa. Huomasin, kuinka ahdistuneeksi oloni muuttuu kun ympärilläni tunnen pelkkää turvattomuutta. Huomasin, kuinka todellista se on minulle vaikka kyse on pelkästään tunteiden hallitsemattomuudesta. Mietin myös siltä kantilta, kuinka väärin on antaa toisen ihmisen vaikuttaa minuun näin syvältä ja vielä niin nurinkurisesti kun oikeasti tämä toinen kuitenkin antaa pelkkää hyvää elämääni. En aina vain osaa nähdä totuutta. Ymmärsin jälleen kuinka tärkeää avoimesti puhuminen on. Kuinka paljon pahemmalta minusta olisi tuntunut, jos en olisi voinut/uskaltanut/tiennyt soittaa miehelleni. Ei mikään ihme että seurustelun alkuaikoina, kun en vielä ollut tiedostanut tätä, jouduin työkyvyttömäksi. Olin niin ahdistunut kun se kaikki oli kertynyt sisälleni. Nyt suurin helpotus tulee kun voin puhua näistä asioista miehelleni, terapeutille ja myös teille.  Pieniä ikäviä sävähdyksiä vielä vähän väliä mieleeni iskee viikonlopun aikana mutta en voi vaatia toista koko aikaa huomioimaan minua. Minun on vain opittava kestämään ja vahvistumaan lisää. Loppujen lopuksi, me jokainen olemme vastuussa vain itsestämme. 

Kommentit (7)

Aurinko

Osaat hyvin kuvata mustasukkaisen ihmisen sielunmaisemaa. Itselleni on vaikea ymmärtää aiheetonta mustasukkaisuutta - niin yleistä kuin se onkin. Olet onnekas kun sinulla on rakas joka ymmärtää sinua, voin kertoa, ettei se ole helppoa. Voimia ja tsemppiä sinulle, olet rohkea kun uskallat puhua asiasta.

nina_kyllikki
Liittynyt27.7.2017

Kiitos hyvästä kommentistasi. Oli mielenkiintoista saada vastakkaista näkökulmaa myös, pistää ajattelemaan. Ja kiitos tsempeistä <3 

Vierailija

Hei

Olen kommentoinut ihanaa blogiasi aiemminkin.

Mietin tuota, että yrität puhua itsellesi "järkeä". Se on sinänsä varmaan ihan järkevää, varsinkin paniikin tullessa, mutta oletko kokeillut vain itsesi hyväksymistä?

Eli sitä, että et haukkuisi itseäsi että et miksi  et ole täydellinen kumppani, normaali, vihaat itseäsi jne. (Toki ymmärrän turhautumisen kun haluaisit olla luottavampi etc.).

- Miltä tuntuisi kokeilla antaa myötätuntoa itseäsi kohtaan, sen sijaan että soimaat?

Esim. niin, että sanot itsellesi, ja paijaat vaikka samalla kättäsi, voi minua kun tuntuu pahalta. Minä saan pelätä. Minä saan olla mustasukkainen. Tältä tuntuu olla mustasukkainen. Minä saan pelätä sitä, että mieheni on naisporukassa. En haluaisi pelätä sitä, mutta pelkään, joten annan pelon olla. Se on ok. Ahaa, minä tunnen näin. Rakastan itseäni ja kaikki tunteeni ovat ok. Niitä ei tarvitse järkeillä. Minä saan olla tällainen.

Puhu itsellesi, kuin puhuisit pienelle lapselle tai itsellesi lapsena. Et takuulla haukkuisi vaan antaisit itsesi olla juuri niin pelokas tai mitä tahansa oletkin. Saat olla! Pelossa ei ole mitään väärää, vaikka mieluiten olisitkin jotain muuta. Mutta kun et ole. Olet hyvä juuri noin.

"Mietin myös siltä kantilta, kuinka väärin on antaa toisen ihmisen vaikuttaa minuun näin syvältä ja vielä niin nurinkurisesti kun oikeasti tämä toinen kuitenkin antaa pelkkää hyvää elämää"

- Se ei ole väärin. Mikään ei ole väärin, mikä on. Nyt vain on niin, että toinen ihminen vaikuttaa suhun. Piste. Et ehkä haluaisi niin olevan, mutta koska niin on, niin anna itsesi olla sellainen. Et ole sitä tietoisesti valinnut.

