Kirjoitukset avainsanalla Luonto

Minun tapauksessani tällä hetkellä, se suurin ja tärkein asia mikä minun on pystyttävä luomaan itselleni nyt on turvallisuuden tunne omassa sisimmässäni. Se, mikä auttaa kun olo on hukassa, epätoivoinen, surullinen, masentunut, ahdistunut. Se, mikä auttaa kun on hädissään tai kun itkee, raivoaa, on peloissaan ja umpikujassa. Se, minkä avulla pystyn aina uudestaan nousemaan jaloilleni, luottamaan ja uskomaan itseeni. Se, mikä kertoo minulle että maailmassasi on kaikki hyvin. Se, mihin voin tarttua kun sisäiset hirviöni ottavat minusta vallan. Se, minkä avulla en tule enää ylireagoimaan asioihin jotka normaalisti saisivat minut pois tolaltaan. 

Tämä yksi todella iso puutos itsessäni, turvallisuuden tunteen vajavaisuus. Joudun jatkuvasti kerjäämään sitä tunnetta mieheltäni mm. varmistelemalla tykkääkö hän minusta vielä, onko meillä kaikki hyvin tai turvautumaan pelkästään häneen, jos polulleni tulee kuoppia vastaan. Sekä tilanteessa, jossa olen ylireagoinut johonkin mieheni tekemiseen, jolloin hylkäämisen pelko ottaa minusta vallan eikä minulla ole siinä kohtaan ketään kuka auttaisi. Koska kerta itsessäni en pysty tuntemaan turvaa ja mieheni siinä vaiheessa on minulle kuin jokin "petturi" kuka ei auta. Eikä hänen tarvitsekaan, tai edes saisi.

Olen nyt miettinyt erilaisia keinoja, jolla saisin kasvatettua sisäistä turvallisuuden tunnetta. Pelkästään ajatuksen voimalla se ei tule onnistumaan, joten tarvitsen jotain konkreettista mihin tarttua kun "kohtaus" ottaa minusta valtaa. Sen pitää olla jotain, missä normaalioloissakin tunnen olevani hyvässä tasapainossa missä kaikki paha aina unohtuu ja olo on vapautunut. Terapeutti ehdotti erilaisia aisteja herättäviä juttuja tai jokin puuha. Minulle tärkeintä maailmassa on luonto, joten siksi se on ehdottomasti minun tapani koittaa luoda missä vain turvallinen olo.

Metsässä kulkiessani ei murheet paina koskaan repussa jossa auringon säteet sulostuttavat ja sadepisarat vaan ilahduttavat. Metsässä tunnen itseni vapaaksi kuin taivaan lintu, aistin jokaisella solullani puiden vehreyden ja hengitän metsän taikaa. Kuuntelen hiljaisuutta, katson tähtiin. Tunnen, olen tässä. 

Koska aina ei ole mahdollisuutta päästä luontoon, eikä tietysti tarkoituskaan paeta pahaa oloa mutta olisi tärkeää miten voin muistuttaa itseäni tilasta, jossa minun on hyvä olla. Siispä, kannan mukanani valokuvia minulle tärkeistä maisemista, missä muistan tunteneeni hyvää ja rauhallista oloa sekä kuvien lisäksi ja tunteen vahvistamiseksi voin nuuhkia metsäntuoksua (tuoksupullosta) herättämään aisteja. Nyt minulla on jotain konkreettista mihin tarttua ja millä voin muistuttaa itselleni että     Hei, mä oon tässä, sun on hyvä olla mun kanssa.

Kommentit (0)

Koska olen tänä syksynä ja talvena kärsinyt poikkeuksellisen paljon kaamoksesta, päätin että aion tehdä viikoittain metsäretken kun muistin miten paljon reippailu luonnon helmassa piristää. Oli sää mikä hyvänsä, retken jälkeen olo on hyvinvoiva, mieli on levollinen ja ulkoilu auttaa aloittamaan tulevaa viikkoa vahvana. Luontoelämys voi olla parituntinen pyrähdys lähimetsiin tai retki kauemmas, jolloin otan eväät mukaan. Se voi tapahtua rauhallisesti kävellen pitkospuilla ja poluilla tai hiihtäen nautiskellen pienestä viimasta kasvoihin. Se voi olla hetki istua kiven päällä kuunnellen omaa hengitystä. Se voi olla reipas ratsastusretki lämpöisillä hevosilla tai seikkailu mikä kestää yön yli nukkuen teltassa tai laavulla. Pääasia että olen ulkona ja metsässä. Siellä tunnen olevani elossa. 

Se tunne mikä tulee kun syöt eväitä nuotion äärellä tai kun hiljaisuus on äänistä kovin. Kun hengität puhdasta ilmaa tai näet silmilläsi kauneudesta kauneimman. Kun huomaat ettet enää murehdi asiaa minkä vuoksi et saanut nukutuksi viime yönä. Kaiken tämän saan meidän rikkauksista suurimmasta, luonnosta. 