Asia vaikuttaa suhun jo "negatiivisesti", älä siis enää pahenna asiaa, haukkumalla itseäsi siitä vielä lisäksi. Kokeile sen sijaan vaikka sanoa: "Voi minua, kun mies vaikuttaa minuun näin. Tältä se tuntuu. Hyväksyn sen, että juuri nyt toinen ihminen vaikuttaa minuun. En yritä muuttaa asiaa, vaan annan sen olla"

Rakkaudella,

m

nina_kyllikki
Liittynyt27.7.2017

Kiitos sulle ihanasta kommentista!

Juuri tätä samaa myös terapeuttini sanoi kun kerroin tästä episodista hälle. Se olisi just se mitä mun pitäisi siinä tilanteessa tehdä koska nyt vain jumitan siellä pahassa olossa ja voi miten paljon soimaan itseäni myös siitä. Se on varsinainen pahan kierre. 

Se on vain uskomattoman vaikeaa siinä tilanteessa. Nyt pystyn "normaali tilassa" helposti ajattelemaan että hyvä on, näin minä teen sitten. Olen kuin jossain pimeässä tunnelissa valtavassa tunnemyrskyssä mistä en löydä ulospääsyä enkä pysty hallitsemaan itseäni ja tunteitani. Mutta uskon kyllä että siinäkin tulen jossain vaiheessa onnistumaan, se ei ehkä tapahdu vielä seuraavalla kerralla eikä sitä, mutta jonain päivänä. Pitää alkaa petraamaan ja opettelemaan antamaan myötätuntoa itselleen. Koska osaanhan antaa sitä muille niin miksi en itselleni. 

Kiitos sulle valtavasti<3

Vierailija

Hei,
Se voi olla vaikeaa (ainakin jos uskot sen olevan vaikeaa;)) , mutta enemmänkin mun mielestä on kyse muistamisesta.
Muistaa olla myötätuntoinen, muistaa olla läsnä, muistaa hengittää. Muistaa aina vain uudelleen. Siitä on kyse myös meditoinnissa, muistamisesta. Yhä uudelleen muistaa tulle hereille omista ajatuksistaan. Kerta toisensa jälkeen.

Kyse on myös sanojen käytöstä.
Yritänkö tehdä jotain vai päätänkö tehdä jotain, päätänkö onnistua.

Jos soimaat itseäsi ( ja hei, sellaista ihmistä ei ole joka sitä ei tekisi!!), niin älä enää siitä soimaa itseäsi että soimaat itseäsi! 😁
Ole siinäkin myötätuntoinen itsellesi. Anna KAIKKI itsellesi anteeksi.
Ei tarvitse koko ajan olla "parempi" sinä, ei tulla myötätuntoisemmaksi, ei tulla miksikään.
Olet jo. Perillä ja täydellinen.

m

Ps, kuulostaa että olet löytänyt tosi hyvän terapeutin.

nina_kyllikki
Liittynyt27.7.2017

Hei, minä kokeilin tuossa viikolla (ensin tosin en meinannut muistaa..) kun yhtenä päivänä jostain syystä ahdistus valtasi mieltäni ja tunsin itseni vaan surkeaksi kun en saa mitään mukamas tehtyä taaskaan.., niin illalla muistin lopulta sanoa itselleni "tänään on vain hieman alakuloisempi päivä ja se on ihan okei, välillä vain on näitä päiviä. Olet silti reipas ja hyvä ihminen, tykkään susta silti". Ja se auttoi! Kun hyväksyin sen, ahdistus hävisi eikä olo ollut surkea enää. Pääsin hyvillä mielin nukkumaan ja seuraava päivä olikin ihan erilainen. 

Ja tää oli tosi hyvä koska oloni oli jo kehkeytynyt iltaan mennessä niin huonoksi että pohdin pitäisikö ottaa jo ahdistuslääke helpottamaan nukkumaan menoa, mutta eipä tarvinnut :)

Kiitos sulle taas <3

Olen ainakin 1001 kertaa meinannut heittää hanskat tiskiin parisuhteessani, no koska on vain ärsyttänyt. Milloin mikäkin riita ja siitä seurannut epätoivo, erimielisyydet tai muuten vaan joku ärsytyskiukkumielenpuuska. Mutta koska oikeasti mulla on maailman paras tyyppi tossa vieressäni, haluan tehdä kaikkeni jotta meidän suhde kestäisi ikuisesti, näin romanttisesti sanottuna. Sehän on selvää että miehet ovat Marsista ja naiset Venuksesta ja yhteiselo siitä johtuen ei aina ole niin auvoista. Yleensä sitä ehkä liian helposti hairahtuu ajattelemaan että ehkä tämä ei vain toimi ja jossain muualla minua odottaa se täydellinen unelmien prinssi jonka kanssa en koskaan riitele ja elämme ihan oikeasti onnellisina elämämme loppuun asti. Ja höpönlöpön. That´s not gonna happen. Sen sijaan, että haaveilen paremmasta huomisesta voisinkin pohtia näitä viisi kultaista sääntöä hyvään ja toimivaan parisuhteeseen.

Kirjoitan tämän itselleni muistiin ja jaan sen myös teille, koska tiedän että siellä on ainakin tuhat ja yksi ihmistä jotka parhaillaan odottaa parempaa huomista ja heittää hukkaan ehkä elämänsä parhaimman ihmisen, koska ei vain viitsinyt nähdä vaivaa jo olemassa olevaan hyvään suhteeseen. Ja huom! Tämä tekstini koskee meitä jotka rakastavat kumppaniaan. Jos et rakasta, silloin on syytäkin jatkaa elämässä erillään eikä jäädä roikkumaan kituavaan suhteeseen. Mutta kaikki on itsestä kiinni. 

  • Suoraan asiaan. Seksi. Niinkin epäseksikkäältä kuin se kuulostaakin, sitä on vain tehtävä. Minulla alkoi heti soida hälytyskellot kun huomasin että noin kahden vuoden maagisen rajan kohdatessa, seksi alkoi vähenemään. Ei käy. Jos meillä oli aiemmin aikaa, niin on meillä edelleen aikaa. Eihän meillä ole edes lapsia. Teoriassa voisimme jopa kolmesti päivässä muhinoida jos pelkkää aikaa miettii. Väsymys, kiire ym.. ovat vain selityksiä sille että ei viitsitä. Tottakai toinen alkaa tuntua ja näyttää arkisemmalta kun päivästä toiseen toisiamme katsellaan löysissä kotivaatteissa eikä enää samanlaista intohimoa syty pelkästä tietynlaiseesta virneestä mutta juuri siitä syystä seksi on merkattava vaikka kalenteriin jos ei muuten peitto heilu. Koska tulee olemaan hyvin todennäköistä että vuosien saatossa se vain unohtuu ja kohta sitä ollaankin vain kavereita saman katon alla ja tällöin se oleellisin asia mikä erottaa parisuhteessa elävät, häviää. Mutta eihän se seksintarve kuitenkaan siinä lopullisesti meistä katoa. Sitten vain ihmetellään kun tuntuu surkealta.

 

  • Oma aika. Äärimmäisen tärkeää. Huolehdi itsestäsi, tee asioita joista nautit ja jotka ovat sinun juttujasi. Viikoittain! Tämä on omasta mielestäni se tärkein kulmakivi mikä kannattalee toimivaa parisuhdetta. Siitä huolimatta että tiedostin tämän jo suhteemme alussa (ja edellisestä pitkästä liitosta viisastuneena) on tämä hyvinkin yksinkertainen asia toisinaan myös äärettömän vaikeaa toteuttaa. Minulle (meille) ei riitä että silloin tällöin toinen lähtee omiin juttuihin vaan totesimme että siihenkin pitää panostaa paljon useammin. Ja erityisesti minun myös ilmaista se toiselle. Meinaan herkästi ajaudun väärille urille hylkäämisen pelon taustastani johtuen ja luulen että kumppani ei halua olla enää minun kanssa jos hän tekeekin omia juttuja. Tai vaihtoehtoisesti minä saatan kuvitella että hän luulee että minä en tykkää hänestä enää jos sanon että haluan nukkua ensi yön sohvalla. Ja jos ei ole hirveästi kavereita kenen kanssa mennä, voi sitä myös oikeasti mennä yksinäänkin. Meidän omia juttuja on esimerkiksi lomailut ja reissut yksinään (tai kavereiden kanssa), vaellusviikonloput, messut ja muut tapahtumat toisella paikkakunnalla joihin voi vaikka yhdistää hotelliyön, piknik-risteilyt tai vaikka shoppailupäivä. Uskon, että naiset ovat enemmän aktiivisia lähtemään viettämään aikaa muualle mutta minulle on tärkeää että se mieskin lähtee pois kotoa, jolloin minä saan viettää kotiaikaa ihan itsekseni. Siispä, sovimme että mieheni lähtee vaikka sitten yksinään yön yli vaelluksille jos ei muuta. Ja tosiaan, tarkoitan pidempiä irtiottoja yhdessäolosta, pelkkä viikoittainen kuntosali tai jumppatunti ei riitä omaksi ajaksi.