Olen tietoisesti alkanut vähentämään ja poistamaan asioita elämästäni, mitkä aiheuttavat huonoa oloa. Esimerkiksi vanhat ihmissuhteet jotka eivät koskaan ole aitoja ollutkaan, tavarat kotona jotka eivät tuo iloa enää, liiallinen sosiaalinen media, syyllisyys asioista joista ei pitäisi. Jokaisesta pudotetusta taakasta elämästäni, huomaan miten vapautuneelta ja vahvemmalta tunnen itseni. Ja se on silloin itsensä arvoista elämää. Kunpa jokainen osaisi pysähtyä tiedostamaan polkua jota kulkee, koska se polku tulee ennemmin tai myöhemmin, määränpäähänsä.

 

Kommentit (0)

Jos mikään muu ei auta, niin ulos lähteminen auttaa aina. Joskus se muuttaa kaiken parempaan, joskus vain itken kulkiessani. Mutta itkemistä tapahtuu vain jos olen todella heikoilla. Useimmiten itken ilosta, siitä minkälaisen fiiliksen aurinkoiset hiekkatiet, metsäntuoksuiset polut tai silmänkantamattomiin siintävät pellot minulle tuo. Aina kun on mahdollista, aloitan aamuni pitkällä kävelylenkillä, jonka perään tykkään tehdä joogaharjoituksen. Tänään vietin muutaman tunnin samoilemalla metsässä etsien mustikka-apajia. Kun vihdoin apajat löytyivät, päätin että samalla kun kerään mustikkaa, vietän tunnin meditaatiohetken. Oli ihanan rauhoittavaa istua mättäillä, poimia marjoja, kuunnella pientä tuulen huminaa ja vain olla. Se tuntui terapeuttiselta. Kun olin valmis, katsoin kelloa. Aikaa oli kulunut puolitoista tuntia ja se meni hujauksessa. Samalla olin saanut kerättyä ison kulhollisen mustikoita.

Mieheni sanoi minulle eilen, kuinka paljon olen kehittynyt kesän aikana tunne-elämässä. Ja se on ihan totta. Alkukesästä kun jäin lomalle, romahdin suorastaan. Minulla oli niin kipeä olo syvälläni ja lähes päivittäin sain "kohtauksia" ja olin luopua toivosta hyvään elämään. Halusin vain kadota. Olin lopulta lähes kaksi kuukautta pois töistä ja vasta viimeisellä lomaviikollani tunsin elpymistä. Tunsin, miten se jatkuva kipu oli hävinnyt sisältäni. Tämä jakso oli raskainta aikaa. Olin todella pohjalla, vaikka yritin elää normaalia arkea. Vasta kun annoin kaiken taakan pudota niskastani, eli hyväksyin olevani nyt "sairas" ja siitä syystä tunnen mitä tunnen, se helpotti. Sain sovittua itseni kanssa, jolloin aloin myös uskomaan siihen, että paranen. Nyt "kohtaukset" ovat huomattavasti harventuneet, ehkä kerran tai kaksi viikossa niitä tulee sekä pystyn jopa välillä itse niitä estämään ajattelemalla "järkevästi" ja keskittymään toisiin asioihin.

Tosin terapeutti kertoi, että varsinkin aluksi kun käsitellään niitä todella raskaita asioita, traumoja ja mennään syvälle mieleen, saatan oirehtia voimakkaasti masennuksena tai ahdistuksena. Hän pyysi minua miettimään olisiko viisasta jäädä pidemmälle sairaslomalle täksi aikaa, kun herkästi reagoin vaikeissa tilanteissa ahdistumalla. Kun olen enemmän vakaalla pohjalla, olisi työnteko jälleen ajankohtaista. Keskustelen asiasta vielä lääkärin ja esimiehen kanssa, niin katsotaan mikä on paras ratkaisu. Tähän asti olen käynyt kerta viikkoon terapeutilla, mutta kohta on tarkoitus ottaa myös tiiviimpiä käyntejä. Se siinä juuri onkin hankalaa, kun tämä on niin ailahtelevaista. Saatan sekunneissa muuttua totaalisesti. 

Kommentit (0)

Seuraa 

Hengähdys ilmaa.

35-vuotiaan naisen kirjoituksia matkalla kohti uudenlaista ja tasapainoisempaa elämää sekä eheytymistä hylkäämisen tunnelukosta. Blogissa kirjoituksia myös joogasta, meditoinnista ja luonnon voimasta, jotka ovat itselleni tärkeitä henkisen hyvinvoinnin lähteitä.

Rakennetaan yhdessä tasapainoisempi elämä.

Rakkaudella, Nina

hengahdysilmaa@gmail.com

Blogiarkisto