 

  • Yhteinen aika. Luonnollisesti. Pitää mennä ja touhuta, nähdä ja kokea, yhdessä. Siinä vaiheessa kun arki astuu suhteeseen, alkaa panostus myös siihen erityiseen yhteiseen aikaan ja tekemiseen. Ei unohduta neljän seinän sisälle jolloin elämä on pelkästään ruuanlaittoa, pyykinpesua, Netflixin katselua vaan pitää tulla uusia kokemuksia. Me olemme pitäneet kiinni säännöllisestä treffailusta, käymme ulkona syömässä, vietämme minilomia arjesta, kokeilemme rohkeasti uutta paritanssista metsästykseen, teemme retkiä ja suunnittelemme tulevaa. Muistamme näyttää pienin teoin toiselle välittävän.

 

  • Keskustelu ja avoimuus. Eihän suhteesta mitään tule jos siinä ei puhuta. Pitää rohkeasti kertoa miltä tuntuu, mitä kaipaa, mitä tarvitsee. Vaikka minä tässä listaan asioita itselleni ylös mutta en keskustelisi ajatuksistani kumppanilleni, ei hän tietäisi tarpeistani mitään. Tai jos hän ei puhu minulle tarvitsevansa nyt omaa aikaa, saattaisin roikkua kintereillä ja vain lisätä kitkaa välillemme. Keskustelu aiheesta kuin aiheesta, tuo runsaasti puhdasta ilmaa, arvostusta ja luottamusta suhteeseen. Meillä avoin keskustelu on ollut usein esillä myös vaikeista ja kiusallisista aiheista, kun yhden jos toisenkin kerran olen käyttäynyt lapsellisesti=nolosti. Ja miten se onkaan nostanut suhteemme ihan uusiin ulottuvuuksiin. 

 

  • Viimeisenä, muista myös noudattaa näitä sääntöjä jotka teit itsellesi ja panosta suhteeseen. Ei kultakimpaleita joka nurkan takaa löydy. 

 

 

Kommentit (0)

Aloin miettimään riippuvuuttani kumppaniini. Pidän sitä jotenkin ristiriitaisena itsessäni, toisaalta olen hyvinkin riippuvainen hänestä mutta sitten taas osaan, haluan ja pystyn olemaan myös itsenäinen. Esimerkiksi, haluan mennä ja tehdä monia asioita itsekseni, kuten ulkoilla, käydä salilla, kaupoilla, tapahtumissa ja jopa tosiaan matkustaa. Mutta sitten ihan niinkin arkinen asia kuin kotona oleminen saattaa olla minulle todella vaikeaa jos kumppani on myös kotona. Silloin mulla on vaikeuksia antaa hänen tehdä omia juttuja. Analysoin eilen tilannetta joka toistuu hyvin usein. Kun tulen illalla töistä tai jostain kotiin ja kumppani on jo kotona katselemassa vaikka Netflixia. Hän tulee kyllä aina sanomaan heippa ja antamaan pusun ja kysyy voiko mennä jatkamaan omia juttuja kun minä lähden vaihtamaan vaatteita ym., mutta sitten lamaannun. Enkä oikein ymmärrä miksi. Jotain tapahtuu, reaktio siitä kun hän lähtee pois luotani. Se hämmentää minua, saa tuntemaan oloni tyhjäksi enkä osaa tarttua omiin juttuihin mitä voisin tehdä. Ei hän voi olla vain minua varten.

Keskustelimme asiasta. Mulla on siinä se ongelma, että välillä koen itseni itsekkääksi ja julmaksi jos yritän tehdäkin asioita oman pääni ja aikataulujen mukaisesti. Minä siis ihan huomaan että esim. eilen illalla kun meillä oli tämä pieni välikohtaus ja vaikka tilanne rauhoittui, en osannut muuta tapaa pohtia seuraavaa päivää kun lapsen uhmalla, että "hmp. teen sitten niin ja näin enkä kerro sille yhtään mitään jne.." Kunnes estin ajatukseni ja sanoin hänelle mitä mielessäni pyörii ja kysyin miten voisin muuttaa niitä ajatuksia koska itse en oikeasti osaa. Eli ihan kuin taannun lapseksi kun olen hänen kanssaan kotona mutta ulkomaailmassa osaan toimia kuin pitää. Ja eikä tämä todellakaan ole jatkuvaa, kaikki reaktiot joita saan riippuu ihan siitä millainen vireystaso ja mieliala mulla on jo valmiina. Kun pohja on heikko ja epätasainen, olen todella altis reagoimaan pienistäkin asioista mutta kun taas oloni on vahva ja tasainen, olen hyvinkin itsenäinen aikuinen. 

Tunsin itseni jälleen eilen hyvin toivottomaksi tapaukseksi joka ei koskaan parane ja normalisoidu näistä tyhmistä asioista kunnes kumppanini huomautti siihen, että "hei, huomasitkos kun itse osasit jo tulla tilanteen jälkeen halaamaan ja rauhoittumaan" kun aiemmin olen saattanut saada uuden tilanteen aikaiseksi siitä kun hän ei ole ymmärtänyt tulla lohduttamaan. Siinä jos jokin iso askel taas eteenpäin. 

Kommentit (0)

Yhteistyössä Mustion linna

Minä en ole kumppani helpoimmasta päästä. Minun kanssa elääkseen pitää toisella olla erityisen paljon kärsivällisyyttä, kykyä ymmärtää sekä tahtoa antaa tukea poikkeuksellisen paljon, välillä jopa yli rajojen sekä silti osata olla antamatta myöden kaikessa ja olla lähtemättä mukaan kun sisäinen lapseni yrittää ottaa vallan. Minulla on käynyt todella hyvä onnenkantamoinen, kun sellaisen olen kumppaniksi saanut. En usko sen tarkoittavan sitä, että meidät on tarkoitettu yhteen mutta tiedän sen, kuinka suuri mahdollisuus meillä on pysyä yhdessä ja kohdata ne vaikeatkin haasteet joita vastaan tulee. Olen niin kiitollinen kumppanilleni hänen uskomattoman vahvasta luonteesta. Hän on se, joka meitä pitää pystyssä kun aallot huojuttavat.

Vietimme viikonloppuna yhden yön Mustion Linnassa, joka sijaitsee Länsi-Uudellamaalla viehättävällä vanhan ruukin alueen ympäröimänä. Puitteet viettää laatuaikaa olivat jopa näin pimeään ja sateiseen vuodenaikaan nähden uskomattomat. Linnan ikivanhat rakennukset ja laaja puistoalue loivat mystisen ja jännittävän momentin. Kaukana kaikesta, historian havinaa, tunnelmaa ja satumaista henkäystä. Osallistuimme myös opastetulle Linnakierrokselle jonka jälkeen nautimme pitkän kaavan mukaisesti juhlaillallisen 1904-luvulta. Viihdyimme mainiosti, tunnelma oli lämmin ja yllätyksellinen. Ihana paikka jossa panostetaan elämyksiin. Jopa hotellin aamiainen erottautui perinteisistä, olemalla ajan hengen mukainen.

Itselleni on tärkeää hypähtää välillä pois sieltä arjesta, koska saatan todella herkästi jämähtää niihin vaikeisiin ja ahdistaviin hetkiin, näkemättä ulos pääsyä. Kun irtaantuu siitä joksikin aikaa, näen ihan kuin toisin silmin itseni ja ajatukseni. Se auttaa ymmärtämään ja luo jaksamista uskoa kohti tasaisempaa tulevaa. 

Kommentit (0)

Seuraa 

Hengähdys ilmaa.

35-vuotiaan naisen kirjoituksia matkalla kohti uudenlaista ja tasapainoisempaa elämää sekä eheytymistä hylkäämisen tunnelukosta. Blogissa kirjoituksia myös joogasta, meditoinnista ja luonnon voimasta, jotka ovat itselleni tärkeitä henkisen hyvinvoinnin lähteitä.

Rakennetaan yhdessä tasapainoisempi elämä.

Rakkaudella, Nina

hengahdysilmaa@gmail.com

Blogiarkisto